Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Matkakertomus osa 2

Ja tarina jatkuu...

Perjantai 30.9. vietettiin suurimmaksi osaksi Geelongissa ja sen ympäristössä. Aamulla selviteltiin tyttöjen kanssa hieman välejä ja sovittiin, että jatkossa kaikki sanoo heti jos jokin asia mättää, eikä murjota montaa päivää. Tilanne vähän parani ja aamupalan jälkeen käytiin eräällä caravanalueella salasuihkussa, eli käveltiin vaan alueelle sisään ja välteltiin työntekijöitä. Ei tämäkään täysin laillista ja luvallista, mutta hätä ei lue lakia ja suihkuun oli päästävä. (Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun käytiin "luvattomasti" suihkussa, joten ei me niin pahoja rikollisia oltu.) Geelongista ajeltiin etelään Barwon Headsin pikkukaupunkiin, jossa tiesin sijaitsevan minulle sopivan kaupan. Puodin nimi on Kiitos (ihan suomeksi) ja siellä myydään Marimekkoa, Iittalaa ja muuta kivaa ja kallista designiä. Heti tunsin oloni kotoisaksi kun sain hypistellä sinisiä Unikko-pyyhkeitä ja ihastella lakanoita.:)  Hinnat oli toki aika tyyriitä verrattuna Suomen vastaaviin, mutta ymmärtäähän tuon kun kaikki pitää kuulemma tilata Helsingistä. Loppupäivä käveltiin ympäri Geelongia ja tutustuttiin kaupunkiin. Seuraavana päivänä pelattiin AFL-loppuottelu, Geelong Cats vastaan Collingwood Magpies, joten koko kaupunki oli täynnä "Go Cats"-lippuja yms. (Geelong muuten voitti ottelun.) Söin Geelongissa myös elämäni toista kertaa sushia, tosin annos oli aika samanlainen kuin perinteinen kiinalainen kanakastike. Soijakastiketta oli kyllä käytetty enemmän, mutta maku oli edelleen maittava. Illalla ajettiin takaisin Melbourneen ja pitkien etsintöjen jälkeen löydettiin viimein parkkipaikka, jossa uskalsi yöpyä. Illalla meistä kukaan ei tiennyt missä oltiin, mutta aamulla sekin onneksi selvisi.

Lauantaina 1.10. lähdin herättyäni etsimään vessaa ja selvittämään missä olimme. Tytöt jäivät perinteiseen tapaan nukkumaan eivätkä yhtään arvostaneet mun tarvetta päästä autosta ulos "niin aikaisin" (kello oli n. 8.45), mutta minkäs teet kun luonto kutsuu. Olinpaikaksemme selvisi Dingley Village Melbournen kaakkoispuolella ja tyttöjen viimein herättyä kymmenen jälkeen ajeltiin Springvalen Ikeaan syömään aamupalaa. Aamupalan tarjoilu tottakai loppui seistessämme jonossa, joten söin aamiaiseksi pastaa vihanneksilla n. klo 11.30. (Jotain tämän reissun ruokailuista kertoo se, että laitoimme itse lämmintä ruokaa 3 kertaa ja muuten söimme lähinnä leipää ja kaurahiutale-maito-mössöä. Ja ruokailukertoja oli maksimissaan 3 per päivä. Ei ihan sitä mihin olen tottunut, mutta tästäkin selvittiin.) Ikean jälkeen alettiin suunnitella jatkoa. Tutkiessamme rikkinäistä jääkaappiamme huomasimme pari torakkaa, mikä tietenkin vain lisäsi reissun "mahtavuutta". Soitimme Jucylle ja kerroimme jääkaapista, ja he neuvoivat pysymään Melbournen lähellä seuraavaan päivään, jotta voidaan selvittää mitä sille tehtäisiin. Päätettiin sitten mennä yöksi oikealle caravanalueelle Lilydaleen, noin tunnin ajomatkan päähän Melbournesta. Lilydalessa pääsin toista kertaa juoksemaan eikä edes pieni sadekuuro lannistanut juoksemisintoani. Iloisena kirmailin Yarra Valleyn mäkiä ylös ja alas ja otin matkalla kuvia. :) Illalla ostimme tuholaismyrkkyä ja suihkutimme penkkien aluset sillä, mikä tietenkin sai torakat tulemaan piiloistaan. Tytöt kammosivat ötököitä siihen malliin että päättivät nukkua yön katolla "penthousessa", mikä sopi mulla loistavasti koska sain aamullakin käydä juoksemassa ihan rauhassa ilman, että muut suuttuvat aikaisesta herätyksestä. Yöllä oli tosin vähän kylmä, mutta sekään ei haitannut kovin paljoa.

