maanantai 7. marraskuuta 2011

Viisaus maksaa

Tiesin, että oleskeluni Ausseissa on mennyt liian hyvin terveyden suhteen. Enhän ole sairastanut edes yhtään kunnon flunssaa koko aikana, vaikka Itävallan syksyn aikana olin yhteensä kuukauden lähes vuoteenomana. No, karma piti huolen, että tämäkin asia korjataan. Huomasin nimittäin viime viikon lopulla, että toinen jäljelläolevista viisaudenhampaistani aloitti taas kasvamisen, mistä seurasi totta kai tulehdus ikeneen ja arkuus koko poskeen. Kotijoukoilta saatujen ensiapuohjeiden mukaan kävin ostamassa desinfoivaa suuhuuhdetta ja purskuttelin suutani sillä kahdesti päivässä, toivoen, että tulehdus rauhoittuisi ja hammas antaisi mulle matkustusrauhan. Varmuuden vuoksi soittelin myös vakuutusyhtiöön ja kyselin kuinka paljon mun matkavakuutus kattaa hammaskuluja ja mistä löydän lähimmän lääkärin. Kävi ilmi, että ilmeisesti mun vakuutuksella voi kattaa vain 70e hammashoitokuluja, joten päätin purra hammasta (heh) ja kestää.

Viime yönä kuitenkin mieli hieman muuttui, koska en saanut poskeltani nukuttua kuin ehkä neljä tuntia. Soitin sitten kampuksen hammaslääkärille, jonka kuvittelin kuuluvan pakollisen vaihto-opiskelijan vakuutuksen piiriin. Sain ajan vielä samalle päivälle ja puhelimessa lupailivat, ettei viisuria tarvitse poistaa vaan kunnollinen puhdistus riittänee. Istuin siis hoidettavaksi ja lääkärisetä puudutti puoli naamaa, minkä jälkeen puhdisti tulehtuneen ikenen perusteellisesti. Maksuvaiheessa kävikin ilmi, että kyseinen lääkäri ei kuulu suoralaskutuksen piiriin, joten jouduin maksamaan tästä 15 minuutin käsittelystä huimaavat 100 dollaria. Sain kuitenkin kuitit yms. mukaan, joten kotiin päästyäni yritän saada edes jotain takaisin vakuutusyhtiöltä. Mahdollisesti saan hyvitystä myös Australian vakuutusyhtiöltäni, mutta pitää odottaa Suomeen paluuta, ennenkuin alan lähettelemään mitään lappuja mihinkään.

"Hieman" ehkä ärsyttää, että muutenkin rajallisesta matkakassasta piti lohkaista tuollainen summa johonkin näin turhaan, mutta toisaalta jos tuo 100 dollaria auttaa minua reissaamaan seuraavat viikot ilman jatkuvaa kipua niin menköön. Ja halvemmaksi tuo hoito varmasti täällä tuli, kuin jos olisin Jenkeissä lähtenyt hammastani hoitamaan. En kyllä koe saaneeni mitenkään hirveästi apua tai uutta tietoa, mutta pelkästään hampaan näyttäminen ammattilaiselle rauhoitti mieltä kummasti.

Nyt odottelen, että puudutus lakkaa ja alan taas tuntea jotain vasemmallakin puolella, otan ehkä tässä välissä päiväunet mikäli saan tässä kuumuudessa unta. Täällä on viime päivinä tosissaan lämmennyt, joten tänäänkin lämpötila on lähempänä kolmeakymmentä astetta. Olen käynyt jo kahdesti rannalla, eilen jopa ihan vedessä asti kastautumassa, joten rusketustakin on ehkä hieman alkanut tarttua. Mutta minähän en tunnetusti helposti rusketu, joten kovin tummaa ilmestystä on turha odottaa joulukuussa lentokentällä. :)

torstai 3. marraskuuta 2011

I'm done

Olen virallisesti nyt palauttanut kaikki tämän lukukauden esseet. En oikein vielä käsitä tätä, pakkohan mulla on vielä jotain tekemistä olla jäljellä? Mutta eipä vain ole, tämä tyttö on lomalla. Seuraavat kaksi kuukautta. Reissaamassa ympäri maailmaa. Saa kadehtia, vihreys kuulemma kaunistaa. :)

Huomenna juhlistan lomaani menemällä ystäväni kanssa rannalle. Katie ei ole vielä valmis kaikkien koulutöidensä kanssa, joten lomafiiliksessä lupasin jopa auttaa häntä hänen valokuvaportfolionsa kanssa toimimalla tarvittaessa mallina otoksissa. En kyllä tiedä kuinka edustavia kuvia minusta saa, mutta jos apua tarvitaan niin sitä myös annetaan. :)

Tänään oli viimeinen luentoni Newcastlen yliopistossa, vietimme kasvatustieteen kurssilla nyyttäreitä. Käytännössä söimme siis pari tuntia herkkuja ja juttelimme kaikkien lomasuunnitelmista, kovin tieteellistä keskustelua ei saatu aikaiseksi. Suklaapiirakka kävi kaupaksi, vaikka muutama palanen jäi kotiinviemiseksikin. Tarjolla oli niin useaa sorttia ettei kaikkea jaksanut syödä millään...  Näin jälkikäteen voin sanoa oppineeni kursseillani paljon sellaisia asioita, mitä ei Oulussa opeteta. Aboriginaalien oikeudet ja hirvittävä kohtelu historiassa on tullut tutuksi, kuten myös lukemattomia teorioita kasvatustieteen, kirjallisuuden ja lingvistiikan osa-alueilta. Kaiken kaikkiaan opinnot ovat siis antaneet uutta ajateltavaa ja varmasti auttavat tulevaisuudessani kieltenopena, mikä olikin varmaan koko vaihto-opiskelun idea. Kaiken matkustamisen lisäksi siis. :)

Kuten sanoin, en ole vielä tottunut ajatukseen lomasta. En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut "oikealla" lomalla, jolloin ei tarvitse olla töissä tai miettiä koko ajan kouluhommia. On siitä varmaan pari vuotta, ehkä Mallorcan matka syksyllä 2009 oli viimeisin lomani. En kyllä ole varma, koska en muista. :) Ehkä olen siis lomani nyt ansainnut, vaikka kyllähän nytkin takaraivossa painaa tieto parin gradun loppuunsaattamisesta heti tammikuusta eteenpäin... Mutta yritän unohtaa kaikki kouluhommat ja keskittyä kokemaan kaikkea uutta ja ihmeellistä, onhan mulla joulun jälkeenkin vielä aikaa ressata ensi vuoden opinnosta. :)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Visa vinkuu ja matkakuume nousee

Olen viimeisen viikon aikana näpytellyt Visa-korttini numeron niin moneen paikkaan, että osaan sen kohta paremmin kuin syntymäaikani. Tästä voi siis päätellä, että matkasuunnitelmat Australian jälkeen ovat alkaneet selkiytyä. Tässä ne lyhyesti:

Lähden Newcastlesta Sydneyyn sunnuntaina 13.11 tarkoituksena tutustua kaupunkiin vähän paremmin. Poistumalla kämpästäni sunnuntaina (samana päivänä kuin siihen muutinkin) minun ei tarvitse maksaa erikseen vuokraa parista ekstrapäivästä, vaan voin käyttää rahat hostelliin Sydneyssä. Valitsin Sydneystä vähän kalliimman, mutta sijainniltaan erinomaisen hostellin, paikka nimittäin sijaitsee keskusrautatieasemalla. Otin vielä sängyn sellaisesta huoneesta, joka on rakennettu junavaunuun ja on oikeasti raiteiden päällä, joten nukun pari yötä laiturilla 0. Ei ihan 9 ja 3/4, mutta erikoinen kuitenkin. :)

15.11 lennän Wellingtoniin tuttavani Amandan luokse, joka on miehineen ystävällisesti luvannut majoittaa minut kolmeksi yöksi. Lento on perillä vasta puolenyön aikaan, joten aikaa Wellingtonille ei ole oikeastaan kuin yksi päivä, koska torstain 17.11 vietän suurimmaksi osaksi kiertäen Wellingtonia ja ympäristöä movie-tourilla. :) Luvassa on n.25 Taru Sormusten Herrasta -kuvauspaikkaa, lounas Rivendellissä, tutustuminen Weta Workshopiin jne, joten 8,5h luulisi hurahtavan vauhdilla.

Wellingtonista lähden bussilla Taupolle (Taupoon?) perjantaiaamuna ja siellä on tarkoitus viettää sunnuntaihin asti ihastellen maisemia ja patikoiden. Taupon jälkeen vuorossa on Rotorua, joka kuulemma haisee aivan mädäntyneeltä kananmunalta rikin takia, mutta en aio välittää pienestä hajuhaitasta. Rotorualla aion katsella geysireitä, käydä ehkä mutalammikossa tai kuumassa lähteessä lillumassa ja ihastella jälleen kerran maisemia. Varmaan tutustun jollain tapaa myös maori-kulttuuriin, koska Rotorualla on vahva maoriperinne. Maanantaille 21.11 olen varannut toisen TSH-kierroksen, tällä kertaa pääsen tutustumaan Matamataan, missä sijaitsee Hobittila. :) Tällä hetkellä kaikki kierrokset paikkaan on peruttu, koska siellä kuvataan parhaillaan Hobitti-elokuvaa, mutta kuvausten pitäisi loppua 8.11 ja kierrokset pyörivät sen jälkeen taas normaalisti. Eli hobittikolot, täältä tullaan! :) Rotorualta siirryn Aucklandiin tiistaina 22.11 ja se onkin viimeinen pysäkki ennen seuraavan maan ja mantereen valloitusta. Aucklandia varten en ole vielä tehnyt mitään suunnitelmia, mutta isossa kaupungissa luulisi olevan näkemistä ja tekemistä ihan yllin kyllin.

