Olen nyt ollut viikon kotona ja vähitellen tottumassa ajatukseen Suomessa olosta. Eilen palasimme avomieheni kanssa takaisin omaan asuntoomme vietettyämme joulunajan sukulaisten nurkissa. Pari päivää on pesty pyykkiä ja mietitty mitä kaikkea jääkaappiin pitää ostaa. Muuten asunto on kestänyt tyhjilläänolon hyvin, ainoastaan muutaman jauhopukin löysimme kuiva-ainekaapista. Onhan se kiva, että joku on ollut meidän puurohiutaleita syömässä, vaikka olisivathan nekin ötökät voineet pysyä poissa. Nyt kaikki ylimääräinen toiminta kaapeissa on kuitenkin loppunut, joten toivottavasti ötökät ovat poistuneet muille maille.
Kotimatka New Yorkista Ouluun sujui aika helposti, olin lentokentällä hyvissä ajoin ja ennenaikaisena joululahjana sain tavarani chekattua suoraan Ouluun eikä minun näin ollen tarvinnut maksaa ylimääräisestä laukusta Helsingistä Ouluun. :) Pakko myös mainostaa pakkaustaitojani; sain laittaa ruumaan kaksi laukkua á 23kg ja lentokentällä MOLEMMAT laukkuni painoivat tasan 23,0kg. Vähän nauratti katsella molempien vaakojen lukemia, on vissiin jotain ainakin opittu tämän puolivuotisen aikana. :) Oulun lentokentällä minua oli ottamassa vastaan vanhempani ja kotona odotti lisäksi yksi sisareni miehensä kanssa. Lopun perheeni näin joko 22. päivä tai 23. päivä, joten nyt on jo kaikki lähisukulaiset tavattu. Avomiehen kävin hakemassa Tervajoen juna-asemalta aatonaattona, ihme kyllä vielä tunnistin "omani" ja otin oikean sotamiehen joulunviettoon perheeni kanssa. :)
Suomi ja Oulu ovat samanlaisia kuin lähtiessänikin, ainoastaan valoa on vähemmän ja lämpötila matalampi. Lunta on onneksi jonkin verran, vaikka talvi on täälläkin myöhässä. Ehkä se tästä vielä kunnon talveksi muuttuu, ostinhan Nykistä talvikengät joilla pitäisi selvitä vaikka Siperiassa ja niitä pitää päästä testaamaan kunnolla! :)
Tämä on aika varmasti viimeinen kirjoitukseni, blogin tarkoitushan oli kertoa elämästä ulkomailla ja vaihtolukukausi on nyt takana. Edessä on kiireinen viimeinen opiskelukevät ennen valmistumista. Kaksi gradua ja todennäköiset sijaisuudet pitävät aika varmasti huolen, ettei vapaa-ajan ongelmia tule. Vaikka monet ovat ihmetelleet miksi lähdin vaihtoon näin myöhäisessä vaiheessa opintojani (olisinhan jo aika varmasti valmistunut ilman muutamaa kuukautta Australiassa) en kadu vaihtolukukauttani tai sen ajankohtaa. Paljon olen oppinut matkankin aikana eikä valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire. Ehtii sitä töitä tehdä reilut 40 vuotta joka tapauksessa, vaikken valmistunutkaan viidessä vuodessa. Enkä 24-vuotiaana ole vanha vastavalmistunut maisteri missään nimessä, saa nähdä jatkanko opintojani vielä keväänkin jälkeen. Kovasti ne opinto-ohjaajan opinnot kiinnostaisivat näiden kieltenopettajan papereiden lisäksi... :)
Kiitos kaikille lukijoille seuraamisesta ja oikein mahtavaa vuotta 2012! Tämä likka ottais nyt tuon makaronilaatikon uunista ja jatkais paluuta suomalaiseen arkeen. :)
Vaihto-opiskelijana Australiassa. Miten suomalainen tyttö sopeutuu lämpimään ilmastoon ja erilaiseen ilmapiiriin kuin koti-Suomessa? Kuinka selvitään tavallisista arjen askareista ja miten karkoitetaan koti-ikävä sen iskiessä? Näitä asioita yritetään selvittää reilun 5 kuukauden aikana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
Se olis nyt tässä
Kaikki tavarat on pakattu ja kyyti lentoasemalle hakee minut noin tunnin päästä. Jäljellä on enää lounaan syönti ja sitten voinkin aloittaa viimeisen matkani tämän 5,5 kuukauden reissun aikana. Mielestäni nyt vuorossa on se paras matka, nimittäin kotiin. :) 24 tunnin kuluttua olen (toivottavasti) jo kotona Oulunsalossa vanhempieni ja sisareni hoivattavana, tällä hetkellä olo on niin flunssainen että lennoista tulee aika varmasti tuskallisia. Mutta mistään hinnasta en matkaani lykkää, kyllä koti kutsuu jo siihen malliin. Perjantaina näen myös rakkaan avomieheni kun hän saapuu viettämään joulua meidän perheen kanssa, ensimmäistä kertaa yli 7 vuoden suhteemme aikana vietämme joulun yhdessä! :)
En ihan vielä käsitä mitä kaikkea on tullut nähtyä ja koettua heinäkuisen lähtöni jälkeen, ehkä parin viikon päästä voin kuvia katsellessani saada paremman kokonaiskuvan koko matkasta. Kuvia on tullut otettua ihan reilusti, kameran muistikortilla on vielä tallessa kaikki kuvat lähdöstä lähtien ja tällä hetkellä niitä on 3792 kappaletta. Eli hetki voi mennä kun valitsee niistä parhaat mitä näyttää sukulaisille ja kehittää oikeiksi paperikuviksi. :) Mutta onneksi on vähän lomaa ennen paluuta opiskelijaelämään, ainoa ensi kevään kurssini alkaa muistaakseni tammikuun puolessa välissä. Sitten onkin tarkoitus painaa niska limassa gradujen kanssa, jotta toukokuussa olisi viimeistään maisterinpaperit kourassa ja olisin valmiina aloittamaan seuraavan elämänvaiheen.
Tämä postaus on hyvä lopettaa videolinkkiin, katsokoon ken haluaa ja jolla video toimii. Kiteyttää tämänhetkiset ajatukseni aika hyvin.

maanantai 19. joulukuuta 2011
Kyllä maalla oli mukavaa
Vietin viikonlopun tätini ja hänen miehensä loma-asunnolla Milanin pienessä kylässä parin tunnin ajomatkan päässä New Yorkista. Viikonlopun aikana teimme jouluvalmisteluita, eli listalla oli pipareiden ja torttujen leipomista. Piparit maistuivat aivan yhtä hyvältä kuin muistinkin ja ensimmäistä kertaa näin myös miten voitaikina tehdään itse alusta alkaen. Sen voimäärän nähtyäni alkoivat tortut näyttää aivan toisilta kuin ennen ja tyydyin syömään vain pari. Joskus aiemmin olisi saattanut mennä muutama enemmän...
Jouluruokien lisäksi pääsin maistamaan myös kunnon gourmet-ruokaa, lauantaina illalliseksi oli nimittäin hummeria ja pastaa simpukkakastikkeessa. Ennen illallisen nauttimista pääsin myös saunomaan kunnon suomalaisessa saunassa, joten päivä oli käytännössä täydellinen. Ostin myös muutaman tuliaisen lisää, uusi matkalaukku alkaa vähitellen täyttyä. :) Laittaisin tähän kuvia viikonlopusta, mutta kamera on jossain kaukana enkä jaksa nousta sitä hakemaan. Laiskuus iskee aina välillä...
Paluu kotiin on nyt jo niin lähellä, että voin jo melkein nähdä perheeni ottamassa minua vastaan lentokentällä. Lisäksi voin jo lähes maistaa maitorahkan pehmeän maun, jota ilman olen joutunut olemaan aivan liian kauan. Ruisleipää löysin sattumalta perjantaina eräästä kojusta Union Squaren markkinoilta (oli muuten oikeasti suomalaista leipää!), joten sitä ei enää kaipaa niin paljon. Uskomatonta ajatella, että kahden yön päästä olen jo lähdössä kohti kotia ja keskiviikkoiltana pääsen nauttimaan taas vanhempieni, sisarteni sekä kaikkien läheisten seurasta, juuri sopivasti jouluksi. :) Lennosta on näillä näkymin tulossa tuskainen kiitos tukkoisen nenän ja koko ajan "poksuvien" korvien, mutta viimeiset kolme lentoa menee vaikka pää kainalossa kun kotiin ollaan matkalla!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Matka on alkanut
Reissuun on päästy ja tässä vaiheessa kaikki on vielä oikein mallikkaasti. Pienet siitä itselle! Sydneyn hostelli osoittautui täysin kunnolliseksi paikaksi viettää pari yötä ja sijaitsi sopivan kävelymatkan päässä kaikesta. Ensimmäisenä päivänä (sunnuntai) saapumisen jälkeen tutustuin Darling Harbouriin ja mietin miten maanantain ja tiistain viettäisin. Erään kaverini oli tarkoitus tulla maanantaiksi hengaamaan kanssani kaupunkiin, muttei hän loppupeleissä päässytkään, joten vietin päiväni yksin chillaillen. Mikä sopi oikein mainiosti. Suunnitelmat rannikkokävelystä karisivat lämpömittarin elohopean noustessa, joten päädyin kävelemään ympäri Sydneytä ensin ilmaisen kävelykierroksen matkassa ja sen jälkeen vielä pari tuntia omin päin. Voitte uskoa kuinka kipeät jalat oli maanantai-iltana vähintään 10km kävelyn jälkeen, eikä olo ollut muutenkaan kovin hehkeä kun lämpötila oli parhaillaan sellaiset +36 celsiusta. Suomi-tyttöä hieman hikoilutti... :) Ja pohkeet paloivat taas hieman, tosin tällä kertaa eivät niin pahasti kuin muutama päivä aiemmin rantareissun jäljiltä. Onneksi on kosteusvoidetta. :)
Tiistaina käveleskelin vielä muutaman tunnin ympäri Sydneyn keskustaa ja hyppäsin sitten junaan kohti lentokenttää. Check-in-tiskillä syke oli varmaan 200 kun oli viimein aika punnita rinkka virallisella vaa'alla, mutta yllätys oli melkoinen kun "viisari" pysähtyi lukuun 20,1kg. Siis melkeen 3kg enemmän oisin voinut ottaa kamaa! Tosin rinkkaa hetken kannettuani totesin, että on sitä tavaraa ihan riittävästi nytkin... Voi tulla Rotorualla kuumat lähteet ja niissä lilluminen tarpeeseen jos hartiat pahasti jumittelee matkan aikana. Ehkä innostun ja menen ihan mutahierontaan, eihän sitä koskaan tiedä. :) Olin myös saada sydänkohtauksen kun lentoyhtiön setä alkoi kysellä mun viisumista Uuteen-Seelantiin. Siis mikä viisumi?? Tarviiko sinne sellasen? Väri valahti hetkeksi kasvoilta, mutta onneksi tilanne korjaantui kun näytin mun matkasuunnitelman. Ilmeisesti lentolippu San Franciscoon riittää todistamaan, etten aio jäädä Seelantiin pysyvästi. Huh. Lentokoneessa sain positiivisen yllätyksen, koska vaikka lipussani luki ettei hintaan kuulu ruokatarjoilua sain kuitenkin sekä kahvit, illallisen että jälkiruoan. Lammas oli ihan syömäkelpoista. :) Lisäksi matkan alkua piristi ehkä maailman mahtavin turvainfovideo, jossa esiintyi ties mitä julkimoita fitness-tähdistä rugby-pelaajiin. Naureskelin Richard Simmonsin jumppaliikkeille vielä pitkään videon loppumisen jälkeen. Air Newzealand osaa ilmeisesti ottaa asiat huumorilla. :)
Wellingtoniin saavuin tiistai-iltana paikallista aikaa puolenyön aikoihin (aikaero Ausseihin onkin muuten 2h eikä 1h niinkuin aluksi luulin, joten olen nyt 11h edellä Suomen aikaa). Vettä satoi ja oli kylmää ja pimeää, mikä oli vähintäänkin tervetullut muutos Sydneyn helteisiin. Amanda ja Peter hakivat minut lentokentältä ja toivat heidän kotiinsa ja pikasuihkun jälkeen painoin pään tyynyyn toisella puolella merta kuin mistä heräsin. Jotenkin en edes hoksannut lähteväni Ausseista "pysyvästi", mutta enköhän mä vielä joku päivä sinne palaa.
Tänään keskiviikkona minua on ajelutettu ympäri Wellingtonia katsellen nähtävyyksiä. Aamulla tutustuin Te Papa -kansallismuseoon, joka oli museoksi aivan äärettömän mielenkiintoinen. Maorien historiaa ja Uuden-Seelannin yleistä historiaa oli tarjolla yllin kyllin, muttemme kuitenkaan viettäneet museossa ylettömän paljon aikaa, mikä oli oikeastaan vain hyvä. Liika on aina liikaa, varsinkin museoissa. :) Museon jälkeen suuntasimme maukkaalle lounaalle pieneen kahvilaan, minkä jälkeen vuorossa oli Mt Victoria ja mahtavat näköalat Wellingtonin yli. Ajelimme myös rannikkoa pitkin ties kuinka kauas ja minulle viimeinkin valkeni, että Wellington on oikeasti rantakaupunki! Jotenkin tällainen pikkuinen detalji oli jäänyt kunnolla huomioimatta.