Sunnuntaina 2.10. aloitin siis aamuni juoksulenkillä, mikä oli koitua juoksuvaatteideni kohtaloksi. Unohdin vaatteeni nimittäin suihkukoppiin lenkin jälkeen, enkä huomannut asiaa kuin vasta parin päivän päästä. Jokusen hetken manasin huonoa muistiani ja hakkasin henkisesti päätä seinään, mut ajattelin sitten että vaatteita saa aina lisää kaupasta. (Kaikeksi onneksi vaatteet olivat löytyneet caravanalueelta ja eilen lauantaina laitoin heille prepaid-postikuoren, jossa kiva täti vastaanotosta lupasi lähettää ne minulle takaisin. Pienestä voi olla ihminen iloinen, mutta kunnollisten juoksuvaatteiden arvoa ei mitata rahassa. :D) Lilydalesta ajoimme takaisin Melbourneen ja jouduimme odottamaan yli tunnin, että David Jucyltä ehti tarkistaa jääkaappimme. Vika löytyi johdosta ja kaappi jatkoi taas toimimista. Torakat näyttivät tässä vaiheessa poistuneen, joten Davidkaan ei voinut sille asialle mitään tehdä. Hän antoi meille kuitenkin 60 dollaria käteistä, jotta pääsisimme katsomaan pikkupingviinejä Phillip Islandille. :) Ajoimme siis etelään ja maksoimme jokainen 21,45 dollaria pääsylipusta rannalle, jolle pingviinit palaavat joka ilta auringonlaskun aikaan ja taapertavat takaisin koloihinsa yöksi. Ilma oli jäätävä, eikä pingviineistä saanut ottaa ollenkaan kuvia, mutta eipä niitä kyllä olisi kuvissa nähnytkään koska vaikea oli nähdä itsekään pimeässä niin pieniä eläimiä. Ostin lopulta postikortteja, joista näkee miltä niiden olisi kuulunut näyttää. Yhdeksän jälkeen illalla päätettiin jatkaa ajamista vähän kauemmas ja lopulta päädyttiin ajamaan itään Saleen asti. Oltiin perillä joskus kahden jälkeen yöllä ja nukuttiin taas jollain parkkipaikalla.