25.11 illalla lennän San Franciscoon johon saavun 25.11 aamulla (aikaeron ihanuuksia). San Franissa minut majoittaa oululainen tuttavaperhe, joten luvassa on pitkästä aikaa suomea ja Oulun murretta. :) Losiin siirryn 30.11 sukkulabussilla, joka jättää minut suoraan Hollywoodin hostellini etuovelle. Losissa minulla on 5 päivää aikaa tutustua paikkoihin, mikä ei varmasti ole tarpeeksi, mutta parhaani yritän. Hostelli järjestää onneksi erilaisia patikointireissuja ja kierroksia, joten todennäköisesti pääsen ainakin patikoimaan Hollywood-kyltille ja mikäli uskaltaudun mukaan, niin tarjolla on myös limusiinikierros Beverly Hillsissä (hintaan sisältyy shampanjatarjoilu). 5.12 minua odottaa lento New Yorkiin, mikä on viimeinen pysäkki ennen paluuta Suomeen. Tätini on minut luvannut ottaa huomaansa ja mahdollisesti pääsen auttamaan joululeipomisissa. Saa vähän tuntumaa jouluun jo ennen paluuta Ouluun. :)

Päädyin lopulta matkustamaan yksin, koska kevätloman autoreissu osoitti ettei pitkälle reissulle kannata lähteä puolituttujen kanssa (tosin myönnän nyt, että osa ongelmista johtui täysin minusta eikä muista). Koska reissaan yksin valitsin majapaikkani ensisijaisesti turvallisuuden ja siisteyden perusteella, enkä aina varannut petiä siitä halvimmasta hostellista. Kaikki hostellit sijaitsevat hyvällä paikalla, joten todennäköisesti pystyn kävelemään suurimpaan osaan nähtävyyksistä, mikä taas kasvattaa kuntoa (tai ylläpitää sitä) sekä säästää luontoa ja erityisesti matkabudjettia. Mottona tällä tulevalla seikkailulla voisi varmaan olla "enemmän vähemmällä". :)

Tänään minulle selvisi, että saan ottaa New Yorkista mukaani yhden sijasta kaksi matkalaukkua (paino max. 23kg/kpl), joten mikäli Nykkiin päästessäni matkakassassani on vielä jotain jäljellä saatan kuluttaa jokusen dollarin joululahjoihin muille ja ehkä myös itselle. Joulupukille ajattelin kirjoittaa lahjalistaan vain valuuttamerkkejä, ja jos joku tontuista erehtyy joulun ajankohdasta ja jakaa lahjansa vähän etuajassa se tuskin ketään haittaa, helpottaa vain tämän tontun joululahjaostoksia Isossa Omenassa. (vink vink) :)

Olen virallisesti neljän esseenpalautuksen päässä lukukauden lopusta, ensi viikolla on enää yksi luento joka sekin hyvin epävirallinen enemmänkin nyyttärihenkinen tilaisuus. Aion leipoa sinne suklaapiirakan, kunhan rakas avomieheni lähettää minulle reseptin.. Nonparellit kävin jo ostamassa, Aldissa oli tarjouksessa. :) Lähettäkää tänne päin tsemppiä että jaksan rutistaa viimeiset kouluhommat ja sitten voinkin keskittyä pakkaamiseen ja lähtökuumeen laskemiseen!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Blue Mountains

Viimeinkin tein sen, mitä olen koko syksyn ajan suunnitellut. Kävin siis noilla maailman kuuluisimmilla Sinivuorilla. Ja ei, ei näkynyt tonttuja. :) Mutta yllättäen vuoret näyttivät tietyssä valossa oikeasti sinisiltä, joten nimi on hyvin kuvaava. Tein päiväretken amerikkalaisen ystäväni Katien kanssa ja vaikka monelta taholta kuulimme ettei Blue Mountainsilla voi käydä päivässä, päätimme ottaa haasteen vastaan. Lopputulos on, että kyllä siellä päivässäkin pyrähtää, kaikki on vaan asenteesta (ja istumalihaksista) kiinni. :)

Lähdimme siis matkaan Warabrookin (eli yliopiston) asemalta klo 6.15 lauantaiaamuna. Kävely asemalle kesti noin puoli tuntia, mutta mieluummin kävelin kuin jätin pyöräni sinne koko päiväksi jonkun varastettavaksi tai rikottavaksi. Matkalipun saimme ostettua vasta Hamiltonin asemalta, koska automaateista ei saanut tarvitsemaamme yhdistelmälippua. Tämä yhdistelmälippu sisälsi matkat Katoombaan ja takaisin sekä lisäksi koko päivän Explorer Bus -lipun. Explorer Bus on kaksikerroksinen bussi, jolla pääsee koko päivän ympäri Blue Mountainsin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joten se sopi meille pikavisiitin tekeville loistavasti. Hintakaan ei ollut järin korkea, opiskelijalippu maksoi 25,80 AUD. Parin junanvaihdon jälkeen olimme perillä Katoombassa 11.20 ja hyppäsimme suoraan bussiin suuntana Katoomba Cascades. Nämä olivat ensimmäiset "oikeat" vesiputoukset jotka näin (ikinä), mutteivat päivän hienoimmat kuitenkaan. Ihan kivalta ne näyttivät siitä huolimatta. :)

Katoomba Cascades
Tämän jälkeen vietimme seuraavat neljä tuntia kävellen ympäri Blue Mountainsia ottaen valokuvia lähes jokaiselta näköalapaikalta. Matkalla oli varmaan vähintään 2000 rappusta, emmekä edes käyneet Giant Stairwayllä joka on yli 1000 askelmaa suoraan alas laaksoon. Maisemat olivat uskomattomia ja sää oli mitä mainioin "pieneen" patikointiin, puolipilvistä ja parikymmentä astetta lämmintä. Kävelimme Prince Henry Cliff Walk -nimistä reittiä pitkin yhteensä varmaan noin 4 km, matkan varrella näimme kuuluisat The Three Sisters, Echo Pointin ja viimeisenä vuorossa oli ehkä reissun paras osa, Leura Cascades. Turhaan eivät kaikki ole Blue Mountainsin kauneutta mainostaneet, oli se nimittäin niin upea paikka. Kiipeilimme Katien kanssa jättimäisten kivenlohkareiden päälle ottamaan kuvia ja ihastelimme yhteen ääneen miten uskomatonta siellä oleminen oli. Alla muutama kuva, kovin montaa en valitettavasti voi netin hitauden takia ladata. Mutta näistä saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen paikasta. :)

The Three Sisters

Maisema

Leura Cascades

Leura Cascades ja minä (älkää antako hikisen ja kiiltävän naaman hämätä, oli oikeasti mahtavaa!)

Leura Cascades ylhäältä
Paluumatkalle lähdimme 17.25 mutta junan myöhästelyn takia olimme Warabrookissa vasta puoli 12 jälkeen illalla. Onneksi saimme kyydin kampuksen "turvamiehiltä", aina kannattaa soittaa
ja kuulostaa väsyneeltä ja surkealta niin ehkä vartijoilta saa myötätuntoa ja kyydin. :) Loppujen lopuksi olimme siis yhteensä 18 tuntia reissussa josta 6 tuntia vietettiin itse vuorilla, mutta voin sanoa että oli sen arvoista! :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Paluu arkeen

Reilun viikon olen nyt viettänyt kotona roadtripin jälkeen ja aika kiirettä on pitänyt, lähinnä esseiden kirjottamisen kanssa. Lukukausi on niin lähellä loppua, että kaikilta kursseilta alkaa olla toiseksi viimeiset esseet palautettu ja viimeisiin deadlineihin on enää pari-kolme viikkoa aikaa. Kuukauden päästä olen jo Uudessa-Seelannissa, joten onhan se jo aikakin kääriä kouluhommat pakettiin ja keskittyä olennaiseen, eli matkustamiseen ja lomailuun. :) Hyvä uutinen on myös se, että kaikki ötökät jotka sänkyäni ilmeisesti riivasivat on nyt hävinneet eikä enää joka aamu tarvi laskea uusia puremia/pistoksia. Koputan puuta, että tilanne pysyy samana loppuun asti.

Tällä viikolla olen kouluhommien lisäksi päässyt kokemaan kuitenkin uusiakin asioita ja toisaalta myös äärettömän tuttuja juttuja. Uutena voitaneen mainita Nerf-sota, jonka parissa vietin eilen muutaman tunnin kaverin syntymäpäivän kunniaksi. Jos joku ei tiedä mitä tarkoittaa Nerf, niin käväiskääpä seuraavalla sivustolla: http://www.hasbro.com/nerf/en_AU/shop/browse/Nerf/N-1rZh2Z71/_/N-1rZh2Z71/Ne-2l katsomassa miltä aseet näyttävät. Kyseessä on siis käytännössä "leluase", mutta se ei tarkoita etteikö joukko aikuisia voisi kuluttaa näillä aseilla taistellen useampaa tuntia. Valtasimme Newcastlen ainoan (?) pyöräilystadionin ja pystytimme pahvilaatikoista ja lakanoista kyhätyt barrikadit ja linnakkeet keskelle stadionia, jonka jälkeen aloitimme 4 joukkueen sodan. Ilma oli jopa läkähdyttävän kuuma mutta hauskaa oli! :) Alla kuva tästä "sotilaasta" minulle lainattujen aseiden kanssa.

Let the war begin! (Crocsit ei muuten olleet paras mahdollinen kenkävalinta...)
Sodan jälkeen siirryttiin takaisin kaverin talolle ja koitti hetki jota olen viimeiset kaksi kuukautta odottanut, laitettiin nimittäin sauna päälle. :) Tämä on se äärettömän tuttu juttu. Olihan tuo mukava istua pitkästä aikaa löylyissä ja vielä ihan pitkän kaavan mukaan (varmaan n. 3h meni yhteensä saunan ja uima-altaan väliä rampaten). Eiköhän nyt jaksa sinne jouluun asti. Kyseessä oli siis aiemmissa postauksissa mainitun suomalaislääkärin pojan juhlat, jos joku ihmettelee miksi aussitalosta löytyy sauna. :)

Edellämainittujen tapahtumien lisäksi viime viikko oli aika tylsä ja perinteinen, jumppaa ja luentoja sopivassa suhteessa ja illat vietin kirjoitellen esseitä. Onneksi enää ei ole kuin yksi työ tehtävänä ensi viikolle ja sitten onkin hetken tauko ennen viimeistä rutistusta. Ensi viikonloppuna lähden ehkä viimeinkin Blue Mountainsille yhden kaverin kanssa, tarkoitus oli mennä perjantaina ja tulla joko lauantaina tai sunnuntaina takaisin. Toivotaan että reissu saadaan järjestettyä ja ilmat suosivat, alkaa aika Australiassa olla siinä määrin lopussa ettei kovin kauaa enää voi Blue Mountainsin reissua lykätä.