Kävimme pikavisiitillä myös Botanical Gardensissa, jotka Wellingtonissa sijaitsevat käytännössä keskellä kaupunkia ja mäen rinteellä. Oikeastaan kaikki Wellingtonissa on keskellä kaupunkia, koska kyseessä ei ole mikään miljoonacity niinkuin Sydney tai Auckland (kuulemma). Kiva paikka kierrellä, koska aikaa ei mene tolkuttomasti paikasta toiseen pääsemiseen. Käytännössä kaikki Wellingtonissa sijaitsee myös joko vuoren laella tai rinteessä, ja tiet ovat älyttömän kapeat, joten sain pari kertaa pienen paniikkikohtauksen auton tullessa vastaan tiukassa mutkassa. Jälleen kerran motoristin unelmapaikka, vaikka vähän viileää ja tuulista onkin.
Iltapäivällä tein Peterin oikein iloiseksi suostumalla lähtemään pienelle pyörälenkille. Hän harrastaa aktiivisesti pyöräilyä ja Amanda varoitteli minua etukäteen etten saa antaa Peterin ylipuhua minua mihinkään, mitä en oikeasti halua tehdä. Mutta pari päivää lähinnä kävelleenä pyöräily kuulosti oikein mukavalta, varsinkin kun ilma oli seljennyt aamun sateesta kauniiksi auringonpaisteeksi. Kävimme sitten "pienen" lenkin, 23km, mutta oikeastaan minä olin se, joka halusi mennä kauemmaksi kuin suunniteltiin. Mahtavia kuvia sai matkan varrelta ja ilma oli kerrassaan mainio ulkoiluun, ei liian kuuma eikä liian kylmä. Me likes. :)
Huomenna on edessä Wellington visiitin kohokohta, Ultimate Movie Tour. Eli 8,5h kierrellen kaikkia elokuvien kuvauspaikkoja, jotka sijaitsevat Wellingtonissa tai sen lähialueilla. Toivottavasti ilma on hyvä eikä sada heti aamusta asti, mutten aio antaa edes myrskyn häiritä! Kamera on latauksessa ja muistikortilla on tilaa ainakin parille tuhannelle kuvalle, joten eiköhän päivästä muodostu oikein mukava. :)
Latasin tähänastisesta reissusta kuvia taas Facebookiin, en lataa samoja kuvia uudestaan tänne. Joten allaolevasta linkistä pitäisi kaikkien päästä katsomaan mitä tähän mennessä on nähty. :)
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150396524308331.377269.672308330&type=1&l=d8e17135af
Toivottavasti linkki toimii, joku ystävällinen voisi kommentteihin ilmoittaa mikäli on ongelmia niin yritän korjata asian.

Tunnisteet:
maisemat,
matkustus,
Sydney,
Uusi-Seelanti
lauantai 12. marraskuuta 2011
Pakkausta, panikointia ja haikeutta
Se oli nyt tässä.
17 ja puoli viikkoa Newcastlessa on takana, on aika taas pakata elämä rinkkaan ja jatkaa matkaa. Olen viime viikot saanut vastailla lähes päivittäin kysymyksiin "miltä lähtö tuntuu?", "onko surullinen olo?" jne. Olen vastannut aika lailla kaikille, etten oikein tiedä. Toisaalta aika Australiassa on ollut mahtavaa ja erilaista, olen kokenut paljon uusia ja ihmeellisiä asioita. On haikeaa jättää kaikki uudet ystävät taakseen, ja tähän lämpimään säähänkin on vähitellen tottunut ja siitä on oppinut nauttimaan. Mutta toisaalta nythän se reissu vasta alkaa, ainakin mun pään sisällä. Olen koko syksyn suunnitellut ja säästänyt kaikessa mahdollisessa, jotta voin ottaa seuraavista viidestä ja puolesta viikosta kaiken irti. Luulen onnistuneeni vähintään kiitettävästi ja selviäväni reissusta kotiin hengissä ja montaa kokemusta rikkaampana.
Torstaina vietimme (valitettavasti) pienellä porukalla läksiäisiäni. Olosuhteiden pakosta paikalle pääsi vain kymmenkunta ihmistä, mutta siitä huolimatta saimme oikein mukavat pikkujuhlat aikaiseksi. Ruokaa olin varannut tuplasti useammalle, joten pari päivää olen jaellut milloin mitäkin ruuantähteitä kaikille kavereille, jotka niitä suostuivat ottamaan. Kuten odotinkin, ei Salmari tehnyt kovin hyvin kauppaansa muille kuin suomalaisille tai puolisuomalaisille, joten loppupullon luovutin tänään Kevinille, koska tiesin, että siellä se ainakin tulee juotua. Sääli heittää hyvää juomaa hukkaan. :) Perjantaina kävin viimeistä kertaa rannalla ja onnistuin viimein polttamaan ihoani siihen malliin, että oikeasti tuntui seuraavanakin päivänä. Pitihän se kerran kokeilla. :) Nyt on oikein "mukavaa" kun polvitaipeet on hellänä eikä oikein voi istua kunnolla, mutta eiköhän huomenna tilanne ole jo parempi.
Tällä hetkellä huoneeni muistuttaa lähinnä kaatopaikkaa, joka paikassa on tavara- ja vaatekasoja. Rinkassa on tällä hetkellä kaikki vaatteet, jotka lähtevät mukaan ja loput vaatteet luovutan joko eteenpäin tai laitan suosiolla roskiin. Päätin heittää myös uskolliset varvassandaalini roskiin ennen lähtöä ja ostaa Sydneystä sellaiset, joilla oikeasti voi kävellä. Olen kyllästynyt saamaan hankaumia joka kerta kun sandaalit jalkaani laitan. Hostellin suihkuja varten tarvitsen jonkinlaiset sandaalit joka tapauksessa.
Sydneyssä suunnitelmissa on kävellä ympäriinsä ja tutustua kaupunkiin vähän paremmin. Mua houkuttelisi kovasti kävellä sellainen 6km rantareitti Bondi Beachilta Coogee Beachille, mutta maanantaiksi on luvattu 31 astetta lämmintä joten ylenpalttinen liikkuminen auringossa ei ole kovin fiksua. Eräs norjalainen tyttö tulee ehkä maanantaiksi hengaamaan mun kanssa kaupunkiin, joten saa nähdä mitä keksitään. Tekemistä luulisi löytyvän joka tapauksessa, kyseessä on kuitenkin sen verran iso kaupunki.
Huomenaamulla hyppään bussiin Broadmeadown juna-asemalta (ratatöiden takia kaikki junat Sydneyyn on korvattu linja-autoilla) ja jätän Newcastlen taakseni. Tasan 4 kk sitten saapuessani en oikein osannut odottaa paikalta mitään, mutta kokemus on ollut kaikinpuolin positiivinen. Olen varma, että tästä syksystä on ollut hyötyä monessa suhteessa, olen oppinut paljon uusia asioita ja kasvanut ihmisenä. Tässä vaiheessa voisinkin äärettömän kornisti siteerata Sunrise Avenuen kappaletta, jossa lauletaan: "I take a part of you with me now and you won't get it back, And a part of me will stay here, you can keep it forever dear". Eli otan palasen tästä paikasta mukaani ja osa minusta jää tänne, mutta nyt on aika jatkaa matkaa ja suunnata uusiin seikkailuihin! Seuraavan kerran kuulette minusta todennäköisesti Uudesta-Seelannista. Siihen asti: kiitos Australia, ja näkemiin!

perjantai 28. lokakuuta 2011
Visa vinkuu ja matkakuume nousee
Olen viimeisen viikon aikana näpytellyt Visa-korttini numeron niin moneen paikkaan, että osaan sen kohta paremmin kuin syntymäaikani. Tästä voi siis päätellä, että matkasuunnitelmat Australian jälkeen ovat alkaneet selkiytyä. Tässä ne lyhyesti:
Lähden Newcastlesta Sydneyyn sunnuntaina 13.11 tarkoituksena tutustua kaupunkiin vähän paremmin. Poistumalla kämpästäni sunnuntaina (samana päivänä kuin siihen muutinkin) minun ei tarvitse maksaa erikseen vuokraa parista ekstrapäivästä, vaan voin käyttää rahat hostelliin Sydneyssä. Valitsin Sydneystä vähän kalliimman, mutta sijainniltaan erinomaisen hostellin, paikka nimittäin sijaitsee keskusrautatieasemalla. Otin vielä sängyn sellaisesta huoneesta, joka on rakennettu junavaunuun ja on oikeasti raiteiden päällä, joten nukun pari yötä laiturilla 0. Ei ihan 9 ja 3/4, mutta erikoinen kuitenkin. :)
15.11 lennän Wellingtoniin tuttavani Amandan luokse, joka on miehineen ystävällisesti luvannut majoittaa minut kolmeksi yöksi. Lento on perillä vasta puolenyön aikaan, joten aikaa Wellingtonille ei ole oikeastaan kuin yksi päivä, koska torstain 17.11 vietän suurimmaksi osaksi kiertäen Wellingtonia ja ympäristöä movie-tourilla. :) Luvassa on n.25 Taru Sormusten Herrasta -kuvauspaikkaa, lounas Rivendellissä, tutustuminen Weta Workshopiin jne, joten 8,5h luulisi hurahtavan vauhdilla.
Wellingtonista lähden bussilla Taupolle (Taupoon?) perjantaiaamuna ja siellä on tarkoitus viettää sunnuntaihin asti ihastellen maisemia ja patikoiden. Taupon jälkeen vuorossa on Rotorua, joka kuulemma haisee aivan mädäntyneeltä kananmunalta rikin takia, mutta en aio välittää pienestä hajuhaitasta. Rotorualla aion katsella geysireitä, käydä ehkä mutalammikossa tai kuumassa lähteessä lillumassa ja ihastella jälleen kerran maisemia. Varmaan tutustun jollain tapaa myös maori-kulttuuriin, koska Rotorualla on vahva maoriperinne. Maanantaille 21.11 olen varannut toisen TSH-kierroksen, tällä kertaa pääsen tutustumaan Matamataan, missä sijaitsee Hobittila. :) Tällä hetkellä kaikki kierrokset paikkaan on peruttu, koska siellä kuvataan parhaillaan Hobitti-elokuvaa, mutta kuvausten pitäisi loppua 8.11 ja kierrokset pyörivät sen jälkeen taas normaalisti. Eli hobittikolot, täältä tullaan! :) Rotorualta siirryn Aucklandiin tiistaina 22.11 ja se onkin viimeinen pysäkki ennen seuraavan maan ja mantereen valloitusta. Aucklandia varten en ole vielä tehnyt mitään suunnitelmia, mutta isossa kaupungissa luulisi olevan näkemistä ja tekemistä ihan yllin kyllin.