Maanantaina 3.10. herättiin Salesta parkkipaikalta ja ajettiin infoon selvittämään missä voidaan käydä suihkussa. Päätettiin sitten maksaa suihkumahdollisuudesta ravirataa muistuttavan paikan vieressä olevalla caravanalueelta. Kiva mies antoi meille alennustakin, tarvitsi maksaa vain 2 dollaria/hlö normaalin 3 dollarin sijaan. Suihkun jälkeen käytiin vähän kiertämässä Salen kauppoja ja sitten suunnattiin Raymond Islandille Paynesvilleen katsomaan koaloita. Tällä pienellä saarella on oikea koalareitti, jonka varrella voi bongata koaloita niiden luonnollisessa ympäristössä. Nähtiin useampikin yksilö puissa, mutta ne olivat valitettavasti niin kaukana ettei kovin tarkkoja kuvia saanut. (Pari kuvaa löytyy kuitenkin fb-albumista jonka linkki on edellisessä postauksessa.) Paynesvillestä ajettiin Lakes Entranceen katsomaan hienoja maisemia. Tehtiin pitkästä aikaa lämmintä ruokaa, istuttiin retkituolilla näköalapaikalla ja nautittiin auringonpaisteesta. Ilma oli viileä, mutta kaunis. Seuraavaksi suunnattiin taas McDonaldsille netin ääreen ja suunnittelemaan loppumatkaa. Päätettiin ajaa vielä samana yönä Cann Riverin kautta Bombalaan, viettää siellä yö ja aamulla jatkaa matkaa kohti Snowy Mountainsia. Minun vuoroni oli ajaa enkä voi sanoa nauttivani pimeillä mutkaisilla teillä ajamisesta keskellä yötä. Vaikka kyseessä oli Princess Highway, joka on yhteensä yli 1900 km pituinen tie Sydneystä Port Augustaan, ei se ollut paljon normaalia maantietä suurempi, eikä matkalla ollut katuvaloja lähes ollenkaan. Sumukin nousi joskus kymmenen jälkeen, mikä teki ajamisesta vielä haastavampaa. Onneksi päästiin turvallisesti perille Bombalaan ja vietettiin taas yö jollain parkkialueen tapaisella. Tällä kertaa vieressä oli kuitenkin yleiset vessat, joten ei tarvinnut käydä puskassa. :)

Tässä vaiheessa pidän taas pienen tauon, jottei postauksista tule aivan liian pitkiä. Jäljellä on enää pari päivää, joten reissun loppu jo häämöttää! :)

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tilannepäivitys

Olen ollut taas hetkisen kirjoittamatta lähinnä tarinoiden puuttumisen takia. Mutta nyt ois ehkä aika taas vähän päivittää tilannetta tältä puolelta palloa. :) Tästä se lähtee:

Ostettiin Lean ja Katharinan kanssa lentoliput Sydneystä Melbourneen 24.9. Vuokrataan kolmestaan campervan tai vastaava ja tarkoitus on 12 päivän aikana ajaa takaisin Sydneyyn. Matkaa ei sinänsä ole hirveästi aikaan nähden, joten meillä on mahdollisuus pysähdellä periaatteessa silloin kun siltä tuntuu. Suunnitelmia ei ole tehty, katsotaan mihin tie meidät vie. :) Vielä pitäis hoitaa auton vuokraaminen, olen etsiskellyt ympäri internetin ihmeellistä maailmaa ja löytänyt parikin hyvää vaihtoehtoa. Kalliiksihan lysti tulee joka tapauksessa, mutta kerranhan sitä vaan eletään. :) Laitetaan Visa vinkumaan ja tuskaillaan sitten kotona taas tilannetta. Saa nähdä miten kestää pinna kolmestaan pienessä tilassa niin pitkän aikaa, mutta eiköhän siitä selvitä.

Viime viikolla kävin parinakin iltana keskustassa, eli en oikeasti istu joka ilta yksin kotona ja surfaa netissä (vaikka sitäkin tapahtuu aika usein). Keskiviikkona oli ystäväni Johannan 25-vuotissynttärit, joissa teemana oli 50- ja 60-luku. Koska en edes "oikeassa" elämässä omista tuon aikakauden vaatteita, saati sitten ottanut mitään sopivaa tänne mukaan, päädyin pukeutumaan Unikko-mekkoon. Printti on suunniteltu 1964, joten sinänsä se sopi mainiosti teemaan. :) Huvittavinta oli kuitenkin se, että Johannan asunnosta löytyy sohva, jonka kuvio on hyvin samanlainen kuin päälläni ollut Unikko. Pakkohan sitä oli istua sohvalle poseeraamaan ja todistamaan esimerkiksi eräille maanpuolustuksellisia velvollisuuksiaan suorittaville, että kyllä minäkin osaan maastoutua! :) Jokainen voi itse arvioida kuinka hyvin onnistuin.