Uudessa-Seelannissa (jonne lennän siis 15.11) olen suunnitellut näkeväni ainakin Wellingtonin, Taupon, Rotoruan ja Aucklandin. Wellingtonissa ja Rotorualla olisi mahdollisuus päästä tutustumaan Taru Sormusten Herrasta studioihin ja/tai kuvauspaikkoihin, mikä tällaista pientä fania kovasti innostaisi... Harmi kun kierrokset maksavat maltaita, mutta avomieheni kannustamana olen ajatellut kuitenkin pulittaa niistä tarvittavat summat. En oleta pääseväni kovin montaa kertaa elämässä tutustamaan Weta-workshopiin tai Hobittilaan, joten eiköhän se ole sen arvoista. Varsinkin minulle, joka omistan kaikki Taru Sormusten Herrasta -elokuvat erikoispitkinä versioina ja olen katsonut myös kaikki levyillä olevat ekstrat useampaan kertaan läpi. Kirjatkin löytyvät kahdella kielellä, joten ehkä olen tarpeeksi fani käydäkseni ihan paikan päällä katsomassa miten kaikki on luotu. :)

Kuten aiemmin lupasin, otin nyt meidän talouden nuorimmastakin asukkaasta pari kuvaa ja laitan ne teille tänne nyt näytille. Ei mitään studiokelpoisia kuvia, mutta aika hankalaa saada koko ajan liikkeessä olevasta koiranpennusta hyvää valokuvaa... Varsinkin kun välillä yritetään syödä kädessä oleva kamera. :) Kuvissa siis Belle, Australiankelpie (ikä n. 3,5kk?).



maanantai 10. lokakuuta 2011

Matkakertomus osa 3

Trilogian huikea päätösosa seuraa tässä. :)

Tiistaina 4.10 herättiin Bombalassa ja maksettiin taas caravanalueella suihkusta, tällä kertaa 3 dollaria per henkilö. Suihkun ja aamupalan jälkeen ajettiin taas infoon ja kysyttiin mitä nähtävää matkalla pohjoiseen oli. Ilmeni, että oikeastaan mitään todella hienoa ei olisi matkan varrella, mikä tietenkin sai tytöt todella "iloisiksi". Päätettiin kuitenkin ajaa Bombalasta Jindabyneen vähän pienempää tietä pitkin, jonka varrella oli ainakin mun mielestä tosi kivoja maisemia. Jindabynessä oli todella kaunis järvi, jonka rannalla syötiin lounasta ennenkuin ajettiin Thredboon, joka sijaitsee Alpine Wayn varrella Snowy Mountainsilla. Kuulemma siellä piti olla paljon nähtävää ja paikalle päästäksemme jouduimme maksamaan myös kansallispuiston "sisäänpääsymaksun" (16 dollaria), mutta ilmeni, ettei paikassa oikeastaan tapahdu mitään hiihtosesongin ulkopuolella. Maisemat oli kuitenkin vertaansa vailla ja otinkin aika reippaasti kuvia vuorista, puroista ja kaikesta mahdollisesta. (Näitäkin kuvia löytyy fb-albumista, jonka linkki löytyy matkakertomuksen ensimmäisen osan lopusta.) Thredbosta ajettiin Jindabynen kautta Coomaan, jossa katsottiin auringonlaskua Mt. Gladstonen näköalapaikalla. Aika hienolta näytti sielläkin. Coomasta ajeltiinkin sitten Canberraan asti ja kahden täyden caravanalueen jälkeen saatiin paikka Carotel Motel & Caravan Parkista. Koska alueenhoitaja ei ollut varma riittääkö meidän n. 2m jatkojohto sähkötolppaan asti saatiin paikka sähköttömän hinnalla, vaikka loppujen lopuksi johtokin riitti. Säästettiin tässä 4 dollaria, mikä on aina positiivista.

Keskiviikkona 5.10. päätettiin tutustua Australian pääkaupunkiin Canberraan vähän paremmin ja ajeltiin taas infoon selvittämään mitä nähtävää kaupungissa oli. Kävi ilmi, että Canberrassa näkemisen arvoista on oikeastaan vain museot joihin sisäänpääsy maksoi meille liikaa, joten lopulta ajettiin Red Hill näköalapaikalle ja sieltä shoppailemaan Direct Factory Outletiin. DFO:n jälkeen todettiin, että Canberra on nähty ja lähdettiin ajamaan kohti Sydneytä. Tässä vaiheessa tytöt vielä puhui haluavansa ehtiä Blue Mountainsille ennen vanin palautusta, mutta onneksi tästä suunnitelmasta luovuttiin kun katsottiin sääennustetta (sadetta lupasi). Olin oikeastaan iloinen, ettei ehditty Blue Mountainsille, koska haluan nähdä ne kunnolla ajan kanssa, ja lisäksi olin jo aiemmin luvannut mennä sinne ystäväni Katien kanssa. (Tämä reissu tehdään lähiviikkojen aikana varmasti.) Illalla ajettiin sitten Camdeniin caravanalueella, jossa onneksi oli vapaita paikkoja vielä jäljellä. Torakoita oli autossa tässä vaiheessa enemmän kuin aiemmin, yhden löysin kiipeämästä olkapäälläni elokuvaa katsoessamme, mikä ei ainakaan parantanut kenenkään mielialaa.

Torstai 6.10. oli viimeinen päivä roadtripillämme ja ajettiin Botanyyn palauttamaan vani heti aamupalan ja pakollisen pakkaamisen ja siivoamisen jälkeen. Kerrottiin kaikista ongelmista, mitä auton kanssa oli ollut ja saatiin lopulta 120 dollaria hyvitystä, eli jokainen sai 40 dollaria takaisin omalle tililleen. Tämä vähän piristi mielialaa. :) Jucyn "autovarikolta" hypättiin bussiin kohti Sydneyn päärautatieasemaa, jossa vaihdoimme suoraan junaan kohti Newcastlea. Olin lopulta noin viiden aikaan illalla kotona ja aloitin heti hillittömän pyykkäyksen. Oli mahtavaa päästä takaisin paikkaan, jossa jokaista sanaa ei tarvitse varoa ettei vain muut loukkaannu tai suutu, ja jossa tilaa liikkumiseen ja olemiseen on enemmän kuin perinteisessä pakettiautossa. Warren ja Lily tarjosivat minulle myös kunnon paistipäivällisen ja voin sanoa, että liha maistui kahden viikon tauon jälkeen aika hyvältä (toinen saksalaisista oli kasvissyöjä, joten ainut proteiini matkan aikana tuli tonnikalasta ja raejuustosta). Illalla juttelin vielä äitin kanssa yli tunnin Skypessä ja purin tuskaani, mikä auttoi saamaan vähän etäisyyttä koko reissuun.

Nyt muutaman päivän jälkeen voisin listata muutamia asioita, jotka jokaisen roadtripiä suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon matkaa suunnitellessa:

1. Rahaa kuluu AINA enemmän kuin olit arvioinut. Vaikka kuinka elät kaurapuurolla ja leivällä tulee eteen aina yllättäviä menoeriä (meidän tapauksessa nämä olivat usein kalliita yöpymisiä caravanalueilla). Matkan jälkeen on valitettavasti jatkettava kaurapuurolla elämistä mikäli meinaa reissata vielä myöhemminkin...
2. Matkaseura kannattaa valita tarkkaan ja tehdä jo alusta pitäen selväksi mitä kukin matkalta haluaa. Näin vältytään monilta riidoilta.
3. Bensa maksaa aina liikaa, vaikka se täällä onkin huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. (Kallein bensalitramme oli 1,55 dollaria ja halvin 1.38 dollaria, eli tämän hetken kursseilla 1,13-1,01 euroa.)
4. Parkkipaikalla nukkumiseen voi tottua, mutta siitä ei silti välttämättä tarvitse pitää.
5. Sää on mitä on, siihen ei voi vaikuttaa eikä siitä kannata valittaa.
6. Vaikka joskus saattaa tuntua, ettei reissussa ole mitään hyvää ja olisit paljon mieluummin matkalla takaisin koti-Suomeen kuin istuisit autossa keskellä vuoristoa tai kansallispuistoa, kannattaa kuitenkin miettiä kuinka monta kertaa saat mahdollisuuden tehdä samanlaisen matkan myöhemmin. Aika kultaa muistot, etkä kuvia katsellessasi enää muista kaikkia niitä ilkeitä sanoja ja katseita vaan ne kauniit maisemat, joista sait nauttia. :)

Kotonakin on matkani aikana tapahtunut, sillä kämppikseni ovat hommanneet koiranpennun. Ilmeisesti Warren lähti hakemaan kissaa ja tuli koiran kanssa takaisin, mutta mikäs siinä. :) Belle on oikein herttainen Australiankelpie, joka on vielä todella pieni ja viaton. Tai viaton aina silloin, kun ei ole käynyt pissaamassa tai kakkaamassa johonkin nurkkaan... Minun huoneeni on kuitenkin kiellettyä aluetta, minkä Belle on jo onneksi oppinut. Muutenkin mun käskyt tuntuu tehoavan paremmin kuin Lilyn (joka on aivan liian kiltti) ja Warrenin (jota Belle näyttää hieman pelkäävän). Tulemme siis ainakin vielä toimeen oikein hyvin, tosin aamuisin pitää katsoa tarkasti mihin astuu matkalla vessaan ettei liukastu johonkin ikävään yllätykseen. Otan pennusta kuvia pian ja laitan niitäkin tänne. :)

Vähän epämiellyttävämpi yllätys löytyi sängystä matkan jälkeen. Olin odottanut omaan sänkyyn pääsemistä kuin hullu puuroa, joten kun parin hyvin nukutun yön jälkeen ihooni alkoi ilmestyä punaisia kutisevia patteja pistin ne hyttysten piikkiin. Täällä on kuitenkin hyttyskausi nyt alkamassa ja ainahan ne kesän ensimmäiset ötökät saa pahimmat jäljet aikaan. Valitettavasti kyseessä ei tainnutkaan olla hyttyset, vaan lutikat, jotka olivat valloittaneet sänkyni kahden viikon matkani aikana... Tänä aamuna Warrenin kanssa vaihdettiin mun patja ja peitto, pesin lakanani uudelleen ja heitin tyynytkin pesukoneeseen. Lisäksi koko talo on nyt suihkutettu hyönteismyrkyllä, mutta toivottavasti haju haihtuu pian. Toivottavasti kaikki tämä auttaa eikä aamulla ihossani ole enää enempää paukamia, ei olisi nimittäin kiva kulkea loppuaikaa Australiassa näyttäen rokkopotilaalta.

Tänään palaan taas koulunpenkille kun viimeiset kolme viikkoa luentoja alkaa. Nyt on jäljellä tasan 5 viikkoa ja 1 päivä ennen lentoa Uuteen-Seelantiin, joten aika todella lentää. Eikä jouluunkaan ole enää kovin kauaa, mistä muistuttaa kauppoihin ilmestyneet joulukoristeet. Huvittavaa katsella joulupalloja yms. ja aurinkorasvoja vierekkäin kaupoissa, mutta molempien sesonki on nyt kuumimmillaan. :) Lumen näkemistä saan odottaa vielä hetken, mutta saunaan saatan päästä jo ensi viikonloppuna! :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Matkakertomus osa 2

Ja tarina jatkuu...