25.11 illalla lennän San Franciscoon johon saavun 25.11 aamulla (aikaeron ihanuuksia). San Franissa minut majoittaa oululainen tuttavaperhe, joten luvassa on pitkästä aikaa suomea ja Oulun murretta. :) Losiin siirryn 30.11 sukkulabussilla, joka jättää minut suoraan Hollywoodin hostellini etuovelle. Losissa minulla on 5 päivää aikaa tutustua paikkoihin, mikä ei varmasti ole tarpeeksi, mutta parhaani yritän. Hostelli järjestää onneksi erilaisia patikointireissuja ja kierroksia, joten todennäköisesti pääsen ainakin patikoimaan Hollywood-kyltille ja mikäli uskaltaudun mukaan, niin tarjolla on myös limusiinikierros Beverly Hillsissä (hintaan sisältyy shampanjatarjoilu). 5.12 minua odottaa lento New Yorkiin, mikä on viimeinen pysäkki ennen paluuta Suomeen. Tätini on minut luvannut ottaa huomaansa ja mahdollisesti pääsen auttamaan joululeipomisissa. Saa vähän tuntumaa jouluun jo ennen paluuta Ouluun. :)
Päädyin lopulta matkustamaan yksin, koska kevätloman autoreissu osoitti ettei pitkälle reissulle kannata lähteä puolituttujen kanssa (tosin myönnän nyt, että osa ongelmista johtui täysin minusta eikä muista). Koska reissaan yksin valitsin majapaikkani ensisijaisesti turvallisuuden ja siisteyden perusteella, enkä aina varannut petiä siitä halvimmasta hostellista. Kaikki hostellit sijaitsevat hyvällä paikalla, joten todennäköisesti pystyn kävelemään suurimpaan osaan nähtävyyksistä, mikä taas kasvattaa kuntoa (tai ylläpitää sitä) sekä säästää luontoa ja erityisesti matkabudjettia. Mottona tällä tulevalla seikkailulla voisi varmaan olla "enemmän vähemmällä". :)
Tänään minulle selvisi, että saan ottaa New Yorkista mukaani yhden sijasta kaksi matkalaukkua (paino max. 23kg/kpl), joten mikäli Nykkiin päästessäni matkakassassani on vielä jotain jäljellä saatan kuluttaa jokusen dollarin joululahjoihin muille ja ehkä myös itselle. Joulupukille ajattelin kirjoittaa lahjalistaan vain valuuttamerkkejä, ja jos joku tontuista erehtyy joulun ajankohdasta ja jakaa lahjansa vähän etuajassa se tuskin ketään haittaa, helpottaa vain tämän tontun joululahjaostoksia Isossa Omenassa. (vink vink) :)
Olen virallisesti neljän esseenpalautuksen päässä lukukauden lopusta, ensi viikolla on enää yksi luento joka sekin hyvin epävirallinen enemmänkin nyyttärihenkinen tilaisuus. Aion leipoa sinne suklaapiirakan, kunhan rakas avomieheni lähettää minulle reseptin.. Nonparellit kävin jo ostamassa, Aldissa oli tarjouksessa. :) Lähettäkää tänne päin tsemppiä että jaksan rutistaa viimeiset kouluhommat ja sitten voinkin keskittyä pakkaamiseen ja lähtökuumeen laskemiseen!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Blue Mountains
Viimeinkin tein sen, mitä olen koko syksyn ajan suunnitellut. Kävin siis noilla maailman kuuluisimmilla Sinivuorilla. Ja ei, ei näkynyt tonttuja. :) Mutta yllättäen vuoret näyttivät tietyssä valossa oikeasti sinisiltä, joten nimi on hyvin kuvaava. Tein päiväretken amerikkalaisen ystäväni Katien kanssa ja vaikka monelta taholta kuulimme ettei Blue Mountainsilla voi käydä päivässä, päätimme ottaa haasteen vastaan. Lopputulos on, että kyllä siellä päivässäkin pyrähtää, kaikki on vaan asenteesta (ja istumalihaksista) kiinni. :)
Lähdimme siis matkaan Warabrookin (eli yliopiston) asemalta klo 6.15 lauantaiaamuna. Kävely asemalle kesti noin puoli tuntia, mutta mieluummin kävelin kuin jätin pyöräni sinne koko päiväksi jonkun varastettavaksi tai rikottavaksi. Matkalipun saimme ostettua vasta Hamiltonin asemalta, koska automaateista ei saanut tarvitsemaamme yhdistelmälippua. Tämä yhdistelmälippu sisälsi matkat Katoombaan ja takaisin sekä lisäksi koko päivän Explorer Bus -lipun. Explorer Bus on kaksikerroksinen bussi, jolla pääsee koko päivän ympäri Blue Mountainsin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joten se sopi meille pikavisiitin tekeville loistavasti. Hintakaan ei ollut järin korkea, opiskelijalippu maksoi 25,80 AUD. Parin junanvaihdon jälkeen olimme perillä Katoombassa 11.20 ja hyppäsimme suoraan bussiin suuntana Katoomba Cascades. Nämä olivat ensimmäiset "oikeat" vesiputoukset jotka näin (ikinä), mutteivat päivän hienoimmat kuitenkaan. Ihan kivalta ne näyttivät siitä huolimatta. :)
Tämän jälkeen vietimme seuraavat neljä tuntia kävellen ympäri Blue Mountainsia ottaen valokuvia lähes jokaiselta näköalapaikalta. Matkalla oli varmaan vähintään 2000 rappusta, emmekä edes käyneet Giant Stairwayllä joka on yli 1000 askelmaa suoraan alas laaksoon. Maisemat olivat uskomattomia ja sää oli mitä mainioin "pieneen" patikointiin, puolipilvistä ja parikymmentä astetta lämmintä. Kävelimme Prince Henry Cliff Walk -nimistä reittiä pitkin yhteensä varmaan noin 4 km, matkan varrella näimme kuuluisat The Three Sisters, Echo Pointin ja viimeisenä vuorossa oli ehkä reissun paras osa, Leura Cascades. Turhaan eivät kaikki ole Blue Mountainsin kauneutta mainostaneet, oli se nimittäin niin upea paikka. Kiipeilimme Katien kanssa jättimäisten kivenlohkareiden päälle ottamaan kuvia ja ihastelimme yhteen ääneen miten uskomatonta siellä oleminen oli. Alla muutama kuva, kovin montaa en valitettavasti voi netin hitauden takia ladata. Mutta näistä saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen paikasta. :)
Paluumatkalle lähdimme 17.25 mutta junan myöhästelyn takia olimme Warabrookissa vasta puoli 12 jälkeen illalla. Onneksi saimme kyydin kampuksen "turvamiehiltä", aina kannattaa soittaa
ja kuulostaa väsyneeltä ja surkealta niin ehkä vartijoilta saa myötätuntoa ja kyydin. :) Loppujen lopuksi olimme siis yhteensä 18 tuntia reissussa josta 6 tuntia vietettiin itse vuorilla, mutta voin sanoa että oli sen arvoista! :)
Lähdimme siis matkaan Warabrookin (eli yliopiston) asemalta klo 6.15 lauantaiaamuna. Kävely asemalle kesti noin puoli tuntia, mutta mieluummin kävelin kuin jätin pyöräni sinne koko päiväksi jonkun varastettavaksi tai rikottavaksi. Matkalipun saimme ostettua vasta Hamiltonin asemalta, koska automaateista ei saanut tarvitsemaamme yhdistelmälippua. Tämä yhdistelmälippu sisälsi matkat Katoombaan ja takaisin sekä lisäksi koko päivän Explorer Bus -lipun. Explorer Bus on kaksikerroksinen bussi, jolla pääsee koko päivän ympäri Blue Mountainsin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joten se sopi meille pikavisiitin tekeville loistavasti. Hintakaan ei ollut järin korkea, opiskelijalippu maksoi 25,80 AUD. Parin junanvaihdon jälkeen olimme perillä Katoombassa 11.20 ja hyppäsimme suoraan bussiin suuntana Katoomba Cascades. Nämä olivat ensimmäiset "oikeat" vesiputoukset jotka näin (ikinä), mutteivat päivän hienoimmat kuitenkaan. Ihan kivalta ne näyttivät siitä huolimatta. :)
| Katoomba Cascades |
| The Three Sisters |
| Maisema |
| Leura Cascades |
| Leura Cascades ja minä (älkää antako hikisen ja kiiltävän naaman hämätä, oli oikeasti mahtavaa!) |
| Leura Cascades ylhäältä |
ja kuulostaa väsyneeltä ja surkealta niin ehkä vartijoilta saa myötätuntoa ja kyydin. :) Loppujen lopuksi olimme siis yhteensä 18 tuntia reissussa josta 6 tuntia vietettiin itse vuorilla, mutta voin sanoa että oli sen arvoista! :)
maanantai 10. lokakuuta 2011
Matkakertomus osa 3
Trilogian huikea päätösosa seuraa tässä. :)
Tiistaina 4.10 herättiin Bombalassa ja maksettiin taas caravanalueella suihkusta, tällä kertaa 3 dollaria per henkilö. Suihkun ja aamupalan jälkeen ajettiin taas infoon ja kysyttiin mitä nähtävää matkalla pohjoiseen oli. Ilmeni, että oikeastaan mitään todella hienoa ei olisi matkan varrella, mikä tietenkin sai tytöt todella "iloisiksi". Päätettiin kuitenkin ajaa Bombalasta Jindabyneen vähän pienempää tietä pitkin, jonka varrella oli ainakin mun mielestä tosi kivoja maisemia. Jindabynessä oli todella kaunis järvi, jonka rannalla syötiin lounasta ennenkuin ajettiin Thredboon, joka sijaitsee Alpine Wayn varrella Snowy Mountainsilla. Kuulemma siellä piti olla paljon nähtävää ja paikalle päästäksemme jouduimme maksamaan myös kansallispuiston "sisäänpääsymaksun" (16 dollaria), mutta ilmeni, ettei paikassa oikeastaan tapahdu mitään hiihtosesongin ulkopuolella. Maisemat oli kuitenkin vertaansa vailla ja otinkin aika reippaasti kuvia vuorista, puroista ja kaikesta mahdollisesta. (Näitäkin kuvia löytyy fb-albumista, jonka linkki löytyy matkakertomuksen ensimmäisen osan lopusta.) Thredbosta ajettiin Jindabynen kautta Coomaan, jossa katsottiin auringonlaskua Mt. Gladstonen näköalapaikalla. Aika hienolta näytti sielläkin. Coomasta ajeltiinkin sitten Canberraan asti ja kahden täyden caravanalueen jälkeen saatiin paikka Carotel Motel & Caravan Parkista. Koska alueenhoitaja ei ollut varma riittääkö meidän n. 2m jatkojohto sähkötolppaan asti saatiin paikka sähköttömän hinnalla, vaikka loppujen lopuksi johtokin riitti. Säästettiin tässä 4 dollaria, mikä on aina positiivista.
Keskiviikkona 5.10. päätettiin tutustua Australian pääkaupunkiin Canberraan vähän paremmin ja ajeltiin taas infoon selvittämään mitä nähtävää kaupungissa oli. Kävi ilmi, että Canberrassa näkemisen arvoista on oikeastaan vain museot joihin sisäänpääsy maksoi meille liikaa, joten lopulta ajettiin Red Hill näköalapaikalle ja sieltä shoppailemaan Direct Factory Outletiin. DFO:n jälkeen todettiin, että Canberra on nähty ja lähdettiin ajamaan kohti Sydneytä. Tässä vaiheessa tytöt vielä puhui haluavansa ehtiä Blue Mountainsille ennen vanin palautusta, mutta onneksi tästä suunnitelmasta luovuttiin kun katsottiin sääennustetta (sadetta lupasi). Olin oikeastaan iloinen, ettei ehditty Blue Mountainsille, koska haluan nähdä ne kunnolla ajan kanssa, ja lisäksi olin jo aiemmin luvannut mennä sinne ystäväni Katien kanssa. (Tämä reissu tehdään lähiviikkojen aikana varmasti.) Illalla ajettiin sitten Camdeniin caravanalueella, jossa onneksi oli vapaita paikkoja vielä jäljellä. Torakoita oli autossa tässä vaiheessa enemmän kuin aiemmin, yhden löysin kiipeämästä olkapäälläni elokuvaa katsoessamme, mikä ei ainakaan parantanut kenenkään mielialaa.
Torstai 6.10. oli viimeinen päivä roadtripillämme ja ajettiin Botanyyn palauttamaan vani heti aamupalan ja pakollisen pakkaamisen ja siivoamisen jälkeen. Kerrottiin kaikista ongelmista, mitä auton kanssa oli ollut ja saatiin lopulta 120 dollaria hyvitystä, eli jokainen sai 40 dollaria takaisin omalle tililleen. Tämä vähän piristi mielialaa. :) Jucyn "autovarikolta" hypättiin bussiin kohti Sydneyn päärautatieasemaa, jossa vaihdoimme suoraan junaan kohti Newcastlea. Olin lopulta noin viiden aikaan illalla kotona ja aloitin heti hillittömän pyykkäyksen. Oli mahtavaa päästä takaisin paikkaan, jossa jokaista sanaa ei tarvitse varoa ettei vain muut loukkaannu tai suutu, ja jossa tilaa liikkumiseen ja olemiseen on enemmän kuin perinteisessä pakettiautossa. Warren ja Lily tarjosivat minulle myös kunnon paistipäivällisen ja voin sanoa, että liha maistui kahden viikon tauon jälkeen aika hyvältä (toinen saksalaisista oli kasvissyöjä, joten ainut proteiini matkan aikana tuli tonnikalasta ja raejuustosta). Illalla juttelin vielä äitin kanssa yli tunnin Skypessä ja purin tuskaani, mikä auttoi saamaan vähän etäisyyttä koko reissuun.
Nyt muutaman päivän jälkeen voisin listata muutamia asioita, jotka jokaisen roadtripiä suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon matkaa suunnitellessa:
1. Rahaa kuluu AINA enemmän kuin olit arvioinut. Vaikka kuinka elät kaurapuurolla ja leivällä tulee eteen aina yllättäviä menoeriä (meidän tapauksessa nämä olivat usein kalliita yöpymisiä caravanalueilla). Matkan jälkeen on valitettavasti jatkettava kaurapuurolla elämistä mikäli meinaa reissata vielä myöhemminkin...
2. Matkaseura kannattaa valita tarkkaan ja tehdä jo alusta pitäen selväksi mitä kukin matkalta haluaa. Näin vältytään monilta riidoilta.
3. Bensa maksaa aina liikaa, vaikka se täällä onkin huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. (Kallein bensalitramme oli 1,55 dollaria ja halvin 1.38 dollaria, eli tämän hetken kursseilla 1,13-1,01 euroa.)