Hieno sohva :)

Torstai-iltana raahauduin luentoni jälkeen taas keskustaan, tällä kertaa vuorossa oli Mountaineering Clubin ilmainen BBQ puistossa. Totta kai satoi vettä ja kuuden jälkeen oli jo pilkkopimeää, mutta ilmainen ruoka on aina ilmaista ruokaa. Lisäksi tapasin toisen suomalaisen opiskelijan, joten ei mikään pöllömpi ilta. Tyylilleni uskollisesti poistuin puistosta kotia kohti ensimmäisten joukossa, mutta menin kuitenkin paikalle! :)

Edellämainittujen tapahtumien lisäksi en ole tehnyt oikeastaan mitään erikoisempaa, lähinnä kuljen väliä koti-kauppa-kuntosali-kampus, järjestystä välillä vaihdellen. Se kyllä täytyy myöntää, että musta on tulossa oikeasti aika hyvä kokki täällä! :) Kokeilen ties mitä uusia juttuja ja yleensä laitan ruokaa niin paljon, että syön sitä seuraavat 3 päivää sekä lounaaksi, että päivälliseksi. Mulle tämä sopii oikein hyvin koska harvemmin kyllästyn tiettyihin ruokiin, mutta kämppisteni mielestä olen hullu, koska "eihän samaa ruokaa voi syödä kuin maksimissaan kaksi kertaa peräkkäin". No kyllä minä voin, pinaattikeittoakin menisi kotona kevyesti vaikka joka päivä... Tänään (ja huomenna, ja ylihuomenna) ruokalistalta löytyy oma versioni Chili con Carnesta, pääraaka-aineina kengurun jauheliha, porkkana, sipuli, yrttinen tomaattimurska ja kidneypavut. On muuten hyvää, ja vielä terveellistäkin! Ei ois uskonut, mutta kengurun jauheliha on a) halvinta jauhelihaa, b) vähärasvaisinta, c) sisältää eniten proteiinia ja d) maistuu oikeasti hyvältä! Eli kaikki hyvä samassa paketissa. :) Ainut huono puoli on se, että sitä myydään vain 1kg:n valmiissa paketeissa, mutta onneksi on pakastin, jonne voi säilöä pienempiä annoksia.

Olen onnistunut löytämään täältä lähes kaikki "perusraaka-aineet" mitä käytän kotonakin, ainoastaan rahkaa, ruisleipää ja soijarouhetta on tullut kunnon ikävä. Näkkileipääkin olen löytänyt jo paristakin eri kaupasta, ensimmäinen ostamani paketti tosin tuotti "pienen" pettymyksen kun tajusin noin 2 viikkoa ostamisen jälkeen, että paketissa luki parasta ennen maaliskuu 2011.. Mutta koska se maksoi maltaita, söin leivät silti. :) Eikä ole tullut mitään komplikaatioita, joten enköhän ole turvassa. Viime sunnuntaina ostin toisen paketin näkkäriä, tällä kertaa eri paikasta, ja nyt tarkistin päivämäärän kyllä tarkkaan ennen kassalle kävelyä. Tuostakin kaupasta löytyi pakettikaupalla Fazerin hapankorppuja, joissa oli enää pari päivää käyttöaikaa, joten ei mahda olla suuri kysyntä suomalaisilla leipälaaduilla. :) Ihmeellistä porukkaa täällä kun eivät hyvän päälle tajua. Näkkärin lisäksi syön käytännössä vain riisikakkuja leivän tilalla, jotenkin täkäläinen vaalea paahtoleipä ei meinaa maistua.