Perjantai 30.9. vietettiin suurimmaksi osaksi Geelongissa ja sen ympäristössä. Aamulla selviteltiin tyttöjen kanssa hieman välejä ja sovittiin, että jatkossa kaikki sanoo heti jos jokin asia mättää, eikä murjota montaa päivää. Tilanne vähän parani ja aamupalan jälkeen käytiin eräällä caravanalueella salasuihkussa, eli käveltiin vaan alueelle sisään ja välteltiin työntekijöitä. Ei tämäkään täysin laillista ja luvallista, mutta hätä ei lue lakia ja suihkuun oli päästävä. (Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun käytiin "luvattomasti" suihkussa, joten ei me niin pahoja rikollisia oltu.) Geelongista ajeltiin etelään Barwon Headsin pikkukaupunkiin, jossa tiesin sijaitsevan minulle sopivan kaupan. Puodin nimi on Kiitos (ihan suomeksi) ja siellä myydään Marimekkoa, Iittalaa ja muuta kivaa ja kallista designiä. Heti tunsin oloni kotoisaksi kun sain hypistellä sinisiä Unikko-pyyhkeitä ja ihastella lakanoita.:)  Hinnat oli toki aika tyyriitä verrattuna Suomen vastaaviin, mutta ymmärtäähän tuon kun kaikki pitää kuulemma tilata Helsingistä. Loppupäivä käveltiin ympäri Geelongia ja tutustuttiin kaupunkiin. Seuraavana päivänä pelattiin AFL-loppuottelu, Geelong Cats vastaan Collingwood Magpies, joten koko kaupunki oli täynnä "Go Cats"-lippuja yms. (Geelong muuten voitti ottelun.) Söin Geelongissa myös elämäni toista kertaa sushia, tosin annos oli aika samanlainen kuin perinteinen kiinalainen kanakastike. Soijakastiketta oli kyllä käytetty enemmän, mutta maku oli edelleen maittava. Illalla ajettiin takaisin Melbourneen ja pitkien etsintöjen jälkeen löydettiin viimein parkkipaikka, jossa uskalsi yöpyä. Illalla meistä kukaan ei tiennyt missä oltiin, mutta aamulla sekin onneksi selvisi.

Lauantaina 1.10. lähdin herättyäni etsimään vessaa ja selvittämään missä olimme. Tytöt jäivät perinteiseen tapaan nukkumaan eivätkä yhtään arvostaneet mun tarvetta päästä autosta ulos "niin aikaisin" (kello oli n. 8.45), mutta minkäs teet kun luonto kutsuu. Olinpaikaksemme selvisi Dingley Village Melbournen kaakkoispuolella ja tyttöjen viimein herättyä kymmenen jälkeen ajeltiin Springvalen Ikeaan syömään aamupalaa. Aamupalan tarjoilu tottakai loppui seistessämme jonossa, joten söin aamiaiseksi pastaa vihanneksilla n. klo 11.30. (Jotain tämän reissun ruokailuista kertoo se, että laitoimme itse lämmintä ruokaa 3 kertaa ja muuten söimme lähinnä leipää ja kaurahiutale-maito-mössöä. Ja ruokailukertoja oli maksimissaan 3 per päivä. Ei ihan sitä mihin olen tottunut, mutta tästäkin selvittiin.) Ikean jälkeen alettiin suunnitella jatkoa. Tutkiessamme rikkinäistä jääkaappiamme huomasimme pari torakkaa, mikä tietenkin vain lisäsi reissun "mahtavuutta". Soitimme Jucylle ja kerroimme jääkaapista, ja he neuvoivat pysymään Melbournen lähellä seuraavaan päivään, jotta voidaan selvittää mitä sille tehtäisiin. Päätettiin sitten mennä yöksi oikealle caravanalueelle Lilydaleen, noin tunnin ajomatkan päähän Melbournesta. Lilydalessa pääsin toista kertaa juoksemaan eikä edes pieni sadekuuro lannistanut juoksemisintoani. Iloisena kirmailin Yarra Valleyn mäkiä ylös ja alas ja otin matkalla kuvia. :) Illalla ostimme tuholaismyrkkyä ja suihkutimme penkkien aluset sillä, mikä tietenkin sai torakat tulemaan piiloistaan. Tytöt kammosivat ötököitä siihen malliin että päättivät nukkua yön katolla "penthousessa", mikä sopi mulla loistavasti koska sain aamullakin käydä juoksemassa ihan rauhassa ilman, että muut suuttuvat aikaisesta herätyksestä. Yöllä oli tosin vähän kylmä, mutta sekään ei haitannut kovin paljoa.

Sunnuntaina 2.10. aloitin siis aamuni juoksulenkillä, mikä oli koitua juoksuvaatteideni kohtaloksi. Unohdin vaatteeni nimittäin suihkukoppiin lenkin jälkeen, enkä huomannut asiaa kuin vasta parin päivän päästä. Jokusen hetken manasin huonoa muistiani ja hakkasin henkisesti päätä seinään, mut ajattelin sitten että vaatteita saa aina lisää kaupasta. (Kaikeksi onneksi vaatteet olivat löytyneet caravanalueelta ja eilen lauantaina laitoin heille prepaid-postikuoren, jossa kiva täti vastaanotosta lupasi lähettää ne minulle takaisin. Pienestä voi olla ihminen iloinen, mutta kunnollisten juoksuvaatteiden arvoa ei mitata rahassa. :D) Lilydalesta ajoimme takaisin Melbourneen ja jouduimme odottamaan yli tunnin, että David Jucyltä ehti tarkistaa jääkaappimme. Vika löytyi johdosta ja kaappi jatkoi taas toimimista. Torakat näyttivät tässä vaiheessa poistuneen, joten Davidkaan ei voinut sille asialle mitään tehdä. Hän antoi meille kuitenkin 60 dollaria käteistä, jotta pääsisimme katsomaan pikkupingviinejä Phillip Islandille. :) Ajoimme siis etelään ja maksoimme jokainen 21,45 dollaria pääsylipusta rannalle, jolle pingviinit palaavat joka ilta auringonlaskun aikaan ja taapertavat takaisin koloihinsa yöksi. Ilma oli jäätävä, eikä pingviineistä saanut ottaa ollenkaan kuvia, mutta eipä niitä kyllä olisi kuvissa nähnytkään koska vaikea oli nähdä itsekään pimeässä niin pieniä eläimiä. Ostin lopulta postikortteja, joista näkee miltä niiden olisi kuulunut näyttää. Yhdeksän jälkeen illalla päätettiin jatkaa ajamista vähän kauemmas ja lopulta päädyttiin ajamaan itään Saleen asti. Oltiin perillä joskus kahden jälkeen yöllä ja nukuttiin taas jollain parkkipaikalla.

Maanantaina 3.10. herättiin Salesta parkkipaikalta ja ajettiin infoon selvittämään missä voidaan käydä suihkussa. Päätettiin sitten maksaa suihkumahdollisuudesta ravirataa muistuttavan paikan vieressä olevalla caravanalueelta. Kiva mies antoi meille alennustakin, tarvitsi maksaa vain 2 dollaria/hlö normaalin 3 dollarin sijaan. Suihkun jälkeen käytiin vähän kiertämässä Salen kauppoja ja sitten suunnattiin Raymond Islandille Paynesvilleen katsomaan koaloita. Tällä pienellä saarella on oikea koalareitti, jonka varrella voi bongata koaloita niiden luonnollisessa ympäristössä. Nähtiin useampikin yksilö puissa, mutta ne olivat valitettavasti niin kaukana ettei kovin tarkkoja kuvia saanut. (Pari kuvaa löytyy kuitenkin fb-albumista jonka linkki on edellisessä postauksessa.) Paynesvillestä ajettiin Lakes Entranceen katsomaan hienoja maisemia. Tehtiin pitkästä aikaa lämmintä ruokaa, istuttiin retkituolilla näköalapaikalla ja nautittiin auringonpaisteesta. Ilma oli viileä, mutta kaunis. Seuraavaksi suunnattiin taas McDonaldsille netin ääreen ja suunnittelemaan loppumatkaa. Päätettiin ajaa vielä samana yönä Cann Riverin kautta Bombalaan, viettää siellä yö ja aamulla jatkaa matkaa kohti Snowy Mountainsia. Minun vuoroni oli ajaa enkä voi sanoa nauttivani pimeillä mutkaisilla teillä ajamisesta keskellä yötä. Vaikka kyseessä oli Princess Highway, joka on yhteensä yli 1900 km pituinen tie Sydneystä Port Augustaan, ei se ollut paljon normaalia maantietä suurempi, eikä matkalla ollut katuvaloja lähes ollenkaan. Sumukin nousi joskus kymmenen jälkeen, mikä teki ajamisesta vielä haastavampaa. Onneksi päästiin turvallisesti perille Bombalaan ja vietettiin taas yö jollain parkkialueen tapaisella. Tällä kertaa vieressä oli kuitenkin yleiset vessat, joten ei tarvinnut käydä puskassa. :)

Tässä vaiheessa pidän taas pienen tauon, jottei postauksista tule aivan liian pitkiä. Jäljellä on enää pari päivää, joten reissun loppu jo häämöttää! :)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Matkakertomus osa 1

Nyt pari päivää kotona olleena päätin vähitellen kertoa vähän meidän reissusta. Tämä on myös loistava tapa vältellä esseenkirjoitusta, joka ei kiinnosta tällä hetkellä pätkääkään. :) Eli tästä se lähtee:

Lauantaina 24.9. saavuimme Avalonin lentokentälle Melbourneen noin puolenyön aikoihin. Sieltä sitten bussilla kaupunkiin noin tunnin ajomatka, jonka jälkeen kävely bussiasemalta hostellille. Nukkumaan pääsimme noin kahden maissa yöllä. Sunnuntai vietettiin kävellen ja ajellen bussilla ympäri Melbournea. Kävimme Queen Victoria -markkinoilla, joilta löysin vihdoin ja viimein hieman tuliaisia kotiin lähetettäväksi, en kerro mitä ettei yllätys mene pilalle paketin vastaanottajalta. Melbournessa on ilmainen turistibussi, joka kiertää kaikki tärkeimmät nähtävyydet, joten istuimme sen kyydissä koko kierroksen ja tutustuimme kaupunkiin tällä tavoin. Lisäksi kävimme vähän shoppailemassa ja illalla teimme "maittavan" illallisen hostellilla; tonnikalakastiketta riisillä. Jos olisin tiennyt, että tuo olisi yksi harvoista kerroista seuraavan kahden viikon aikana kun saan lämmintä ruokaa olisin ehkä nauttinut ateriasta hieman enemmän.