4. Parkkipaikalla nukkumiseen voi tottua, mutta siitä ei silti välttämättä tarvitse pitää.
5. Sää on mitä on, siihen ei voi vaikuttaa eikä siitä kannata valittaa.
6. Vaikka joskus saattaa tuntua, ettei reissussa ole mitään hyvää ja olisit paljon mieluummin matkalla takaisin koti-Suomeen kuin istuisit autossa keskellä vuoristoa tai kansallispuistoa, kannattaa kuitenkin miettiä kuinka monta kertaa saat mahdollisuuden tehdä samanlaisen matkan myöhemmin. Aika kultaa muistot, etkä kuvia katsellessasi enää muista kaikkia niitä ilkeitä sanoja ja katseita vaan ne kauniit maisemat, joista sait nauttia. :)
Kotonakin on matkani aikana tapahtunut, sillä kämppikseni ovat hommanneet koiranpennun. Ilmeisesti Warren lähti hakemaan kissaa ja tuli koiran kanssa takaisin, mutta mikäs siinä. :) Belle on oikein herttainen Australiankelpie, joka on vielä todella pieni ja viaton. Tai viaton aina silloin, kun ei ole käynyt pissaamassa tai kakkaamassa johonkin nurkkaan... Minun huoneeni on kuitenkin kiellettyä aluetta, minkä Belle on jo onneksi oppinut. Muutenkin mun käskyt tuntuu tehoavan paremmin kuin Lilyn (joka on aivan liian kiltti) ja Warrenin (jota Belle näyttää hieman pelkäävän). Tulemme siis ainakin vielä toimeen oikein hyvin, tosin aamuisin pitää katsoa tarkasti mihin astuu matkalla vessaan ettei liukastu johonkin ikävään yllätykseen. Otan pennusta kuvia pian ja laitan niitäkin tänne. :)
Vähän epämiellyttävämpi yllätys löytyi sängystä matkan jälkeen. Olin odottanut omaan sänkyyn pääsemistä kuin hullu puuroa, joten kun parin hyvin nukutun yön jälkeen ihooni alkoi ilmestyä punaisia kutisevia patteja pistin ne hyttysten piikkiin. Täällä on kuitenkin hyttyskausi nyt alkamassa ja ainahan ne kesän ensimmäiset ötökät saa pahimmat jäljet aikaan. Valitettavasti kyseessä ei tainnutkaan olla hyttyset, vaan lutikat, jotka olivat valloittaneet sänkyni kahden viikon matkani aikana... Tänä aamuna Warrenin kanssa vaihdettiin mun patja ja peitto, pesin lakanani uudelleen ja heitin tyynytkin pesukoneeseen. Lisäksi koko talo on nyt suihkutettu hyönteismyrkyllä, mutta toivottavasti haju haihtuu pian. Toivottavasti kaikki tämä auttaa eikä aamulla ihossani ole enää enempää paukamia, ei olisi nimittäin kiva kulkea loppuaikaa Australiassa näyttäen rokkopotilaalta.
Tänään palaan taas koulunpenkille kun viimeiset kolme viikkoa luentoja alkaa. Nyt on jäljellä tasan 5 viikkoa ja 1 päivä ennen lentoa Uuteen-Seelantiin, joten aika todella lentää. Eikä jouluunkaan ole enää kovin kauaa, mistä muistuttaa kauppoihin ilmestyneet joulukoristeet. Huvittavaa katsella joulupalloja yms. ja aurinkorasvoja vierekkäin kaupoissa, mutta molempien sesonki on nyt kuumimmillaan. :) Lumen näkemistä saan odottaa vielä hetken, mutta saunaan saatan päästä jo ensi viikonloppuna! :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Matkakertomus osa 2
Ja tarina jatkuu...
Perjantai 30.9. vietettiin suurimmaksi osaksi Geelongissa ja sen ympäristössä. Aamulla selviteltiin tyttöjen kanssa hieman välejä ja sovittiin, että jatkossa kaikki sanoo heti jos jokin asia mättää, eikä murjota montaa päivää. Tilanne vähän parani ja aamupalan jälkeen käytiin eräällä caravanalueella salasuihkussa, eli käveltiin vaan alueelle sisään ja välteltiin työntekijöitä. Ei tämäkään täysin laillista ja luvallista, mutta hätä ei lue lakia ja suihkuun oli päästävä. (Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun käytiin "luvattomasti" suihkussa, joten ei me niin pahoja rikollisia oltu.) Geelongista ajeltiin etelään Barwon Headsin pikkukaupunkiin, jossa tiesin sijaitsevan minulle sopivan kaupan. Puodin nimi on Kiitos (ihan suomeksi) ja siellä myydään Marimekkoa, Iittalaa ja muuta kivaa ja kallista designiä. Heti tunsin oloni kotoisaksi kun sain hypistellä sinisiä Unikko-pyyhkeitä ja ihastella lakanoita.:) Hinnat oli toki aika tyyriitä verrattuna Suomen vastaaviin, mutta ymmärtäähän tuon kun kaikki pitää kuulemma tilata Helsingistä. Loppupäivä käveltiin ympäri Geelongia ja tutustuttiin kaupunkiin. Seuraavana päivänä pelattiin AFL-loppuottelu, Geelong Cats vastaan Collingwood Magpies, joten koko kaupunki oli täynnä "Go Cats"-lippuja yms. (Geelong muuten voitti ottelun.) Söin Geelongissa myös elämäni toista kertaa sushia, tosin annos oli aika samanlainen kuin perinteinen kiinalainen kanakastike. Soijakastiketta oli kyllä käytetty enemmän, mutta maku oli edelleen maittava. Illalla ajettiin takaisin Melbourneen ja pitkien etsintöjen jälkeen löydettiin viimein parkkipaikka, jossa uskalsi yöpyä. Illalla meistä kukaan ei tiennyt missä oltiin, mutta aamulla sekin onneksi selvisi.
Lauantaina 1.10. lähdin herättyäni etsimään vessaa ja selvittämään missä olimme. Tytöt jäivät perinteiseen tapaan nukkumaan eivätkä yhtään arvostaneet mun tarvetta päästä autosta ulos "niin aikaisin" (kello oli n. 8.45), mutta minkäs teet kun luonto kutsuu. Olinpaikaksemme selvisi Dingley Village Melbournen kaakkoispuolella ja tyttöjen viimein herättyä kymmenen jälkeen ajeltiin Springvalen Ikeaan syömään aamupalaa. Aamupalan tarjoilu tottakai loppui seistessämme jonossa, joten söin aamiaiseksi pastaa vihanneksilla n. klo 11.30. (Jotain tämän reissun ruokailuista kertoo se, että laitoimme itse lämmintä ruokaa 3 kertaa ja muuten söimme lähinnä leipää ja kaurahiutale-maito-mössöä. Ja ruokailukertoja oli maksimissaan 3 per päivä. Ei ihan sitä mihin olen tottunut, mutta tästäkin selvittiin.) Ikean jälkeen alettiin suunnitella jatkoa. Tutkiessamme rikkinäistä jääkaappiamme huomasimme pari torakkaa, mikä tietenkin vain lisäsi reissun "mahtavuutta". Soitimme Jucylle ja kerroimme jääkaapista, ja he neuvoivat pysymään Melbournen lähellä seuraavaan päivään, jotta voidaan selvittää mitä sille tehtäisiin. Päätettiin sitten mennä yöksi oikealle caravanalueelle Lilydaleen, noin tunnin ajomatkan päähän Melbournesta. Lilydalessa pääsin toista kertaa juoksemaan eikä edes pieni sadekuuro lannistanut juoksemisintoani. Iloisena kirmailin Yarra Valleyn mäkiä ylös ja alas ja otin matkalla kuvia. :) Illalla ostimme tuholaismyrkkyä ja suihkutimme penkkien aluset sillä, mikä tietenkin sai torakat tulemaan piiloistaan. Tytöt kammosivat ötököitä siihen malliin että päättivät nukkua yön katolla "penthousessa", mikä sopi mulla loistavasti koska sain aamullakin käydä juoksemassa ihan rauhassa ilman, että muut suuttuvat aikaisesta herätyksestä. Yöllä oli tosin vähän kylmä, mutta sekään ei haitannut kovin paljoa.
Sunnuntaina 2.10. aloitin siis aamuni juoksulenkillä, mikä oli koitua juoksuvaatteideni kohtaloksi. Unohdin vaatteeni nimittäin suihkukoppiin lenkin jälkeen, enkä huomannut asiaa kuin vasta parin päivän päästä. Jokusen hetken manasin huonoa muistiani ja hakkasin henkisesti päätä seinään, mut ajattelin sitten että vaatteita saa aina lisää kaupasta. (Kaikeksi onneksi vaatteet olivat löytyneet caravanalueelta ja eilen lauantaina laitoin heille prepaid-postikuoren, jossa kiva täti vastaanotosta lupasi lähettää ne minulle takaisin. Pienestä voi olla ihminen iloinen, mutta kunnollisten juoksuvaatteiden arvoa ei mitata rahassa. :D) Lilydalesta ajoimme takaisin Melbourneen ja jouduimme odottamaan yli tunnin, että David Jucyltä ehti tarkistaa jääkaappimme. Vika löytyi johdosta ja kaappi jatkoi taas toimimista. Torakat näyttivät tässä vaiheessa poistuneen, joten Davidkaan ei voinut sille asialle mitään tehdä. Hän antoi meille kuitenkin 60 dollaria käteistä, jotta pääsisimme katsomaan pikkupingviinejä Phillip Islandille. :) Ajoimme siis etelään ja maksoimme jokainen 21,45 dollaria pääsylipusta rannalle, jolle pingviinit palaavat joka ilta auringonlaskun aikaan ja taapertavat takaisin koloihinsa yöksi. Ilma oli jäätävä, eikä pingviineistä saanut ottaa ollenkaan kuvia, mutta eipä niitä kyllä olisi kuvissa nähnytkään koska vaikea oli nähdä itsekään pimeässä niin pieniä eläimiä. Ostin lopulta postikortteja, joista näkee miltä niiden olisi kuulunut näyttää. Yhdeksän jälkeen illalla päätettiin jatkaa ajamista vähän kauemmas ja lopulta päädyttiin ajamaan itään Saleen asti. Oltiin perillä joskus kahden jälkeen yöllä ja nukuttiin taas jollain parkkipaikalla.
Maanantaina 3.10. herättiin Salesta parkkipaikalta ja ajettiin infoon selvittämään missä voidaan käydä suihkussa. Päätettiin sitten maksaa suihkumahdollisuudesta ravirataa muistuttavan paikan vieressä olevalla caravanalueelta. Kiva mies antoi meille alennustakin, tarvitsi maksaa vain 2 dollaria/hlö normaalin 3 dollarin sijaan. Suihkun jälkeen käytiin vähän kiertämässä Salen kauppoja ja sitten suunnattiin Raymond Islandille Paynesvilleen katsomaan koaloita. Tällä pienellä saarella on oikea koalareitti, jonka varrella voi bongata koaloita niiden luonnollisessa ympäristössä. Nähtiin useampikin yksilö puissa, mutta ne olivat valitettavasti niin kaukana ettei kovin tarkkoja kuvia saanut. (Pari kuvaa löytyy kuitenkin fb-albumista jonka linkki on edellisessä postauksessa.) Paynesvillestä ajettiin Lakes Entranceen katsomaan hienoja maisemia. Tehtiin pitkästä aikaa lämmintä ruokaa, istuttiin retkituolilla näköalapaikalla ja nautittiin auringonpaisteesta. Ilma oli viileä, mutta kaunis. Seuraavaksi suunnattiin taas McDonaldsille netin ääreen ja suunnittelemaan loppumatkaa. Päätettiin ajaa vielä samana yönä Cann Riverin kautta Bombalaan, viettää siellä yö ja aamulla jatkaa matkaa kohti Snowy Mountainsia. Minun vuoroni oli ajaa enkä voi sanoa nauttivani pimeillä mutkaisilla teillä ajamisesta keskellä yötä. Vaikka kyseessä oli Princess Highway, joka on yhteensä yli 1900 km pituinen tie Sydneystä Port Augustaan, ei se ollut paljon normaalia maantietä suurempi, eikä matkalla ollut katuvaloja lähes ollenkaan. Sumukin nousi joskus kymmenen jälkeen, mikä teki ajamisesta vielä haastavampaa. Onneksi päästiin turvallisesti perille Bombalaan ja vietettiin taas yö jollain parkkialueen tapaisella. Tällä kertaa vieressä oli kuitenkin yleiset vessat, joten ei tarvinnut käydä puskassa. :)
Tässä vaiheessa pidän taas pienen tauon, jottei postauksista tule aivan liian pitkiä. Jäljellä on enää pari päivää, joten reissun loppu jo häämöttää! :)

lauantai 8. lokakuuta 2011
Matkakertomus osa 1
Nyt pari päivää kotona olleena päätin vähitellen kertoa vähän meidän reissusta. Tämä on myös loistava tapa vältellä esseenkirjoitusta, joka ei kiinnosta tällä hetkellä pätkääkään. :) Eli tästä se lähtee:
Lauantaina 24.9. saavuimme Avalonin lentokentälle Melbourneen noin puolenyön aikoihin. Sieltä sitten bussilla kaupunkiin noin tunnin ajomatka, jonka jälkeen kävely bussiasemalta hostellille. Nukkumaan pääsimme noin kahden maissa yöllä. Sunnuntai vietettiin kävellen ja ajellen bussilla ympäri Melbournea. Kävimme Queen Victoria -markkinoilla, joilta löysin vihdoin ja viimein hieman tuliaisia kotiin lähetettäväksi, en kerro mitä ettei yllätys mene pilalle paketin vastaanottajalta. Melbournessa on ilmainen turistibussi, joka kiertää kaikki tärkeimmät nähtävyydet, joten istuimme sen kyydissä koko kierroksen ja tutustuimme kaupunkiin tällä tavoin. Lisäksi kävimme vähän shoppailemassa ja illalla teimme "maittavan" illallisen hostellilla; tonnikalakastiketta riisillä. Jos olisin tiennyt, että tuo olisi yksi harvoista kerroista seuraavan kahden viikon aikana kun saan lämmintä ruokaa olisin ehkä nauttinut ateriasta hieman enemmän.