Seuraavien vajaan kahden viikon aikana täytyy panostaa kouluhommiin aika paljon ennen lomaa, ja loman jälkeen onkin jäljellä enää kolme viikkoa luentoja ja sitten ois lukukausi purkissa. :) Ennen virallista lukukauden lopetusta "saan" kirjoittaa esseen tai vastaavan vielä ainakin seuraavista aiheista: 1) Miten sana 'sisu' kuvaa suomalaista kulttuuri-identiteettiä ja miten sitä käytetään, 2) Analysoi Suomen jääkiekkomaajoukkueen kommentteja voittoisan Suomi-Ruotsi finaalin jälkeen; miten he kuvaavat peliä ja mitä syitä he antavat voitolleen, 3) Tutki kolmea tapausta opetusympäristöstä, joissa eri kansallisuuksien välillä on ilmennyt ymmärtämisongelmia; miksi näin on käynyt ja mitä ehdotat ratkaisuksi, 4) Selitä lastenkirjan avulla miksi (tai miksi ei) lastenkirjallisuus on mahdotonta ja 5) Analysoi miten etnisyys, kulttuuri-identiteetti ja kansalaisuus vaikuttavat ideaan "Australialaisesta kansallisidentiteetistä" sekä historiassa, että nykypäivänä. Osa aiheista on itse valittuja (kaksi ensimmäistä), mutta todellakaan ei päästetä opiskelijoita helpolla täällä. Onneksi tykkään oikeasti kolmesta kurssistani ja neljäskin menettelee, joten kirjoitan töitäni ihan mielellään. Kaikki on kuitenkin mukavampaa kuin gradun teko... :)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kevät toi, kevät toi ... opossumin

Kevät on saapunut. Tai niin mulle ainakin väitetään. Ilmeisesti syyskuu on virallisesti ensimmäinen kevätkuukausi ja talvi on näin ollen takana. Tosin en ihan ymmärrä missä se "talvi" oli, koska lämmintä oli lähemmäs 20 astetta joka päivä... Mutta ehkä tämä tarkoittaa, että voin kohta nukkua ilman kuumavesipulloa ilman pelkoa paleltumiskuolemasta! :) Viime yönä jätin jo hupparin päältä pois nukkumaan mennessä, eli edistystä tapahtuu.

Lämpötilojen noustessa ilmenee myös uusia ongelmia talossamme. Aiemmin mainitut hiiret ovat ilmeisesti edelleen elossa, koska eräänä aamuna keittiöön kävellessäni oli pöytätasot täynnä hiirenkakkaa. Ei mikään mukava tapa aloittaa päivä. :( Olen siirtänyt kaikki ruokani ovien taakse kaappiin ja joko säilönyt ne kannellisiin rasioihin tai sulkenut pussit sulkijoilla. Toivotaan, etteivät pirulaiset pääse mistään kaappini sisälle. Lisäksi välikatolla on ilmeisesti opossumi, joka tykkää rellestää ja mellestää siellä yöt läpeensä. Välillä tekisi mieli tunkea korvatulpat korviin iltaisin ettei tarvitsisi kuunnella sitä rapinaa ja vikinää. Mutta onneksi talon omistajalle on ilmoitettu kaikista näistä "pikkuvioista", ja ensi lauantaina joku tulee tarkastamaan tilanteen ja kartoittamaan mitä oikeasti pitää tehdä tilanteen korjaamiseksi. Innolla odotellaan niitä torakoita, jotka valtaavat kaikki talot kesäisin riippumatta talon iästä tai kunnosta. Edelleen olen sillä asenteella liikenteessä, että kunhan pysyvät poissa mun sängystä niin kaikki on ok. Ruuankin saisivat toisaalta kyllä jättää rauhaan...