Maanantaina 26.9. jätimme hostellin taaksemme ja hyppäsimme bussiin kohti St. Kildaa, jossa Jucy-vanimme vuokrauspaikka sijaitsi. Saimme auton ja päädyimme kuitenkin ottamaan reissun ajaksi täyden vakuutuksen, vaikka alunperin ajattelimme että on turhaa maksaa 25 dollaria lisää joka päivästä vain sen takia JOS sattuu tapahtumaan jotain. David vuokrauspaikasta kuitenkin sai meidät puhuttua ympäri, eikä meidän loppujen lopuksi tarvinnut maksaa kuin 91 dollaria enemmän per henkilö koko 11 päivän ajalta, joten päätettiin ottaa varman päälle. Jokainen meistä maksoi 275 dollaria auton vuokrasta, Lea oli maksanut varausvaiheessa reilut 100 dollaria jo valmiiksi. Päivätaksa oli 59 dollaria plus vakuutus 25 dollaria, eli 84 dollaria yhteensä (tämänhetkisillä valuuttakursseilla n. 61 euroa). Maanantai meni käytännössä autoon ja ajamiseen totuttelussa, minä sain kunnian olla ensimmäinen kuski ja koko ajan hoin itselleni "pysy vasemmalla, pysy vasemmalla". Yllättävän nopeasti siihen ajamiseen kuitenkin tottui, varsinkin kun ei tarvinnut huolehtia vaihteista. :) Ensimmäisen yömme autossa vietimme vuokrauspaikan parkkipaikalla, jota David antoi meidän käyttää ilmaiseksi. Hän tosin varoitteli alueen levottomuudesta, koska ilotytöt käyttävät parkkipaikkaa öisin "työskentelyyn"... Onneksi meitä oli kolme, eikä ollut mitään ongelmia. Illalla kävimme tutustumassa St. Kildan kuuluisaan Ackland Streetiin, jonka varrelta löytyy kakkupuoti jos toinenkin. Netissä kävimme ilmaiseksi McDonaldsilla (tapa josta pidimme kiinni koko reissun ajan) ja hampaat pesimme Coles-ruokakaupan vessassa.

Tiistaina 27.9 kävimme aamulla suihkussa tyttöjen kämppiksen kaverin luona, kyseinen kämppis oli tullut viettämään lomaansa ystävänsä luokse ja herrasmiehenä tarjosi meille suihkupaikan. Voin sanoa, etten ole elämässäni nähnyt yhtä likaista ja iljettävää suihkua, melkeen mieluummin olisin ollut käymättä... Mutta siitäkin selvittiin, vaikka välillä meinasi pahaa tehdä. Melbournesta suuntasimme länteen kohti Geelongia, jossa emme oikeastaan pysähtyneet kuin hetkeksi. Ajattelimme tulla takaisin nähtyämme Great Ocean Roadin, minkä teimmekin muutamaa päivää myöhemmin. Geelongista ajoimme Torquayn, Anglesean ja Aireys Inletin kautta Great Otwayn kansallispuistoon Hammonds Head leirintäalueelle yöksi. Ennen pimeän tuloa pysähdyimme muutaman kerran ottamaan kuvia ja katselemaan maisemia, mm. Bells Beachin maisemat oli aika hienoja. Matka leirintäalueelle oli aika pitkä ja kivinen, koska tässä vaiheessa oli jo täysin pimeää eikä tie ollut päällystetty vaan soratie. Pari kengurua hyppi jonkin matkaa automme valokeilassa, ihan kuin olisivat näyttäneet meille tietä. :) Olen aika varma, että kyseinen tie oli tarkoitettu nelivetoautoille, mitä meidän vani ei missään nimessä ollut, mutta perille päästiin! Onneksi ei satanut, silloin oltaisiin oltu ongelmissa. Leirintäalue oli keskellä puistoa, paikalla oli vessa mutta siinäpä se sitten olikin. Illalla eläimet äänteli metsässä ja tähtitaivasta oli mahtavaa katsella, ei ollut kaupungin valoista haittaa tuolla! Mun mielestä yöpyminen keskellä metsää oli mahtavaa, mutta tyttöjä vissiin pelotti ja siitä piti hieman kitistä. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman tuntua, että reissussa voi tulla ongelmia, mutta vielä jaksoi olla positiivinen ja toivoa parasta.

Keskiviikkona 28.9. ajettiin kansallispuistosta Great Ocean Roadia pitkin Port Campbelliin asti. Ilma oli todella pilvinen ja tumma, joten ei tehnyt mieli kovin montaa kertaa pysähtyä ottamaan kuvia. Minun vuoro oli ajaa, joten kieli keskellä suuta huristelin mutkateitä ylös-alas. Ei ollut meidän vani suunniteltu niin mäkiseen maastoon koska meinasi tehot loppua kesken, mutta onneksi tiessä oli niin paljon mutkia ettei oltais kovin kovaa voitu ajaa muutenkaan. Ensimmäinen kunnon riita saatiin tyttöjen kanssa aikaiseksi matkalla koska heidän mielestään suunnittelin liikaa, vaikka omasta mielestäni se on vain järkevää tietää mihin suuntaan ollaan matkalla ennenkuin autoon istutaan. Mutta koska heidän mielestään tällainen toiminta pilaa kaiken spontaaniuden päätin pitää suuni kiinni ja ajaa sinne minne käsketään. Tästä päivästä eteenpäin meillä oli lähes päivittäin pientä (tai suurta) kärhämää matkaseurani kanssa, mikä omalta osaltaan vaikutti matkan tunnelmaan... Port Campbellissa leiriydyimme ihan kunnon caravanalueelle jossa pesimme pyykkiä ja teimme ruokaa kunnon keittiössä. Minä kävin pienellä juoksulenkillä purkamassa vähän paineita, maisemat oli kyllä mainiot lenkkeilyyn vaikka sateisen sään vuoksi ehdinkin juosta vain vajaat kolme kilometriä. Mutta parempi sekin kuin ei mitään. :)

Torstaina 29.9. herättiin aamuviideltä ja ajettiin 12 Apostolille katsomaan auringonnousua. Sää oli edelleen surkea, mutta aivan heti ei kuitenkaan satanut. Katselimme apostoleja ja otimme kuvia siihen asti että vesisade todella yltyi ja aloimme olla läpimärkiä, minkä jälkeen ajoimme takaisin caravanalueelle nukkumaan vielä hetkeksi. Tai tytöt nukkuivat, minä en enää saanut unta joten istuin etupenkillä ja luin kirjaa märissä vaatteissa. Kerrassaan mainiota. Kymmenen jälkeen lähdimme taas ajamaan ja kävimme katsomassa kuuluisat nähtävyydet Arch, London Bridge ja the Grotto. Kaikista piti ottaa hirveästi kuvia vaikka tässä vaiheessa vettä tuli vaakaan ja tuuli lähenteli myrskylukemia. London Bridgen näköalapaikalla pystyi seisomaan melkein 45-asteen etukenossa kaatumatta, koska tuuli niin paljon mereltä päin. Tytöt jaksoivat valittaa säästä jatkuvasti, mutta minkäs tuolle tekee. Itse olin vain onnellinen, että sain istua päivän kyydissä eikä tarvinnut ajaa ollenkaan. Ajoimme lopulta koko Great Ocean Roadin takaisin Geelongiin asti ja vietimme yön jonkun huonekaluliikkeen parkkipaikalla. Ei vissiin ole laillista, mutta eipä tullut kukaan valittamaan. Perinteiseen tapaan kävimme McDonaldsilla netissä ja pesemässä hampaat ennen nukkumaanmenoa. Illalla välit tyttöihin tuntuivat vähän paremmilta ja juttelimme oikein iloisesti pitkälle yöhön. Tänä iltana huomattiin, että meidän jääkaappi oli rikki, mutta koska ilmat olivat muutenkin kylmät arveltiin ettei se ole ongelma.


Nyt on ehkä hyvä aika jatkaa kertomusta seuraavassa postauksessa, ettei tule romaania luettavaksi. Latasin Facebookiin 80 kuvaa reissulta, mutta koska kaikki tätä blogia lukevat eivät kuulu kyseiseen yhteisöpalveluun tässä on julkinen linkki albumiin. https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150346750108331.367223.672308330&l=5c15aa3cdf&type=1 
Pitäisi toimia kaikilla. :)

Jatkan kertomusta pian, varmaan jo huomenna. :)

torstai 6. lokakuuta 2011

Olen kotona ja olen hengissä

Tiedoksi kaikille niille, joiden kanssa en ole ollut viimeisen kahden viikon aikana yhteydessä, että olen nyt turvallisesti takaisin Newcastlessa. Matka oli tapahtumarikas ja varmasti ikimuistoinen (hyvässä ja huonossa mielessä). En nyt kykene kirjoittamaan kovin pitkää matkakertomusta väsymyksen yms. takia, ja toisaalta on ehkä hyvä antaa pari päivää aivoille tajuta että olen nyt oikeasti palannut takaisin omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn, missä ei toivon mukaan kirmaile torakoita yön aikana (meidän ihanassa Jucy-vanissamme niitä kyllä piisasi).

Voitte odottaa pidempiä postauksia seuraavien päivien aikana, tällä viestillä on lähinnä tarkoitus kertoa mitä otsikkokin toteaa. :) Laitan tähän kuitenkin vielä muutaman valokuvan matkalta, otin yhteensä noin 500 kuvaa joten hetki kestää valita parhaat niistä julkaisua varten. Näätte vähän kuinka erilaisia maisemia oli matkan varrella, ei löydy Suomesta tällaisia. :)

Great Ocean Road, sisämaasta

12 Apostolia auringonnousun aikaan

Lakes Entrance, auringonlasku

Lake Jindabyne, Snowy Mountains

Snowy Mountains

Auringonlasku Mt Gladstonella

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kohta mennään

Tänään alkaa paljon odotettu matkamme kohti Melbournea. Kello kahden jälkeen päivällä hyppäämme bussiin suuntana Broadmeadow (juna-asema), ja siellä vaihdamme junaan suuntana Sydney. Sydneyn keskusrautatieasemalta menemme lentokentälle niin ikään junalla. Laskeudumme Melbourneen yhdentoista jälkeen illalla, mutta onneksi lentokentältä järjestetään vielä tuolloinkin bussikyyti keskustaan. Hintaa bussimatkalle kertyy 20 dollaria/hlö, mutta tulee se silti halvemmaksi kuin taksi, koska matkalle sattuu ah niin ihania tulliteitä ja taksi kustantaisi niiden takia lähemmäs 130 dollaria. Kallista lystiä tämä matkustelu(kin) tällä puolella palloa...