Maanantaina 26.9. jätimme hostellin taaksemme ja hyppäsimme bussiin kohti St. Kildaa, jossa Jucy-vanimme vuokrauspaikka sijaitsi. Saimme auton ja päädyimme kuitenkin ottamaan reissun ajaksi täyden vakuutuksen, vaikka alunperin ajattelimme että on turhaa maksaa 25 dollaria lisää joka päivästä vain sen takia JOS sattuu tapahtumaan jotain. David vuokrauspaikasta kuitenkin sai meidät puhuttua ympäri, eikä meidän loppujen lopuksi tarvinnut maksaa kuin 91 dollaria enemmän per henkilö koko 11 päivän ajalta, joten päätettiin ottaa varman päälle. Jokainen meistä maksoi 275 dollaria auton vuokrasta, Lea oli maksanut varausvaiheessa reilut 100 dollaria jo valmiiksi. Päivätaksa oli 59 dollaria plus vakuutus 25 dollaria, eli 84 dollaria yhteensä (tämänhetkisillä valuuttakursseilla n. 61 euroa). Maanantai meni käytännössä autoon ja ajamiseen totuttelussa, minä sain kunnian olla ensimmäinen kuski ja koko ajan hoin itselleni "pysy vasemmalla, pysy vasemmalla". Yllättävän nopeasti siihen ajamiseen kuitenkin tottui, varsinkin kun ei tarvinnut huolehtia vaihteista. :) Ensimmäisen yömme autossa vietimme vuokrauspaikan parkkipaikalla, jota David antoi meidän käyttää ilmaiseksi. Hän tosin varoitteli alueen levottomuudesta, koska ilotytöt käyttävät parkkipaikkaa öisin "työskentelyyn"... Onneksi meitä oli kolme, eikä ollut mitään ongelmia. Illalla kävimme tutustumassa St. Kildan kuuluisaan Ackland Streetiin, jonka varrelta löytyy kakkupuoti jos toinenkin. Netissä kävimme ilmaiseksi McDonaldsilla (tapa josta pidimme kiinni koko reissun ajan) ja hampaat pesimme Coles-ruokakaupan vessassa.
Tiistaina 27.9 kävimme aamulla suihkussa tyttöjen kämppiksen kaverin luona, kyseinen kämppis oli tullut viettämään lomaansa ystävänsä luokse ja herrasmiehenä tarjosi meille suihkupaikan. Voin sanoa, etten ole elämässäni nähnyt yhtä likaista ja iljettävää suihkua, melkeen mieluummin olisin ollut käymättä... Mutta siitäkin selvittiin, vaikka välillä meinasi pahaa tehdä. Melbournesta suuntasimme länteen kohti Geelongia, jossa emme oikeastaan pysähtyneet kuin hetkeksi. Ajattelimme tulla takaisin nähtyämme Great Ocean Roadin, minkä teimmekin muutamaa päivää myöhemmin. Geelongista ajoimme Torquayn, Anglesean ja Aireys Inletin kautta Great Otwayn kansallispuistoon Hammonds Head leirintäalueelle yöksi. Ennen pimeän tuloa pysähdyimme muutaman kerran ottamaan kuvia ja katselemaan maisemia, mm. Bells Beachin maisemat oli aika hienoja. Matka leirintäalueelle oli aika pitkä ja kivinen, koska tässä vaiheessa oli jo täysin pimeää eikä tie ollut päällystetty vaan soratie. Pari kengurua hyppi jonkin matkaa automme valokeilassa, ihan kuin olisivat näyttäneet meille tietä. :) Olen aika varma, että kyseinen tie oli tarkoitettu nelivetoautoille, mitä meidän vani ei missään nimessä ollut, mutta perille päästiin! Onneksi ei satanut, silloin oltaisiin oltu ongelmissa. Leirintäalue oli keskellä puistoa, paikalla oli vessa mutta siinäpä se sitten olikin. Illalla eläimet äänteli metsässä ja tähtitaivasta oli mahtavaa katsella, ei ollut kaupungin valoista haittaa tuolla! Mun mielestä yöpyminen keskellä metsää oli mahtavaa, mutta tyttöjä vissiin pelotti ja siitä piti hieman kitistä. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman tuntua, että reissussa voi tulla ongelmia, mutta vielä jaksoi olla positiivinen ja toivoa parasta.
Keskiviikkona 28.9. ajettiin kansallispuistosta Great Ocean Roadia pitkin Port Campbelliin asti. Ilma oli todella pilvinen ja tumma, joten ei tehnyt mieli kovin montaa kertaa pysähtyä ottamaan kuvia. Minun vuoro oli ajaa, joten kieli keskellä suuta huristelin mutkateitä ylös-alas. Ei ollut meidän vani suunniteltu niin mäkiseen maastoon koska meinasi tehot loppua kesken, mutta onneksi tiessä oli niin paljon mutkia ettei oltais kovin kovaa voitu ajaa muutenkaan. Ensimmäinen kunnon riita saatiin tyttöjen kanssa aikaiseksi matkalla koska heidän mielestään suunnittelin liikaa, vaikka omasta mielestäni se on vain järkevää tietää mihin suuntaan ollaan matkalla ennenkuin autoon istutaan. Mutta koska heidän mielestään tällainen toiminta pilaa kaiken spontaaniuden päätin pitää suuni kiinni ja ajaa sinne minne käsketään. Tästä päivästä eteenpäin meillä oli lähes päivittäin pientä (tai suurta) kärhämää matkaseurani kanssa, mikä omalta osaltaan vaikutti matkan tunnelmaan... Port Campbellissa leiriydyimme ihan kunnon caravanalueelle jossa pesimme pyykkiä ja teimme ruokaa kunnon keittiössä. Minä kävin pienellä juoksulenkillä purkamassa vähän paineita, maisemat oli kyllä mainiot lenkkeilyyn vaikka sateisen sään vuoksi ehdinkin juosta vain vajaat kolme kilometriä. Mutta parempi sekin kuin ei mitään. :)
Torstaina 29.9. herättiin aamuviideltä ja ajettiin 12 Apostolille katsomaan auringonnousua. Sää oli edelleen surkea, mutta aivan heti ei kuitenkaan satanut. Katselimme apostoleja ja otimme kuvia siihen asti että vesisade todella yltyi ja aloimme olla läpimärkiä, minkä jälkeen ajoimme takaisin caravanalueelle nukkumaan vielä hetkeksi. Tai tytöt nukkuivat, minä en enää saanut unta joten istuin etupenkillä ja luin kirjaa märissä vaatteissa. Kerrassaan mainiota. Kymmenen jälkeen lähdimme taas ajamaan ja kävimme katsomassa kuuluisat nähtävyydet Arch, London Bridge ja the Grotto. Kaikista piti ottaa hirveästi kuvia vaikka tässä vaiheessa vettä tuli vaakaan ja tuuli lähenteli myrskylukemia. London Bridgen näköalapaikalla pystyi seisomaan melkein 45-asteen etukenossa kaatumatta, koska tuuli niin paljon mereltä päin. Tytöt jaksoivat valittaa säästä jatkuvasti, mutta minkäs tuolle tekee. Itse olin vain onnellinen, että sain istua päivän kyydissä eikä tarvinnut ajaa ollenkaan. Ajoimme lopulta koko Great Ocean Roadin takaisin Geelongiin asti ja vietimme yön jonkun huonekaluliikkeen parkkipaikalla. Ei vissiin ole laillista, mutta eipä tullut kukaan valittamaan. Perinteiseen tapaan kävimme McDonaldsilla netissä ja pesemässä hampaat ennen nukkumaanmenoa. Illalla välit tyttöihin tuntuivat vähän paremmilta ja juttelimme oikein iloisesti pitkälle yöhön. Tänä iltana huomattiin, että meidän jääkaappi oli rikki, mutta koska ilmat olivat muutenkin kylmät arveltiin ettei se ole ongelma.
Nyt on ehkä hyvä aika jatkaa kertomusta seuraavassa postauksessa, ettei tule romaania luettavaksi. Latasin Facebookiin 80 kuvaa reissulta, mutta koska kaikki tätä blogia lukevat eivät kuulu kyseiseen yhteisöpalveluun tässä on julkinen linkki albumiin. https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150346750108331.367223.672308330&l=5c15aa3cdf&type=1
Pitäisi toimia kaikilla. :)
Jatkan kertomusta pian, varmaan jo huomenna. :)

torstai 6. lokakuuta 2011
Olen kotona ja olen hengissä
Tiedoksi kaikille niille, joiden kanssa en ole ollut viimeisen kahden viikon aikana yhteydessä, että olen nyt turvallisesti takaisin Newcastlessa. Matka oli tapahtumarikas ja varmasti ikimuistoinen (hyvässä ja huonossa mielessä). En nyt kykene kirjoittamaan kovin pitkää matkakertomusta väsymyksen yms. takia, ja toisaalta on ehkä hyvä antaa pari päivää aivoille tajuta että olen nyt oikeasti palannut takaisin omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn, missä ei toivon mukaan kirmaile torakoita yön aikana (meidän ihanassa Jucy-vanissamme niitä kyllä piisasi).
Voitte odottaa pidempiä postauksia seuraavien päivien aikana, tällä viestillä on lähinnä tarkoitus kertoa mitä otsikkokin toteaa. :) Laitan tähän kuitenkin vielä muutaman valokuvan matkalta, otin yhteensä noin 500 kuvaa joten hetki kestää valita parhaat niistä julkaisua varten. Näätte vähän kuinka erilaisia maisemia oli matkan varrella, ei löydy Suomesta tällaisia. :)

| Great Ocean Road, sisämaasta |
| 12 Apostolia auringonnousun aikaan |
| Lakes Entrance, auringonlasku |
| Lake Jindabyne, Snowy Mountains |
| Snowy Mountains |
| Auringonlasku Mt Gladstonella |
lauantai 24. syyskuuta 2011
Kohta mennään
Tänään alkaa paljon odotettu matkamme kohti Melbournea. Kello kahden jälkeen päivällä hyppäämme bussiin suuntana Broadmeadow (juna-asema), ja siellä vaihdamme junaan suuntana Sydney. Sydneyn keskusrautatieasemalta menemme lentokentälle niin ikään junalla. Laskeudumme Melbourneen yhdentoista jälkeen illalla, mutta onneksi lentokentältä järjestetään vielä tuolloinkin bussikyyti keskustaan. Hintaa bussimatkalle kertyy 20 dollaria/hlö, mutta tulee se silti halvemmaksi kuin taksi, koska matkalle sattuu ah niin ihania tulliteitä ja taksi kustantaisi niiden takia lähemmäs 130 dollaria. Kallista lystiä tämä matkustelu(kin) tällä puolella palloa...
Pakkaaminen on vielä vähän vaiheessa, mutta onneksi aikaa on vielä yli 5 tuntia siihen, että lupasin raahata kamani tyttöjen kämpille. Otamme kaikille käsimatkatavarat ja yhden yhteisen ruumaan menevän laukun, joten meidän täytyy pakata Lean iso matkalaukku yhdessä ennen bussipysäkille siirtymistä. Onneksi tiedän aika pitkälti mitä otan mukaani, joten pakkaaminen onnistuu sinänsä nopeasti, mutta osa vaatteistani on edelleen kuivumassa pihalla pesun jäljiltä. Tällä hetkellä ulkona sataa kaatamalla, joten tuskin ne kovin paljoa kuivuvat... Pitää varmaan käydä hakemassa kaikki sisälle ja/tai toivoa sateen loppumista. Olen ehkä turhan optimistinen, mutta olen ottamassa mukaan vain kahdet pitkät housut; farkut ja juoksuhousut. Täällä on ollut viime viikko taas niin lämmintä, ettei pitkälahkeisten ja -hihaisten vaatteiden pitämistä ole voinut edes ajatella, joten päädyin enemmän "keväisempään" vaatetukseen myös reissulle. Varsinkin, kun Melbourneen on luvattu välillä +27 asteen lämpötiloja. Onneksi autossa on ilmastointi. :) Huono puoli tuossa osassa tätä maata on se, että päivän ja yön lämpötilaerot ovat suuria. Kun kotona Newcastlessa yölläkin lämpötila pysyttelee siellä 15 asteen paremmalla puolella, saattaa Melbournessa öisin olla n. 5 astetta lämmintä. Mutta meillä on sentään kunnon auto missä nukkua, kaverit ovat vuokranneet pelkän henkilöauton ja teltan. :) Ei käy kateeksi heitä, jos rankkasade iskee keskellä yötä.