Ruuasta puheenollen, ostin tänään todellista bodausruokaa. Nimittäin pakastettuja munanvalkuaisia! :) Syön kananmunia lähes päivittäin, mutta lääkärin määräyksestä pyrin syömään mahdollisimman vähän keltuaisia, joten käytännössä puolet mun munista meneen ns. harakoille. Olin siinä uskossa, ettei tässä maassa myydä pelkkiä valkuaisia, mutta tänään viimein löysin ne pakastealtaasta. :) Yhdessä pussissa on n.35 munan valkuaiset, joten luulis pussin riittävän hetkeksi. Ainut ongelma on niiden sulatus, koska ohjeen mukaan pussi pitäis sulattaa kerralla ja käyttää 7 pvän sisällä, mutta minähän en kyllä viikossa saa 35 valkuaista syötyä! Sahasin siis veitsellä noin neljäsosan sulamaan ja työnsin loput takaisin pakasteeseen tiiviissä pussissa. Koska en kuitenkaan syö niitä raakana luulisin, että strategia on toimiva. Eiköhän sen pian tiedä jos salmonella tms. iskee. :)

Uusien ruoka-aineiden löytämisen ja epämiellyttävien eläinkohtaamisten lisäksi ei olekaan oikein muuta päivitettävää. Brisbanesta tultuani vietin neljä päivää käytännössä nenä kiinni kirjoissa ja tietokoneen ruudussa, koska tälle viikolle sattui parikin deadlinea. Molemmat työt on kuitenkin nyt palautettu, joten hetken aikaa voi taas hengähtää. :) Lisäksi aloitan ehkä piakkoin tuutoroimaan erästä Warrenin työkaveria saksassa, joten saan tienattua vähän rahaa syyslomareissua varten. Vielä ei ole tarkkoja suunnitelmia Lean ja Katharinan kanssa tehty, mutta aika varmasti suuntaamme etelään kohti Melbournea. :)

p.s. Jos joku haluaa tukea hampaideni hyvinvointia, niin purkkaa saa lähettää tännepäin. :) Avomiehen ohjeiden mukaan vain täysxylitoli käy ja mauista mieluisimmat ovat piparminttu ja salmiakki, mutta kaikki tulee varmasti pureskeltua. :) Osoitteen saa esimerkiksi äidiltä tai siskoiltani, facebook-ystäväni löytävät sen myös profiilini info-sivulta. En viiti kirjoittaa sitä suoraan tähän ettei se joudu "vääriin käsiin". Ja jos joku haluaa korttia tms. esimerkiksi kengurun tai koalan kuvalla varustettuna, niin toimittakaa mulle jotain kautta osoitteita! :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Juhlia

Edellinen postaukseni oli ehkä hieman negatiivissävyinen, siitä pahoitteluni. Aina vaan ei meinaa oikein onnistua mikään. Onneksi tuota pahamaineista torstaita seuraavat päivät olivat paljon mukavampia. :)

Perjantaina kävin ensin yliopistolla kaverin kanssa katsomassa Autonomy Dayn meininkiä. Päivää vietetään siis sen kunniaksi, että tuona päivänä (5.8.) Newcastlen yliopisto irtautui Sydneyn (?) yliopistosta ja aloitti toimintansa itsenäisenä yliopistona. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että opiskelijat aloittavat tolkuttoman ryyppäämisen ja juhlimisen joko edellisiltana, tai sitten klo 6 aamulla, kun kampuksen baari avautuu. Eli vähän niinkuin vappuaatto meillä Suomessa. Totesimme kaverini kanssa kuitenkin ettei juhlinta ole ollenkaan niin kivaa jos ei ole aloittanut alkoholin nauttimista useaa tuntia aiemmin, ja päädyimme lopulta ilmaiselle teelle opiskelijajärjestön tiloihin. Kauheita raggareita.. :)

Yliopistolta lähdin suoraan suomalaislääkärin luokse avuksi valmistelemaan heidän läksiäisiään. Mun pilkkomis- ja kuorimistaidot pääsi taas oikeuksiinsa, kun valmistettiin rosollia. Ruokalistalta löytyi myös lihapullia, kevätkääryleitä, piiraita ja kaikenlaista suolaista naposteltavaa, sekä lisäksi makeita kakkuja, joulutorttuja ja kaikkea muuta hirveän hyvää. Söin yhden illan aikana niin paljon, että vielä sunnuntainakaan ei ollut oikein nälkä. :) Alla kuva osasta tarjoiluista, kaikkia ei saanut samalle pöydälle eikä kuvaa ottaessani kaikkia ruokalajeja ollut vielä edes tuotu. Mutta saatte käsityksen kuitenkin. :)