Pakkaaminen on vielä vähän vaiheessa, mutta onneksi aikaa on vielä yli 5 tuntia siihen, että lupasin raahata kamani tyttöjen kämpille. Otamme kaikille käsimatkatavarat ja yhden yhteisen ruumaan menevän laukun, joten meidän täytyy pakata Lean iso matkalaukku yhdessä ennen bussipysäkille siirtymistä. Onneksi tiedän aika pitkälti mitä otan mukaani, joten pakkaaminen onnistuu sinänsä nopeasti, mutta osa vaatteistani on edelleen kuivumassa pihalla pesun jäljiltä. Tällä hetkellä ulkona sataa kaatamalla, joten tuskin ne kovin paljoa kuivuvat... Pitää varmaan käydä hakemassa kaikki sisälle ja/tai toivoa sateen loppumista. Olen ehkä turhan optimistinen, mutta olen ottamassa mukaan vain kahdet pitkät housut; farkut ja juoksuhousut. Täällä on ollut viime viikko taas niin lämmintä, ettei pitkälahkeisten ja -hihaisten vaatteiden pitämistä ole voinut edes ajatella, joten päädyin enemmän "keväisempään" vaatetukseen myös reissulle. Varsinkin, kun Melbourneen on luvattu välillä +27 asteen lämpötiloja. Onneksi autossa on ilmastointi. :) Huono puoli tuossa osassa tätä maata on se, että päivän ja yön lämpötilaerot ovat suuria. Kun kotona Newcastlessa yölläkin lämpötila pysyttelee siellä 15 asteen paremmalla puolella, saattaa Melbournessa öisin olla n. 5 astetta lämmintä. Mutta meillä on sentään kunnon auto missä nukkua, kaverit ovat vuokranneet pelkän henkilöauton ja teltan. :) Ei käy kateeksi heitä, jos rankkasade iskee keskellä yötä.

Päätimme tyttöjen kanssa, että jompikumpi heistä (tai molemmat) ottaa tietokoneen mukaansa, joten oma rakas läppärini jää turvallisesti kotiin odottamaan paluutani. Olen siirtänyt kaikki tärkeät tiedostot (lue: kaikki kuvat, leffat, e-kirjat ja tottakai koko Gilmoren tyttöjen tuotannon) hienolle ulkoiselle kovalevylleni, joka on huomattavasti helpompi kantaa mukana kuin yli 2kg:n painoinen tietokone. Pystyn toivottavasti siirtämään myös valokuvia aina muutaman päivän välein "turvaan" kovalevylle, jotten menetä kaikkia otoksia siinä onnettomassa tapauksessa, että kameralle sattuisi jotain. Kaikki vanhat kuvat ovat jo turvassa sekä koneella, että edellämainitulla kovalevyllä, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Internetiä meillä ei ole mahdollisuutta käyttää koko aikaa, mutta ilmeisesti mm. McDonald'silla on ilmainen WiFi, joten pitänee pysähtyä aina silloin tällöin vaikka jäätelölle tarkastamaan sähköpostit. Minun kännykälläkin pääsee nettiin, joten hätätapauksissa siitäkin saattaa olla apua, mutta netin nopeus on vain sitä luokkaa, ettei kovin montaa sivua jaksa ladata.

Nyt täytyy varmaan vähitellen nousta peiton alta ja aloittaa tosissaan pakkaus (tai ainakin hakea nuo vaatteet tuolta ulkoa sisälle). Palaan kotiin torstaina 6.10 johonkin aikaan, joten viikon 40 loppupuolella voi odottaa jonkinlaista matkakertomusta. Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu hyvin enkä kuluta kaikkia varojani matkan aikana, voi nimittäin tulla aika onneton Uuden-Seelannin-/Amerikan-reissu jos tili näyttää nollaa tämän matkan jälkeen. Mutta kuten aiemminkin olen todennut, kerran sitä vaan eletään! :) Halvemmaksi se reissaaminen joka tapauksessa tulee täältä käsin, kuin jos Suomesta lähtisi samaa matkaa tekemään. Eikä tällaisille kokemuksille voi lyödä hintalappua. :)

p.s. Aiemmassa postauksessa mainittu opossumi osoittautuikin rotiksi ja hiiriksi, jotka ilmeisesti asustavat välikatolla. Kämppikseni Lily myös näki pari yksilöä keittiössä yksi ilta, joten suurella todennäköisyydellä ne ovat käyneet siellä myös muulloin (pidän ruokani yhä tarkemmin muovirasioissa). Torstaina meillä kävi tuholaismyrkyttäjä (onko tuo sama kuin exterminator??), joka laittoi katolle syöttejä joiden tarkoitus on tehdä tuholaiset janoisiksi ja ajaa ne ulos etsimään vettä, ja lopulta myös tappaa ne. Kuulemma parin viikon päästä olioiden pitäisi olla poissa, joten toivon hartaasti, että näin myös tapahtuu. Täällä on ilmeisesti menossa jonkin sortin rottien kansannousu, koska lähes joka puolelta niitä löytyy. Eli ongelma ei ole meidän talomme hygieniataso tai mitään vastaavaa, niitä nyt vaan sattuu olemaan joka paikassa. Lisää asioita, joita ei mainittu yliopiston vaihtoonlähtö-infossa... Positiivista on kuitenkin se, että jo vajaan kahden kuukauden päästä jätän tämän talon, maan ja toivottavasti myös ne rotat taakseni. :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Matkasuunnitelmia

Tässä uusimmat tiedot tulevasta road tripistämme, koska tiedän, että kaikki haluavat kadehtia edessä olevaa (toivottavasti) mahtavaa reissuamme. :)

Vuokrasimme auton 11 päiväksi välille Melbourne-Sydney. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tarkemmat tiedot autosta (kuvien kera) löytää seuraavalta sivulta: http://www.jucy.com.au/vehicles/jucy-choppa-4-berth.aspx
Kyseessä on siis 4 hengen auto, mutta reissuun on näillä näkymin lähdössä vain minä ja kaksi saksalaista kaveria. Ja kyllä, automaattivaihteet löytyy, joten hyvästi paniikinomaiset "miten-vasemmalla-kädellä-vaihdetaan-vaihteita-apua-kääk"-hetket. :) Vasemmalla puolella tietä ajaminen todennäköisesti aiheuttaa harmaita hiuksia aluksi, mutta onneksi olen istunut sen verran paljon auton kyydissä täällä ollessani, etten enää sulje silmiäni aina kun rekka lähestyy "väärällä puolella tietä". Ja auto on myös suht pienikokoinen verrattuna joihinkin vaihtoehtoihin, mitä mietittiin, joten sen saa luultavasti myös parkkeerattua ilman suuria ongelmia. Toivottavasti.

Koska lennämme Melbourneen lauantai-iltana myöhään ja auton haemme vasta maanantaina, varasimme myös sängyt hostellista kahdeksi yöksi. Tällä hetkellä odotan varmistusta lentokenttäkuljetuksesta; halpalentoyhtiön käyttäminen tarkoittaa tietenkin sitä, että lento laskeutuu sille pienemmälle Melbournen lentokentällä, joka sijaitsee n. 65km keskustasta.. Keskellä yötä sieltä kaupunkiin pääseminen on hieman ongelmallista, mutta paikallinen bussiyhtiö lupaa sloganissaan "to meet every flight", joten saavat kans pitää sanansa ja järjestää bussikuljetuksen kaupunkiin myös meidän lentomme jälkeen. Hostellin valitsimme täysin hinnan ja sijainnin perusteella, joten voimme kävellä rautatieasemalta majapaikkaamme kunhan ensin kaupunkiin pääsemme.

Perjantaina kävin erään ystävän synttäreillä melkein naapurissa, ja siellä tuli puheeksi muutaman tutun kanssa kevätlomasuunnitelmat. Kävi ilmi, että ainakin 5 tuttua/puolituttua vaihtaria on Melbournessa samaan aikaan meidän kanssamme, joten lyömme varmaan sunnuntaina hynttyyt yhteen ainakin yhden ruokailun ajaksi. :) Mahdollisesti ajelemme myös samaa matkaa Great Ocean Roadia pitkin kunhan kaikki saavat vuokra-auton alleensa, mutta tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole tehty.

Kuten mainitsin jo aiemmin, meillä ei Lean ja Katharinan kanssa ole mitään aikataulua tms. valmiina, mikä sopii loistavasti tarkasti suunnitellun opiskelusyksyn jälkeen. Todennäköisesti ajamme aluksi Melbournesta länteen katsomaan mahtavia maisemia Great Ocean Roadin varrella ainakin 12 Apostolille asti, ja sen jälkeen katsotaan minne auton keula osoittaa. :) Iltalukemisena on jo pari päivää ollut Lonely Planetin Australia-opas (kiitos Tapsa vielä kerran lahjasta!), eiköhän sieltä löydy vinkkejä matkan varrelle.

Viikon päästä olen jo Melbournessa valmiina aloittamaan matkan, joten yritän päivittää matkasuunnitelmia tänne vielä ennen lähtöä. Otamme yhden tietokoneen mukaan, joten matkan aikanakin pääsen tarkistamaan sähköpostit ja facebookin, mutta tuskin ehdin kirjoittaa pidempiä blogikirjoituksia. Jos minun kone on se, joka lähtee mukaan, saatan kirjoitella tekstejä valmiiksi ja postata niitä tänne kun pääsen nettiin, mutta välttämättä näin ei tapahdu. Lupasin kuitenkin mailata ainakin äidille matkan varrelta väliaikaraportteja, ettei totaalisesti tarvitse yöunia menettää koti-Suomessa. :) Ja facebook-päivityksiä on luvassa aivan varmasti, joten no worries!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tilannepäivitys

Olen ollut taas hetkisen kirjoittamatta lähinnä tarinoiden puuttumisen takia. Mutta nyt ois ehkä aika taas vähän päivittää tilannetta tältä puolelta palloa. :) Tästä se lähtee:

Ostettiin Lean ja Katharinan kanssa lentoliput Sydneystä Melbourneen 24.9. Vuokrataan kolmestaan campervan tai vastaava ja tarkoitus on 12 päivän aikana ajaa takaisin Sydneyyn. Matkaa ei sinänsä ole hirveästi aikaan nähden, joten meillä on mahdollisuus pysähdellä periaatteessa silloin kun siltä tuntuu. Suunnitelmia ei ole tehty, katsotaan mihin tie meidät vie. :) Vielä pitäis hoitaa auton vuokraaminen, olen etsiskellyt ympäri internetin ihmeellistä maailmaa ja löytänyt parikin hyvää vaihtoehtoa. Kalliiksihan lysti tulee joka tapauksessa, mutta kerranhan sitä vaan eletään. :) Laitetaan Visa vinkumaan ja tuskaillaan sitten kotona taas tilannetta. Saa nähdä miten kestää pinna kolmestaan pienessä tilassa niin pitkän aikaa, mutta eiköhän siitä selvitä.