Päätimme tyttöjen kanssa, että jompikumpi heistä (tai molemmat) ottaa tietokoneen mukaansa, joten oma rakas läppärini jää turvallisesti kotiin odottamaan paluutani. Olen siirtänyt kaikki tärkeät tiedostot (lue: kaikki kuvat, leffat, e-kirjat ja tottakai koko Gilmoren tyttöjen tuotannon) hienolle ulkoiselle kovalevylleni, joka on huomattavasti helpompi kantaa mukana kuin yli 2kg:n painoinen tietokone. Pystyn toivottavasti siirtämään myös valokuvia aina muutaman päivän välein "turvaan" kovalevylle, jotten menetä kaikkia otoksia siinä onnettomassa tapauksessa, että kameralle sattuisi jotain. Kaikki vanhat kuvat ovat jo turvassa sekä koneella, että edellämainitulla kovalevyllä, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Internetiä meillä ei ole mahdollisuutta käyttää koko aikaa, mutta ilmeisesti mm. McDonald'silla on ilmainen WiFi, joten pitänee pysähtyä aina silloin tällöin vaikka jäätelölle tarkastamaan sähköpostit. Minun kännykälläkin pääsee nettiin, joten hätätapauksissa siitäkin saattaa olla apua, mutta netin nopeus on vain sitä luokkaa, ettei kovin montaa sivua jaksa ladata.
Nyt täytyy varmaan vähitellen nousta peiton alta ja aloittaa tosissaan pakkaus (tai ainakin hakea nuo vaatteet tuolta ulkoa sisälle). Palaan kotiin torstaina 6.10 johonkin aikaan, joten viikon 40 loppupuolella voi odottaa jonkinlaista matkakertomusta. Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu hyvin enkä kuluta kaikkia varojani matkan aikana, voi nimittäin tulla aika onneton Uuden-Seelannin-/Amerikan-reissu jos tili näyttää nollaa tämän matkan jälkeen. Mutta kuten aiemminkin olen todennut, kerran sitä vaan eletään! :) Halvemmaksi se reissaaminen joka tapauksessa tulee täältä käsin, kuin jos Suomesta lähtisi samaa matkaa tekemään. Eikä tällaisille kokemuksille voi lyödä hintalappua. :)
p.s. Aiemmassa postauksessa mainittu opossumi osoittautuikin rotiksi ja hiiriksi, jotka ilmeisesti asustavat välikatolla. Kämppikseni Lily myös näki pari yksilöä keittiössä yksi ilta, joten suurella todennäköisyydellä ne ovat käyneet siellä myös muulloin (pidän ruokani yhä tarkemmin muovirasioissa). Torstaina meillä kävi tuholaismyrkyttäjä (onko tuo sama kuin exterminator??), joka laittoi katolle syöttejä joiden tarkoitus on tehdä tuholaiset janoisiksi ja ajaa ne ulos etsimään vettä, ja lopulta myös tappaa ne. Kuulemma parin viikon päästä olioiden pitäisi olla poissa, joten toivon hartaasti, että näin myös tapahtuu. Täällä on ilmeisesti menossa jonkin sortin rottien kansannousu, koska lähes joka puolelta niitä löytyy. Eli ongelma ei ole meidän talomme hygieniataso tai mitään vastaavaa, niitä nyt vaan sattuu olemaan joka paikassa. Lisää asioita, joita ei mainittu yliopiston vaihtoonlähtö-infossa... Positiivista on kuitenkin se, että jo vajaan kahden kuukauden päästä jätän tämän talon, maan ja toivottavasti myös ne rotat taakseni. :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Matkasuunnitelmia
Tässä uusimmat tiedot tulevasta road tripistämme, koska tiedän, että kaikki haluavat kadehtia edessä olevaa (toivottavasti) mahtavaa reissuamme. :)
Vuokrasimme auton 11 päiväksi välille Melbourne-Sydney. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tarkemmat tiedot autosta (kuvien kera) löytää seuraavalta sivulta: http://www.jucy.com.au/vehicles/jucy-choppa-4-berth.aspx
Kyseessä on siis 4 hengen auto, mutta reissuun on näillä näkymin lähdössä vain minä ja kaksi saksalaista kaveria. Ja kyllä, automaattivaihteet löytyy, joten hyvästi paniikinomaiset "miten-vasemmalla-kädellä-vaihdetaan-vaihteita-apua-kääk"-hetket. :) Vasemmalla puolella tietä ajaminen todennäköisesti aiheuttaa harmaita hiuksia aluksi, mutta onneksi olen istunut sen verran paljon auton kyydissä täällä ollessani, etten enää sulje silmiäni aina kun rekka lähestyy "väärällä puolella tietä". Ja auto on myös suht pienikokoinen verrattuna joihinkin vaihtoehtoihin, mitä mietittiin, joten sen saa luultavasti myös parkkeerattua ilman suuria ongelmia. Toivottavasti.
Koska lennämme Melbourneen lauantai-iltana myöhään ja auton haemme vasta maanantaina, varasimme myös sängyt hostellista kahdeksi yöksi. Tällä hetkellä odotan varmistusta lentokenttäkuljetuksesta; halpalentoyhtiön käyttäminen tarkoittaa tietenkin sitä, että lento laskeutuu sille pienemmälle Melbournen lentokentällä, joka sijaitsee n. 65km keskustasta.. Keskellä yötä sieltä kaupunkiin pääseminen on hieman ongelmallista, mutta paikallinen bussiyhtiö lupaa sloganissaan "to meet every flight", joten saavat kans pitää sanansa ja järjestää bussikuljetuksen kaupunkiin myös meidän lentomme jälkeen. Hostellin valitsimme täysin hinnan ja sijainnin perusteella, joten voimme kävellä rautatieasemalta majapaikkaamme kunhan ensin kaupunkiin pääsemme.
Perjantaina kävin erään ystävän synttäreillä melkein naapurissa, ja siellä tuli puheeksi muutaman tutun kanssa kevätlomasuunnitelmat. Kävi ilmi, että ainakin 5 tuttua/puolituttua vaihtaria on Melbournessa samaan aikaan meidän kanssamme, joten lyömme varmaan sunnuntaina hynttyyt yhteen ainakin yhden ruokailun ajaksi. :) Mahdollisesti ajelemme myös samaa matkaa Great Ocean Roadia pitkin kunhan kaikki saavat vuokra-auton alleensa, mutta tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole tehty.
Kuten mainitsin jo aiemmin, meillä ei Lean ja Katharinan kanssa ole mitään aikataulua tms. valmiina, mikä sopii loistavasti tarkasti suunnitellun opiskelusyksyn jälkeen. Todennäköisesti ajamme aluksi Melbournesta länteen katsomaan mahtavia maisemia Great Ocean Roadin varrella ainakin 12 Apostolille asti, ja sen jälkeen katsotaan minne auton keula osoittaa. :) Iltalukemisena on jo pari päivää ollut Lonely Planetin Australia-opas (kiitos Tapsa vielä kerran lahjasta!), eiköhän sieltä löydy vinkkejä matkan varrelle.
Viikon päästä olen jo Melbournessa valmiina aloittamaan matkan, joten yritän päivittää matkasuunnitelmia tänne vielä ennen lähtöä. Otamme yhden tietokoneen mukaan, joten matkan aikanakin pääsen tarkistamaan sähköpostit ja facebookin, mutta tuskin ehdin kirjoittaa pidempiä blogikirjoituksia. Jos minun kone on se, joka lähtee mukaan, saatan kirjoitella tekstejä valmiiksi ja postata niitä tänne kun pääsen nettiin, mutta välttämättä näin ei tapahdu. Lupasin kuitenkin mailata ainakin äidille matkan varrelta väliaikaraportteja, ettei totaalisesti tarvitse yöunia menettää koti-Suomessa. :) Ja facebook-päivityksiä on luvassa aivan varmasti, joten no worries!

tiistai 13. syyskuuta 2011
Tilannepäivitys
Olen ollut taas hetkisen kirjoittamatta lähinnä tarinoiden puuttumisen takia. Mutta nyt ois ehkä aika taas vähän päivittää tilannetta tältä puolelta palloa. :) Tästä se lähtee:
Ostettiin Lean ja Katharinan kanssa lentoliput Sydneystä Melbourneen 24.9. Vuokrataan kolmestaan campervan tai vastaava ja tarkoitus on 12 päivän aikana ajaa takaisin Sydneyyn. Matkaa ei sinänsä ole hirveästi aikaan nähden, joten meillä on mahdollisuus pysähdellä periaatteessa silloin kun siltä tuntuu. Suunnitelmia ei ole tehty, katsotaan mihin tie meidät vie. :) Vielä pitäis hoitaa auton vuokraaminen, olen etsiskellyt ympäri internetin ihmeellistä maailmaa ja löytänyt parikin hyvää vaihtoehtoa. Kalliiksihan lysti tulee joka tapauksessa, mutta kerranhan sitä vaan eletään. :) Laitetaan Visa vinkumaan ja tuskaillaan sitten kotona taas tilannetta. Saa nähdä miten kestää pinna kolmestaan pienessä tilassa niin pitkän aikaa, mutta eiköhän siitä selvitä.
Viime viikolla kävin parinakin iltana keskustassa, eli en oikeasti istu joka ilta yksin kotona ja surfaa netissä (vaikka sitäkin tapahtuu aika usein). Keskiviikkona oli ystäväni Johannan 25-vuotissynttärit, joissa teemana oli 50- ja 60-luku. Koska en edes "oikeassa" elämässä omista tuon aikakauden vaatteita, saati sitten ottanut mitään sopivaa tänne mukaan, päädyin pukeutumaan Unikko-mekkoon. Printti on suunniteltu 1964, joten sinänsä se sopi mainiosti teemaan. :) Huvittavinta oli kuitenkin se, että Johannan asunnosta löytyy sohva, jonka kuvio on hyvin samanlainen kuin päälläni ollut Unikko. Pakkohan sitä oli istua sohvalle poseeraamaan ja todistamaan esimerkiksi eräille maanpuolustuksellisia velvollisuuksiaan suorittaville, että kyllä minäkin osaan maastoutua! :) Jokainen voi itse arvioida kuinka hyvin onnistuin.
Torstai-iltana raahauduin luentoni jälkeen taas keskustaan, tällä kertaa vuorossa oli Mountaineering Clubin ilmainen BBQ puistossa. Totta kai satoi vettä ja kuuden jälkeen oli jo pilkkopimeää, mutta ilmainen ruoka on aina ilmaista ruokaa. Lisäksi tapasin toisen suomalaisen opiskelijan, joten ei mikään pöllömpi ilta. Tyylilleni uskollisesti poistuin puistosta kotia kohti ensimmäisten joukossa, mutta menin kuitenkin paikalle! :)
Edellämainittujen tapahtumien lisäksi en ole tehnyt oikeastaan mitään erikoisempaa, lähinnä kuljen väliä koti-kauppa-kuntosali-kampus, järjestystä välillä vaihdellen. Se kyllä täytyy myöntää, että musta on tulossa oikeasti aika hyvä kokki täällä! :) Kokeilen ties mitä uusia juttuja ja yleensä laitan ruokaa niin paljon, että syön sitä seuraavat 3 päivää sekä lounaaksi, että päivälliseksi. Mulle tämä sopii oikein hyvin koska harvemmin kyllästyn tiettyihin ruokiin, mutta kämppisteni mielestä olen hullu, koska "eihän samaa ruokaa voi syödä kuin maksimissaan kaksi kertaa peräkkäin". No kyllä minä voin, pinaattikeittoakin menisi kotona kevyesti vaikka joka päivä... Tänään (ja huomenna, ja ylihuomenna) ruokalistalta löytyy oma versioni Chili con Carnesta, pääraaka-aineina kengurun jauheliha, porkkana, sipuli, yrttinen tomaattimurska ja kidneypavut. On muuten hyvää, ja vielä terveellistäkin! Ei ois uskonut, mutta kengurun jauheliha on a) halvinta jauhelihaa, b) vähärasvaisinta, c) sisältää eniten proteiinia ja d) maistuu oikeasti hyvältä! Eli kaikki hyvä samassa paketissa. :) Ainut huono puoli on se, että sitä myydään vain 1kg:n valmiissa paketeissa, mutta onneksi on pakastin, jonne voi säilöä pienempiä annoksia.