Namiruokaa
Päädyin lopulta jäämään perjantaina yöksi Eeva-Liisalle ja Johnille koska selvisimme saunaan vasta puolenyön jälkeen eikä kukaan jaksanut siinä vaiheessa enää ajella toiselle puolelle kaupunkia. Nukuin siis mahtavat yöunet lämpimän takan edessä, ihan tuli Suomi mieleen. Ja pääsin siis myös saunaan, vaikka lämpötila olikin hieman korkeampi kuin mihin olen tottunut (sauna oli ollut päällä n. 6h ennen kuin menimme sinne, joten kuivat ja kuumat löylyt saatiin!). Perheen pojat lupasivat kuitenkin kutsua minut syksyn aikana vielä käymään, heillä on ilmeisesti tapana lämmittää sauna aina bileissä. :) Kotona olin lauantaiaamuna joskus kymmenen maissa ja se päivä menikin lähinnä ollessa.

Koska perjantain juhlissa ei käytettykään kaikkea luumuhilloa, mikä oli keitetty torttuja varten, sain viedä lopun mukanani kotiin. Eli vaihdoin synttärijuhliin suunnittelemani omenapiirakan kuitenkin suomalaisiin perinteisiin joulutorttuihin. :) Hyvin näyttivät tortut tekevän kauppansa, jopa niin hyvin, että koin fiksuksi pakastaa osan niistä että voin tarjota niitä muillekin myöhemmin syksyllä. Nyt on siis pakastimessa kolme pussillista torttuja. :)

Suomalaiset joulutortut Australiassa elokuussa

Sunnuntaina vietimme siis koko taloutemme voimin (+ Warrenin kolme lasta) yhteisiä synttäreitä BBQ:n merkeissä. Minä tein grillisieniä ja vaikka pekoni olikin paksumpaa eikä juusto sulanut kunnolla tuntuivat myös ne maistuvan muillekin. Lisäksi grillattiin makkaraa, kanansiipiä ja sipulia ja syötiin salaattia ja leipää. Tykkään muuten nykyään sipulista, kunhan se on jollain tavalla kypsennetty. :) Juhlat oli oikein mukavat, vaikka joidenkin pöytätavoissa onkin hieman vielä totuttelemista... Mutta eikös se ole niin, että kunhan ruoka on hyvää ja sitä on tarpeeksi, niin kaikki on hyvin. :)

Bon Appetit!

Kaiken tämän syömisen jälkeen olo on ollut kyllä sen mukainen, joten sunnuntaina aloitin aamuni BodyPumpilla varmaan 3kk tauon jälkeen ja arvatenkin lihakset tykkäsi tästä tosi hyvää. Fiksusti ajattelin tänään maanantaina käydä vähän "vetreyttämässä" jalkojani spinningissä, minkä seurauksena en varmaan huomenna pääse sängystä ylös. Mutta sillä se lähtee millä se on tullutkin, eli samalla linjalla kun jatketaan niin eiköhän tämä tästä. :)

p.s. Ostin muuten lentoliput Brisbaneen parin viikon päästä, ajattelin käyttää hyväkseni 5 pvän viikonlopun minkä sain yhden luennon peruuntumisen myötä. :) Ja vielä kun satuin tutustumaan erääseen Eeva-Liisan ystävään, joka asuu Brisbanessa ja kutsui minut kylään, niin arvelin että mikäs siinä. Nyt vain odotellaan vahvistusta lentolipuista, sen pitäisi toivon mukaan saapua parin päivän sisään. :)