Viime viikolla kävin parinakin iltana keskustassa, eli en oikeasti istu joka ilta yksin kotona ja surfaa netissä (vaikka sitäkin tapahtuu aika usein). Keskiviikkona oli ystäväni Johannan 25-vuotissynttärit, joissa teemana oli 50- ja 60-luku. Koska en edes "oikeassa" elämässä omista tuon aikakauden vaatteita, saati sitten ottanut mitään sopivaa tänne mukaan, päädyin pukeutumaan Unikko-mekkoon. Printti on suunniteltu 1964, joten sinänsä se sopi mainiosti teemaan. :) Huvittavinta oli kuitenkin se, että Johannan asunnosta löytyy sohva, jonka kuvio on hyvin samanlainen kuin päälläni ollut Unikko. Pakkohan sitä oli istua sohvalle poseeraamaan ja todistamaan esimerkiksi eräille maanpuolustuksellisia velvollisuuksiaan suorittaville, että kyllä minäkin osaan maastoutua! :) Jokainen voi itse arvioida kuinka hyvin onnistuin.

Hieno sohva :)

Torstai-iltana raahauduin luentoni jälkeen taas keskustaan, tällä kertaa vuorossa oli Mountaineering Clubin ilmainen BBQ puistossa. Totta kai satoi vettä ja kuuden jälkeen oli jo pilkkopimeää, mutta ilmainen ruoka on aina ilmaista ruokaa. Lisäksi tapasin toisen suomalaisen opiskelijan, joten ei mikään pöllömpi ilta. Tyylilleni uskollisesti poistuin puistosta kotia kohti ensimmäisten joukossa, mutta menin kuitenkin paikalle! :)

Edellämainittujen tapahtumien lisäksi en ole tehnyt oikeastaan mitään erikoisempaa, lähinnä kuljen väliä koti-kauppa-kuntosali-kampus, järjestystä välillä vaihdellen. Se kyllä täytyy myöntää, että musta on tulossa oikeasti aika hyvä kokki täällä! :) Kokeilen ties mitä uusia juttuja ja yleensä laitan ruokaa niin paljon, että syön sitä seuraavat 3 päivää sekä lounaaksi, että päivälliseksi. Mulle tämä sopii oikein hyvin koska harvemmin kyllästyn tiettyihin ruokiin, mutta kämppisteni mielestä olen hullu, koska "eihän samaa ruokaa voi syödä kuin maksimissaan kaksi kertaa peräkkäin". No kyllä minä voin, pinaattikeittoakin menisi kotona kevyesti vaikka joka päivä... Tänään (ja huomenna, ja ylihuomenna) ruokalistalta löytyy oma versioni Chili con Carnesta, pääraaka-aineina kengurun jauheliha, porkkana, sipuli, yrttinen tomaattimurska ja kidneypavut. On muuten hyvää, ja vielä terveellistäkin! Ei ois uskonut, mutta kengurun jauheliha on a) halvinta jauhelihaa, b) vähärasvaisinta, c) sisältää eniten proteiinia ja d) maistuu oikeasti hyvältä! Eli kaikki hyvä samassa paketissa. :) Ainut huono puoli on se, että sitä myydään vain 1kg:n valmiissa paketeissa, mutta onneksi on pakastin, jonne voi säilöä pienempiä annoksia.

Olen onnistunut löytämään täältä lähes kaikki "perusraaka-aineet" mitä käytän kotonakin, ainoastaan rahkaa, ruisleipää ja soijarouhetta on tullut kunnon ikävä. Näkkileipääkin olen löytänyt jo paristakin eri kaupasta, ensimmäinen ostamani paketti tosin tuotti "pienen" pettymyksen kun tajusin noin 2 viikkoa ostamisen jälkeen, että paketissa luki parasta ennen maaliskuu 2011.. Mutta koska se maksoi maltaita, söin leivät silti. :) Eikä ole tullut mitään komplikaatioita, joten enköhän ole turvassa. Viime sunnuntaina ostin toisen paketin näkkäriä, tällä kertaa eri paikasta, ja nyt tarkistin päivämäärän kyllä tarkkaan ennen kassalle kävelyä. Tuostakin kaupasta löytyi pakettikaupalla Fazerin hapankorppuja, joissa oli enää pari päivää käyttöaikaa, joten ei mahda olla suuri kysyntä suomalaisilla leipälaaduilla. :) Ihmeellistä porukkaa täällä kun eivät hyvän päälle tajua. Näkkärin lisäksi syön käytännössä vain riisikakkuja leivän tilalla, jotenkin täkäläinen vaalea paahtoleipä ei meinaa maistua.

Seuraavien vajaan kahden viikon aikana täytyy panostaa kouluhommiin aika paljon ennen lomaa, ja loman jälkeen onkin jäljellä enää kolme viikkoa luentoja ja sitten ois lukukausi purkissa. :) Ennen virallista lukukauden lopetusta "saan" kirjoittaa esseen tai vastaavan vielä ainakin seuraavista aiheista: 1) Miten sana 'sisu' kuvaa suomalaista kulttuuri-identiteettiä ja miten sitä käytetään, 2) Analysoi Suomen jääkiekkomaajoukkueen kommentteja voittoisan Suomi-Ruotsi finaalin jälkeen; miten he kuvaavat peliä ja mitä syitä he antavat voitolleen, 3) Tutki kolmea tapausta opetusympäristöstä, joissa eri kansallisuuksien välillä on ilmennyt ymmärtämisongelmia; miksi näin on käynyt ja mitä ehdotat ratkaisuksi, 4) Selitä lastenkirjan avulla miksi (tai miksi ei) lastenkirjallisuus on mahdotonta ja 5) Analysoi miten etnisyys, kulttuuri-identiteetti ja kansalaisuus vaikuttavat ideaan "Australialaisesta kansallisidentiteetistä" sekä historiassa, että nykypäivänä. Osa aiheista on itse valittuja (kaksi ensimmäistä), mutta todellakaan ei päästetä opiskelijoita helpolla täällä. Onneksi tykkään oikeasti kolmesta kurssistani ja neljäskin menettelee, joten kirjoitan töitäni ihan mielellään. Kaikki on kuitenkin mukavampaa kuin gradun teko... :)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kevät toi, kevät toi ... opossumin

Kevät on saapunut. Tai niin mulle ainakin väitetään. Ilmeisesti syyskuu on virallisesti ensimmäinen kevätkuukausi ja talvi on näin ollen takana. Tosin en ihan ymmärrä missä se "talvi" oli, koska lämmintä oli lähemmäs 20 astetta joka päivä... Mutta ehkä tämä tarkoittaa, että voin kohta nukkua ilman kuumavesipulloa ilman pelkoa paleltumiskuolemasta! :) Viime yönä jätin jo hupparin päältä pois nukkumaan mennessä, eli edistystä tapahtuu.

Lämpötilojen noustessa ilmenee myös uusia ongelmia talossamme. Aiemmin mainitut hiiret ovat ilmeisesti edelleen elossa, koska eräänä aamuna keittiöön kävellessäni oli pöytätasot täynnä hiirenkakkaa. Ei mikään mukava tapa aloittaa päivä. :( Olen siirtänyt kaikki ruokani ovien taakse kaappiin ja joko säilönyt ne kannellisiin rasioihin tai sulkenut pussit sulkijoilla. Toivotaan, etteivät pirulaiset pääse mistään kaappini sisälle. Lisäksi välikatolla on ilmeisesti opossumi, joka tykkää rellestää ja mellestää siellä yöt läpeensä. Välillä tekisi mieli tunkea korvatulpat korviin iltaisin ettei tarvitsisi kuunnella sitä rapinaa ja vikinää. Mutta onneksi talon omistajalle on ilmoitettu kaikista näistä "pikkuvioista", ja ensi lauantaina joku tulee tarkastamaan tilanteen ja kartoittamaan mitä oikeasti pitää tehdä tilanteen korjaamiseksi. Innolla odotellaan niitä torakoita, jotka valtaavat kaikki talot kesäisin riippumatta talon iästä tai kunnosta. Edelleen olen sillä asenteella liikenteessä, että kunhan pysyvät poissa mun sängystä niin kaikki on ok. Ruuankin saisivat toisaalta kyllä jättää rauhaan...