Olen onnistunut löytämään täältä lähes kaikki "perusraaka-aineet" mitä käytän kotonakin, ainoastaan rahkaa, ruisleipää ja soijarouhetta on tullut kunnon ikävä. Näkkileipääkin olen löytänyt jo paristakin eri kaupasta, ensimmäinen ostamani paketti tosin tuotti "pienen" pettymyksen kun tajusin noin 2 viikkoa ostamisen jälkeen, että paketissa luki parasta ennen maaliskuu 2011.. Mutta koska se maksoi maltaita, söin leivät silti. :) Eikä ole tullut mitään komplikaatioita, joten enköhän ole turvassa. Viime sunnuntaina ostin toisen paketin näkkäriä, tällä kertaa eri paikasta, ja nyt tarkistin päivämäärän kyllä tarkkaan ennen kassalle kävelyä. Tuostakin kaupasta löytyi pakettikaupalla Fazerin hapankorppuja, joissa oli enää pari päivää käyttöaikaa, joten ei mahda olla suuri kysyntä suomalaisilla leipälaaduilla. :) Ihmeellistä porukkaa täällä kun eivät hyvän päälle tajua. Näkkärin lisäksi syön käytännössä vain riisikakkuja leivän tilalla, jotenkin täkäläinen vaalea paahtoleipä ei meinaa maistua.
Seuraavien vajaan kahden viikon aikana täytyy panostaa kouluhommiin aika paljon ennen lomaa, ja loman jälkeen onkin jäljellä enää kolme viikkoa luentoja ja sitten ois lukukausi purkissa. :) Ennen virallista lukukauden lopetusta "saan" kirjoittaa esseen tai vastaavan vielä ainakin seuraavista aiheista: 1) Miten sana 'sisu' kuvaa suomalaista kulttuuri-identiteettiä ja miten sitä käytetään, 2) Analysoi Suomen jääkiekkomaajoukkueen kommentteja voittoisan Suomi-Ruotsi finaalin jälkeen; miten he kuvaavat peliä ja mitä syitä he antavat voitolleen, 3) Tutki kolmea tapausta opetusympäristöstä, joissa eri kansallisuuksien välillä on ilmennyt ymmärtämisongelmia; miksi näin on käynyt ja mitä ehdotat ratkaisuksi, 4) Selitä lastenkirjan avulla miksi (tai miksi ei) lastenkirjallisuus on mahdotonta ja 5) Analysoi miten etnisyys, kulttuuri-identiteetti ja kansalaisuus vaikuttavat ideaan "Australialaisesta kansallisidentiteetistä" sekä historiassa, että nykypäivänä. Osa aiheista on itse valittuja (kaksi ensimmäistä), mutta todellakaan ei päästetä opiskelijoita helpolla täällä. Onneksi tykkään oikeasti kolmesta kurssistani ja neljäskin menettelee, joten kirjoitan töitäni ihan mielellään. Kaikki on kuitenkin mukavampaa kuin gradun teko... :)

| Hieno sohva :) |

sunnuntai 28. elokuuta 2011
Brisbane
I'm in love. Vietin neljä päivää Brisbanessa ja tässä vaiheessa kaduttaa aika paljon etten hakenut ykkösvaihtoehtona Griffithin yliopistoon, niiden kampuksia kun on ympäri Brisbanea. Minilomani oli siis kerrassaan onnistunut, muuttaisin asumaan tuonne vaikka heti jos voisin. :)
Matka alkoi keskiviikkona 24.8. klo 04.30. Tuolloin Jonathan oli hakemassa minua lentokentälle, jonne ei tuohon aikaan pääse millään muulla kuin taksilla tai omalla autolla. Onneksi suomalaisuus yhdistää ja Jonathan lupautui kuskaamaan minut sekä kentälle, että sieltä pois, koska kämppikseni Warren ei minua voinut kyyditä. Kiitokseksi toin hänelle ruotsalaista suklaata Ikeasta ja Brisbane-magneetin. :) Saavuin siis Brisbaneen klo 7.30 keskiviikkoaamuna ja Irene haki minut lentokentältä tyttäriensä kanssa. Seuraava pysäkki oli Novotel-hotellin aamiaisbuffet (nam!), josta suuntasimme heidän talolleen viemään tavarani. Tytöt eivät olleet keskiviikkona koulussa, joten ajoimme koko porukalla Cold Coastille ottamaan kuvia ja nauttimaan maisemista. Alla kuva Yetti-laiturilta, jossa todellakin tuuli ja meri pauhasi. Aurinkokin näyttäytyi satunnaisesti. :)
Cold Coastilta ajelimme Surfers Paradiselle jossa kävelimme rantaboulevardilla ja kävimme ostoskeskuksessa. Paikka on oikeastaan aika pieni maineeseensa nähden, mutta toisaalta näin paikan keskellä talvea rannan ollessa suljettu, joten sain ehkä hieman väärän kuvan koko alueesta. Hienolta näytti kuitenkin. :)
Surfers Paradisen jälkeen vuorossa oli reissun odotettu kohokohta, tuttu ja turvallinen IKEA! :) Pitihän sitä käydä lihapullia maistamassa ja samalta ne maistuvat täälläkin (syy lienee pakastepullissa joita käytetään joka puolella maailmaa). Ostin Ikeasta vaniljan-, omenan- ja marjantuoksuisia kynttilöitä, nyt voin poltella iltaisin omassa huoneessani taas kynttilöitä kun edelliset loppuivat jo pari viikkoa sitten. Ikean jälkeen kävimme vielä South Bankilla kävelemässä ennen jättimäistä pihvi-illallista yhdessäValleyn ravintolassa. Pihvi lisukkeineen maksoi 5 dollaria ja rahoilleen sai todellakin vastinetta. Muutenkin Brisbanessa tuli syötyä varmaan viikon edestä, joten salilla saa taas huomenna huhkia tosissaan... :)
Torstaiaamuna heräsimme Irenen kanssa kuuden jälkeen ja ajoimme Mount Ko'othan näköalapaikalle aamulenkille. Maisemat olivat mahtavat auringon paistaessa ja sain vähän urheiltuakin juostessani vuorta ylöspäin. Kotimatkalla näin myös Botanical Gardensin, mikä on kesällä varmasti upea paikka. Näin talvisaikaan kukat ja puut olivat vähän kuolleen näköisiä, mutta hienolta ne näyttivät silti.
Torstaina Irenen piti mennä olla töissä 12-21, joten minä vietin päivän heillä hieman nuhaisen 10-vuotiaan kanssa. Tein päivälliseksi lihapullia ja perunamuusia, jotka tuntuivat maistuvan ainakin yhtä hyvälle kuin Ikean vastaavat. Illalla kävimme tyttöjen kanssa shoppaamassa Chermsiden ostoskeskuksessa, ja minun oli pakko ostaa vihko ihan vain ystäväni Mimmun vuoksi. Typo-nimisestä kaupasta saa paljon tavaraa "Keep calm and ..."-tekstillä ja Mimmulla on t-paita jossa lukee "Keep calm and freak out", jota olen ihastellut alusta asti, joten nyt minullakin on jotain samantyylistä. :) En tosin aivan hirveästi piittaa vihkoni lähettämästä viestistä, mutta se oli ainut vaihtoehto tällä kertaa. Ja kyllähän minä juon paljon, tosin vettä.. :)
Perjantaina oli aika valloittaa Brisbanen kaupunki turistina, joten lähdin aamulla aikaisin kohti keskustaa muiden suunnatessa töihin ja kouluun. Kävelin päivän aikana koko Brisbanen keskustan läpi ottaen kuvia, mikä kyllä tuntui jaloissa muutaman tunnin jälkeen. Aamulla aurinko vielä paistoi kauniisti, mutta tullessani ulos museovierailultani oli taivas mennyt pilveen ja kaikki näytti vähän masentavalta. Onneksi sain pari aurinkoista kuvaa heti saapuessani kulttuurikeskuksen bussipysäkille.
Perjantai-iltana kävimme Irenen ystävän pojan 21-vuotissynttäreillä, joita varten teimme joulutorttuja (jälleen kerran torttuja aivan väärään aikaan) ja kevätkääryleitä. Minä osaan siis nykyään tehdä kevätkääryleitä, jotka maistuvat oikeasti aika mahtavilta! :)
Lauantaina kiersin nopeasti South Bankin markkinat läpi, jotka olivat aika iso pettymys. Toki sateinen sää vaikutti varmasti kävijämäärään, mutta olin kuvitellut markkinat paljon isommaksi tapahtumaksi. Jopa Kärsämäen perinteiset kesämarkkinat tuntuvat isommalta tapahtumalta! Markkinoiden jälkeen vuorossa oli jälleen yksi uusi asia minun kohdallani, sillä lounaspaikkana toimi Brisbanen kasino. Olen nykyään muuten tämän kasinon jäsen, tosin en tiedä tulenko jäsenkorttiani koskaan enää tarvitsemaan. :) Mutta sillä sai kuitenkin edullisen lounaan, joten samahan tuo oli hommata kun ei se mitään edes maksanut. (Minulla on nykyään myös Ikea Family -kortti, mutta sillä on varmaan käyttöä myöhemminkin, sikäli mikäli se toimii myös Haaparannassa.) Kasinolta ajoimme Direct Factory Outlet -keskukseen lentokentän viereen, josta ostin yhden paidan. Sen jälkeen pitikin jo lähteä kentälle odottamaan lennon lähtöä.
Brisbane ei varmasti olisi ollut yhtä mahtava kokemus ilman ihanaa Ireneä, joka huolehti minusta kuin omasta lapsestaan. Vieraanvaraisuus oli uskomatonta ja palasinkin kotiin laukkua, bag organizeria, yöpukua, korvakoruja ja sormusta rikkaampana, puhumattakaan kaikista uusista kokemuksista ja muistoista. En köyhtynyt reissussa lähes ollenkaan, koska en voinut ostella kassikaupalla tavaraa (minulla oli vain käsimatkatavarat koneessa), joten siinäkin mielessä matka oli onnistunut. Säästetään rahat syyslomareissulle. :) Jos aika antaa periksi palaan varmasti Brisbaneen vielä ennen paluutani Suomeen, mutta mikäli se ei onnistu, tulen takaisin joskus toiste. Viimeistään sitten kun toteutamme avomieheni (ja minun) unelman ja reissaamme ainakin kuukauden Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa moottoripyörillä. :)
Matka alkoi keskiviikkona 24.8. klo 04.30. Tuolloin Jonathan oli hakemassa minua lentokentälle, jonne ei tuohon aikaan pääse millään muulla kuin taksilla tai omalla autolla. Onneksi suomalaisuus yhdistää ja Jonathan lupautui kuskaamaan minut sekä kentälle, että sieltä pois, koska kämppikseni Warren ei minua voinut kyyditä. Kiitokseksi toin hänelle ruotsalaista suklaata Ikeasta ja Brisbane-magneetin. :) Saavuin siis Brisbaneen klo 7.30 keskiviikkoaamuna ja Irene haki minut lentokentältä tyttäriensä kanssa. Seuraava pysäkki oli Novotel-hotellin aamiaisbuffet (nam!), josta suuntasimme heidän talolleen viemään tavarani. Tytöt eivät olleet keskiviikkona koulussa, joten ajoimme koko porukalla Cold Coastille ottamaan kuvia ja nauttimaan maisemista. Alla kuva Yetti-laiturilta, jossa todellakin tuuli ja meri pauhasi. Aurinkokin näyttäytyi satunnaisesti. :)
| Yetti, taustalla Cold Coastin pilvenpiirtäjiä |
Cold Coastilta ajelimme Surfers Paradiselle jossa kävelimme rantaboulevardilla ja kävimme ostoskeskuksessa. Paikka on oikeastaan aika pieni maineeseensa nähden, mutta toisaalta näin paikan keskellä talvea rannan ollessa suljettu, joten sain ehkä hieman väärän kuvan koko alueesta. Hienolta näytti kuitenkin. :)
| Rantataidetta |
Surfers Paradisen jälkeen vuorossa oli reissun odotettu kohokohta, tuttu ja turvallinen IKEA! :) Pitihän sitä käydä lihapullia maistamassa ja samalta ne maistuvat täälläkin (syy lienee pakastepullissa joita käytetään joka puolella maailmaa). Ostin Ikeasta vaniljan-, omenan- ja marjantuoksuisia kynttilöitä, nyt voin poltella iltaisin omassa huoneessani taas kynttilöitä kun edelliset loppuivat jo pari viikkoa sitten. Ikean jälkeen kävimme vielä South Bankilla kävelemässä ennen jättimäistä pihvi-illallista yhdessäValleyn ravintolassa. Pihvi lisukkeineen maksoi 5 dollaria ja rahoilleen sai todellakin vastinetta. Muutenkin Brisbanessa tuli syötyä varmaan viikon edestä, joten salilla saa taas huomenna huhkia tosissaan... :)
Torstaiaamuna heräsimme Irenen kanssa kuuden jälkeen ja ajoimme Mount Ko'othan näköalapaikalle aamulenkille. Maisemat olivat mahtavat auringon paistaessa ja sain vähän urheiltuakin juostessani vuorta ylöspäin. Kotimatkalla näin myös Botanical Gardensin, mikä on kesällä varmasti upea paikka. Näin talvisaikaan kukat ja puut olivat vähän kuolleen näköisiä, mutta hienolta ne näyttivät silti.
| Brisbane vuorelta katsoen |
| Mimmulle |
Perjantaina oli aika valloittaa Brisbanen kaupunki turistina, joten lähdin aamulla aikaisin kohti keskustaa muiden suunnatessa töihin ja kouluun. Kävelin päivän aikana koko Brisbanen keskustan läpi ottaen kuvia, mikä kyllä tuntui jaloissa muutaman tunnin jälkeen. Aamulla aurinko vielä paistoi kauniisti, mutta tullessani ulos museovierailultani oli taivas mennyt pilveen ja kaikki näytti vähän masentavalta. Onneksi sain pari aurinkoista kuvaa heti saapuessani kulttuurikeskuksen bussipysäkille.
Lauantaina kiersin nopeasti South Bankin markkinat läpi, jotka olivat aika iso pettymys. Toki sateinen sää vaikutti varmasti kävijämäärään, mutta olin kuvitellut markkinat paljon isommaksi tapahtumaksi. Jopa Kärsämäen perinteiset kesämarkkinat tuntuvat isommalta tapahtumalta! Markkinoiden jälkeen vuorossa oli jälleen yksi uusi asia minun kohdallani, sillä lounaspaikkana toimi Brisbanen kasino. Olen nykyään muuten tämän kasinon jäsen, tosin en tiedä tulenko jäsenkorttiani koskaan enää tarvitsemaan. :) Mutta sillä sai kuitenkin edullisen lounaan, joten samahan tuo oli hommata kun ei se mitään edes maksanut. (Minulla on nykyään myös Ikea Family -kortti, mutta sillä on varmaan käyttöä myöhemminkin, sikäli mikäli se toimii myös Haaparannassa.) Kasinolta ajoimme Direct Factory Outlet -keskukseen lentokentän viereen, josta ostin yhden paidan. Sen jälkeen pitikin jo lähteä kentälle odottamaan lennon lähtöä.
Brisbane ei varmasti olisi ollut yhtä mahtava kokemus ilman ihanaa Ireneä, joka huolehti minusta kuin omasta lapsestaan. Vieraanvaraisuus oli uskomatonta ja palasinkin kotiin laukkua, bag organizeria, yöpukua, korvakoruja ja sormusta rikkaampana, puhumattakaan kaikista uusista kokemuksista ja muistoista. En köyhtynyt reissussa lähes ollenkaan, koska en voinut ostella kassikaupalla tavaraa (minulla oli vain käsimatkatavarat koneessa), joten siinäkin mielessä matka oli onnistunut. Säästetään rahat syyslomareissulle. :) Jos aika antaa periksi palaan varmasti Brisbaneen vielä ennen paluutani Suomeen, mutta mikäli se ei onnistu, tulen takaisin joskus toiste. Viimeistään sitten kun toteutamme avomieheni (ja minun) unelman ja reissaamme ainakin kuukauden Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa moottoripyörillä. :)
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Itärannikolta ei mitään uutta
En ole viikkoon kirjoitellut siitä syystä, ettei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Tai noh, viime lauantaina kävin ensimmäistä kertaa Newcastlen keskustan rannalla ja sunnuntaina kävimme kolmen saksalaisen kanssa tutustumassa Blackbutt Reserve -puistoon, mutta sen lisäksi ei ole oikein uutisoitavaa. Tuo puisto (tai miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua) oli oikein positiivinen yllätys, ilmaiseksi pääsi katselemaan australialaisia eläimiä ja luontoa. Mäkikävelyä sai harrastaa taas kerran, mutta siitähän minä tykkään. :) Alla pari kuvaa.
Tämän viikon perjantaina (eli ylihuomenna) lähden kahden saksalaistytön kanssa viimeinkin tutustumaan Sydneyyn. :) Tarkoitus on lähteä aikaisin aamulla ja palata takaisin illalla, eli ohjelmassa on lähinnä kiertelyä ja katselua. Pidemmän reissun Sydneyyn teen varmasti jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä pikavisiitti riittää. Ensi viikolla jatkan reissaamista, koska olen Brisbanessa keskiviikosta lauantaihin. Sain jopa kyydin lentoasemalle järjestettyä aamuviideksi keskiviikkona, lauantain paluukyyti on vielä vähän auki. Mutta eiköhän sekin järjesty.
Olemme näiden edellä mainittujen saksalaistyttöjen kanssa suunnitelleet junamatkailua kahden viikon "syyslomalle". Yliopistossa on siis luentotaukoa viikot 39 ja 40, joten ajattelimme tutustua New South Walesiin junalla. Vielä on vähän auki mihin mennään ja milloin, mutta kaikki haluavat nähdä ainakin Melbournen. Eli rinkka selkään ja menoksi! :) Toinen (tai molemmat) näistä tytöistä on myös mahdollisesti tulossa kanssani Uuteen-Seelantiin kun jätän Australian taakseni marraskuussa, joten te, joita minun yksin reissaamiseni on jännittänyt voitte ainakin hieman rentoutua. :) Varmaahan ei ole mikään ennenkuin myöhemmin syksyllä (tai keväällä australialaisittain), mutta hyvältä näyttää!
Kirjoittelen taas kuulumisia kun on oikeasti jotain kerrottavaa, tavalliset "kävin salilla, kävin luennolla, kirjoitin esseen ja palautin sen"-postaukset ei varmaan kiinnosta ketään enää tässä vaiheessa. :)
| Lifeguard on duty |
| Nobby's beach (ehkä?) :) |
| Keskustassa puistossa |
| Koala, joka on tajunnut elämän tarkoituksen |
| Iso puu ja yksi puunhalaaja |
Tämän viikon perjantaina (eli ylihuomenna) lähden kahden saksalaistytön kanssa viimeinkin tutustumaan Sydneyyn. :) Tarkoitus on lähteä aikaisin aamulla ja palata takaisin illalla, eli ohjelmassa on lähinnä kiertelyä ja katselua. Pidemmän reissun Sydneyyn teen varmasti jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä pikavisiitti riittää. Ensi viikolla jatkan reissaamista, koska olen Brisbanessa keskiviikosta lauantaihin. Sain jopa kyydin lentoasemalle järjestettyä aamuviideksi keskiviikkona, lauantain paluukyyti on vielä vähän auki. Mutta eiköhän sekin järjesty.
Olemme näiden edellä mainittujen saksalaistyttöjen kanssa suunnitelleet junamatkailua kahden viikon "syyslomalle". Yliopistossa on siis luentotaukoa viikot 39 ja 40, joten ajattelimme tutustua New South Walesiin junalla. Vielä on vähän auki mihin mennään ja milloin, mutta kaikki haluavat nähdä ainakin Melbournen. Eli rinkka selkään ja menoksi! :) Toinen (tai molemmat) näistä tytöistä on myös mahdollisesti tulossa kanssani Uuteen-Seelantiin kun jätän Australian taakseni marraskuussa, joten te, joita minun yksin reissaamiseni on jännittänyt voitte ainakin hieman rentoutua. :) Varmaahan ei ole mikään ennenkuin myöhemmin syksyllä (tai keväällä australialaisittain), mutta hyvältä näyttää!
Kirjoittelen taas kuulumisia kun on oikeasti jotain kerrottavaa, tavalliset "kävin salilla, kävin luennolla, kirjoitin esseen ja palautin sen"-postaukset ei varmaan kiinnosta ketään enää tässä vaiheessa. :)
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Perille päästiin
Matka Oulusta Newcastleen oli pitkä ja hikinen. Matka alkoi siis lennolla Oulusta Helsinkiin, jossa odotin viisi tuntia 10 tunnin jatkolentoani Bangkokiin. Hiki tuli lähinnä Bangkokin lentokentällä, jolla hengasin 4 tuntia katsellen kauppoja ja syöden Pandan lakua (jonka ostin Helsinki-Vantaan tax freestä). Bangkokista lensin Sydneyhin reilut 9 tuntia ja hyppäsin suoraan junaan kohti Newcastlea. Passintarkastus ja tulli olivatkin yllättävän nopeita, pääsin käytännössä suoraan läpi. Eikä kukaan yrittänytkään takavarikoida mun uusia bambusta tehtyjä sukkapuikkoja. :)
Perillä Newcastlessa menin suoraan hostellille ja suuntasin sitten yliopiston kampukselle etsimään asuntoa. Kampuksella on tosi kätevä Accomodation Hub jossa voi etsiä vuokrahuoneita, ja siellä onkin tullut vietettyä paljon aikaa parina viime päivänä. Tähän mennessä oon käynyt katsomassa kolmea huonetta joista kaksi on ollut tosi kivoja, tänään on tarkoitus tsekata vielä muutama huone ihan vaan varalta. Kuvittelin jo asuvani ”omassa” kämpässä, mutta mun ykkösvaihtoehdosta tehdään päätös vasta huomenna lauantaina, joten varasin vielä kaksi yötä hostellista ja pääsen toivottavasti muuttamaan johonkin sunnuntaina. Maanantaista eteenpäin huoneen löytäminen on tosi vaikeaa, koska orientaatioviikko alkaa ja myös paikalliset opiskelijat palaa takaisin kaupunkiin etsimään asuntoa. Meillä vaihtareilla on myös tosi kiireistä kaiken mahdollisen orientoivan kanssa eikä ole aikaa käydä katsomassa huoneita. Joten pitäkäähän peukkuja sielläkin päässä että saan katon pääni päälle sunnuntaihin mennessä!
Ensivaikutelmat Newcastlesta on aika vaihtelevat. Keskiviikkona kun saavuin oli aika kylmä ja tuuli tosi paljon, joten kaivoin ekana laukusta kaulahuivin ja lapaset joita ei Oulussa viime aikoina ole tarvinnut. Torstai oli aurinkoinen päivä, mutta koska on talvi ajattelin fiksusti ettei se aurinko nyt NIIN voimakkaasti voi paistaa ja jätin aurinkorasvan laittamatta. Ite asiassa mulla ei ole edes rasvaa mukana, joten en ois sitä voinu laittaa muutenkaan… Mutta nenä siis punoittaa lievästi tällä hetkellä, mikä on aiheuttanut hieman huvittuneisuutta paikallisten keskuudessa. :) Ei talvella kuulemma voi palaa, mutta eivät vissiin ole tottuneet suomalaiseen vaaleaan ihoon. Mutta eiköhän se tästä. Tänään perjantaina on satanut vettä koko aamun, joten täytynee käydä ostamassa paremmat kengät piakkoin mikäli haluan säilyä kuivana.
Ihmiset on kyllä tosi mukavia ja ystävällisiä, ja esimerkiksi pankkitäti eilen kertoili mulle ummet ja lammet jostain sen ystävättärestä joka on kreikasta ja osaisi kuulemma lausua mun nimen oikein. Kukaan täällä ei siis osaa sanoa ”r” niin kuin Suomessa sanotaan, ja mut onkin ristitty Ritaksi vähän joka puolella. :) Mut ei se haittaa, oletan et mun tulevat kämppikset oppii oikean lausuntatavan reilussa neljässä kuukaudessa.
Nukkuminen on ollut hirveän vaikeaa Oulusta lähdön jälkeen, lennoilla sain nukuttua yhteensä ehkä 6h ja väsymys keskiviikkoaamuna oli aikamoinen. Keskiviikosta torstaihin nukuin noin 13 tuntia mutta viime yönä taas vain muutaman tunnin pienissä pätkissä. Yritän nyt väsyttää itseni mahdollisimman hyvin että ensi yö menisi paremmin. :) Hostellissa saa yllättävän hyvin nukuttua vaikka huoneessa onkin monta muuta ihmistä, jos vain siis olisin väsynyt. Eiköhän unirytmi asetu normaaliksi kunhan pääsen asettumaan aloilleni.
En aluksi meinannut uskoa kun mulle yritettiin vakuutella että täällä on oikeasti kylmä, mutta nyt uskon kyllä ihan täysin. Öisin erityisesti meinaa jäätyä, varsinkin kun jätin kaikki lämpimät yövaatteet kotiin. Oon siis nukkunut farkuissa ja neuleessa viimeiset pari yötä ja jatkan samalla linjalla varmaan jatkossakin. Sydneyssä vähän nauratti nähdä ihmisiä toppatakeissa ja lakeissa, mut ei naurattanut enää kun pääsin Newcastleen. Eli taas saa selitellä ihmisille, että ”kyllä olen Suomesta, kyllä minulla on kylmä”. Mutta onneksi kesä on tulossa. :)
Tässäpä tältä erää kaikki, tulee muuten liian pitkä sepustus. Yritän vielä päästä johonkin siirtämään tämän tekstin nettiin, jostain syystä mun kone ei suostu vielä toimimaan kampuksen verkossa. Mutta kyllä tämä tästä, kaikki ”vaikea” on toivottavasti kohta ohi ja normielämä voi alkaa. Cheers!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)