Ruuasta puheenollen, ostin tänään todellista bodausruokaa. Nimittäin pakastettuja munanvalkuaisia! :) Syön kananmunia lähes päivittäin, mutta lääkärin määräyksestä pyrin syömään mahdollisimman vähän keltuaisia, joten käytännössä puolet mun munista meneen ns. harakoille. Olin siinä uskossa, ettei tässä maassa myydä pelkkiä valkuaisia, mutta tänään viimein löysin ne pakastealtaasta. :) Yhdessä pussissa on n.35 munan valkuaiset, joten luulis pussin riittävän hetkeksi. Ainut ongelma on niiden sulatus, koska ohjeen mukaan pussi pitäis sulattaa kerralla ja käyttää 7 pvän sisällä, mutta minähän en kyllä viikossa saa 35 valkuaista syötyä! Sahasin siis veitsellä noin neljäsosan sulamaan ja työnsin loput takaisin pakasteeseen tiiviissä pussissa. Koska en kuitenkaan syö niitä raakana luulisin, että strategia on toimiva. Eiköhän sen pian tiedä jos salmonella tms. iskee. :)

Uusien ruoka-aineiden löytämisen ja epämiellyttävien eläinkohtaamisten lisäksi ei olekaan oikein muuta päivitettävää. Brisbanesta tultuani vietin neljä päivää käytännössä nenä kiinni kirjoissa ja tietokoneen ruudussa, koska tälle viikolle sattui parikin deadlinea. Molemmat työt on kuitenkin nyt palautettu, joten hetken aikaa voi taas hengähtää. :) Lisäksi aloitan ehkä piakkoin tuutoroimaan erästä Warrenin työkaveria saksassa, joten saan tienattua vähän rahaa syyslomareissua varten. Vielä ei ole tarkkoja suunnitelmia Lean ja Katharinan kanssa tehty, mutta aika varmasti suuntaamme etelään kohti Melbournea. :)

p.s. Jos joku haluaa tukea hampaideni hyvinvointia, niin purkkaa saa lähettää tännepäin. :) Avomiehen ohjeiden mukaan vain täysxylitoli käy ja mauista mieluisimmat ovat piparminttu ja salmiakki, mutta kaikki tulee varmasti pureskeltua. :) Osoitteen saa esimerkiksi äidiltä tai siskoiltani, facebook-ystäväni löytävät sen myös profiilini info-sivulta. En viiti kirjoittaa sitä suoraan tähän ettei se joudu "vääriin käsiin". Ja jos joku haluaa korttia tms. esimerkiksi kengurun tai koalan kuvalla varustettuna, niin toimittakaa mulle jotain kautta osoitteita! :)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Brisbane

I'm in love. Vietin neljä päivää Brisbanessa ja tässä vaiheessa kaduttaa aika paljon etten hakenut ykkösvaihtoehtona Griffithin yliopistoon, niiden kampuksia kun on ympäri Brisbanea. Minilomani oli siis kerrassaan onnistunut, muuttaisin asumaan tuonne vaikka heti jos voisin. :)

Matka alkoi keskiviikkona 24.8. klo 04.30. Tuolloin Jonathan oli hakemassa minua lentokentälle, jonne ei tuohon aikaan pääse millään muulla kuin taksilla tai omalla autolla. Onneksi suomalaisuus yhdistää ja Jonathan lupautui kuskaamaan minut sekä kentälle, että sieltä pois, koska kämppikseni Warren ei minua voinut kyyditä. Kiitokseksi toin hänelle ruotsalaista suklaata Ikeasta ja Brisbane-magneetin. :) Saavuin siis Brisbaneen klo 7.30 keskiviikkoaamuna ja Irene haki minut lentokentältä tyttäriensä kanssa. Seuraava pysäkki oli Novotel-hotellin aamiaisbuffet (nam!), josta suuntasimme heidän talolleen viemään tavarani. Tytöt eivät olleet keskiviikkona koulussa, joten ajoimme koko porukalla Cold Coastille ottamaan kuvia ja nauttimaan maisemista. Alla kuva Yetti-laiturilta, jossa todellakin tuuli ja meri pauhasi. Aurinkokin näyttäytyi satunnaisesti. :)

Yetti, taustalla Cold Coastin pilvenpiirtäjiä

Cold Coastilta ajelimme Surfers Paradiselle jossa kävelimme rantaboulevardilla ja kävimme ostoskeskuksessa. Paikka on oikeastaan aika pieni maineeseensa nähden, mutta toisaalta näin paikan keskellä talvea rannan ollessa suljettu, joten sain ehkä hieman väärän kuvan koko alueesta. Hienolta näytti kuitenkin. :)

Rantataidetta

Surfers Paradisen jälkeen vuorossa oli reissun odotettu kohokohta, tuttu ja turvallinen IKEA! :) Pitihän sitä käydä lihapullia maistamassa ja samalta ne maistuvat täälläkin (syy lienee pakastepullissa joita käytetään joka puolella maailmaa). Ostin Ikeasta vaniljan-, omenan- ja marjantuoksuisia kynttilöitä, nyt voin poltella iltaisin omassa huoneessani taas kynttilöitä kun edelliset loppuivat jo pari viikkoa sitten. Ikean jälkeen kävimme vielä South Bankilla kävelemässä ennen jättimäistä pihvi-illallista yhdessäValleyn ravintolassa. Pihvi lisukkeineen maksoi 5 dollaria ja rahoilleen sai todellakin vastinetta. Muutenkin Brisbanessa tuli syötyä varmaan viikon edestä, joten salilla saa taas huomenna huhkia tosissaan... :)

Torstaiaamuna heräsimme Irenen kanssa kuuden jälkeen ja ajoimme Mount Ko'othan näköalapaikalle aamulenkille. Maisemat olivat mahtavat auringon paistaessa ja sain vähän urheiltuakin juostessani vuorta ylöspäin. Kotimatkalla näin myös Botanical Gardensin, mikä on kesällä varmasti upea paikka. Näin talvisaikaan kukat ja puut olivat vähän kuolleen näköisiä, mutta hienolta ne näyttivät silti.


Brisbane vuorelta katsoen
Torstaina Irenen piti mennä olla töissä 12-21, joten minä vietin päivän heillä hieman nuhaisen 10-vuotiaan kanssa. Tein päivälliseksi lihapullia ja perunamuusia, jotka tuntuivat maistuvan ainakin yhtä hyvälle kuin Ikean vastaavat. Illalla kävimme tyttöjen kanssa shoppaamassa Chermsiden ostoskeskuksessa, ja minun oli pakko ostaa vihko ihan vain ystäväni Mimmun vuoksi. Typo-nimisestä kaupasta saa paljon tavaraa "Keep calm and ..."-tekstillä ja Mimmulla on t-paita jossa lukee "Keep calm and freak out", jota olen ihastellut alusta asti, joten nyt minullakin on jotain samantyylistä. :) En tosin aivan hirveästi piittaa vihkoni lähettämästä viestistä, mutta se oli ainut vaihtoehto tällä kertaa. Ja kyllähän minä juon paljon, tosin vettä.. :)


Mimmulle

Perjantaina oli aika valloittaa Brisbanen kaupunki turistina, joten lähdin aamulla aikaisin kohti keskustaa muiden suunnatessa töihin ja kouluun. Kävelin päivän aikana koko Brisbanen keskustan läpi ottaen kuvia, mikä kyllä tuntui jaloissa muutaman tunnin jälkeen. Aamulla aurinko vielä paistoi kauniisti, mutta tullessani ulos museovierailultani oli taivas mennyt pilveen ja kaikki näytti vähän masentavalta. Onneksi sain pari aurinkoista kuvaa heti saapuessani kulttuurikeskuksen bussipysäkille.



Perjantai-iltana kävimme Irenen ystävän pojan 21-vuotissynttäreillä, joita varten teimme joulutorttuja (jälleen kerran torttuja aivan väärään aikaan) ja kevätkääryleitä. Minä osaan siis nykyään tehdä kevätkääryleitä, jotka maistuvat oikeasti aika mahtavilta! :)

Lauantaina kiersin nopeasti South Bankin markkinat läpi, jotka olivat aika iso pettymys. Toki sateinen sää vaikutti varmasti kävijämäärään, mutta olin kuvitellut markkinat paljon isommaksi tapahtumaksi. Jopa Kärsämäen perinteiset kesämarkkinat tuntuvat isommalta tapahtumalta! Markkinoiden jälkeen vuorossa oli jälleen yksi uusi asia minun kohdallani, sillä lounaspaikkana toimi Brisbanen kasino. Olen nykyään muuten tämän kasinon jäsen, tosin en tiedä tulenko jäsenkorttiani koskaan enää tarvitsemaan. :) Mutta sillä sai kuitenkin edullisen lounaan, joten samahan tuo oli hommata kun ei se mitään edes maksanut. (Minulla on nykyään myös Ikea Family -kortti, mutta sillä on varmaan käyttöä myöhemminkin, sikäli mikäli se toimii myös Haaparannassa.) Kasinolta ajoimme Direct Factory Outlet -keskukseen lentokentän viereen, josta ostin yhden paidan. Sen jälkeen pitikin jo lähteä kentälle odottamaan lennon lähtöä.

Brisbane ei varmasti olisi ollut yhtä mahtava kokemus ilman ihanaa Ireneä, joka huolehti minusta kuin omasta lapsestaan. Vieraanvaraisuus oli uskomatonta ja palasinkin kotiin laukkua, bag organizeria, yöpukua, korvakoruja ja sormusta rikkaampana, puhumattakaan kaikista uusista kokemuksista ja muistoista. En köyhtynyt reissussa lähes ollenkaan, koska en voinut ostella kassikaupalla tavaraa (minulla oli vain käsimatkatavarat koneessa), joten siinäkin mielessä matka oli onnistunut. Säästetään rahat syyslomareissulle. :) Jos aika antaa periksi palaan varmasti Brisbaneen vielä ennen paluutani Suomeen, mutta mikäli se ei onnistu, tulen takaisin joskus toiste. Viimeistään sitten kun toteutamme avomieheni (ja minun) unelman ja reissaamme ainakin kuukauden Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa moottoripyörillä. :)

lauantai 20. elokuuta 2011

Sydney

Otsikko kertoo kaiken olennaisen, eli olen siis viimein, yli kuukauden Australiassa oleskeltuani, käynyt tuossa mahtavassa kaupungissa. Tai no eipäs valehdella, kyllähän minä näin sekä lentoaseman, että rautatieaseman tullessani heinäkuun 13. päivä maahan, mutta muuten en ollut ennen eilistä päässyt kaupunkia lähemmin ihailemaan.

Lähdimme matkaan saksalaisten Lean ja Katharinan kanssa ennen kahdeksaa aamulla jotta ehtisimme nähdä mahdollisimman paljon päivän aikana. Olimme Sydneyssä n. klo 11, jonka jälkeen lähdimme kävelemään kohti satamaa. Ensimmäinen pysäkki oli Market City, jossa kiertelimme jokusen hetken katsellen matkamuistoja ja lopulta myös ihan "oikeita" kauppoja (ostin elämäni ensimmäisen Espritin topin alle 9 dollarilla Outlet-myymälästä). Market Cityssä hienoa oli mm. ruokatori, josta sai ostaa hedelmiä, vihanneksia yms. suhteellisen paljon edullisemmin kuin normaaleista supermarketeista. Harmittavasti ei voitu ostaa mitään, koska ostosten raahaaminen takaisin Newcastleen ei hirveästi houkutellut. Mutta tunnelma oli mainio. :)

Market Cityn jälkeen suuntasimme George Streetiä pitkin kohti satamaa ja sitä ah niin kuuluisaa siltaa, eli Sydney Harbour Bridgeä. Pakko myöntää, että kun ensimmäisen kerran näin sillan rakenteet pilvenpiirtäjien lomassa tuli pienoinen "onko tämä oikeasti totta?"-olo. Kun on pienen ikänsä tuijotellut sitä siltaa vain valokuvista ja telkkarista, oli livekohtaaminen aika vaikuttava. Totta kai kuvaa ottaessani edessä oli sekä nostokurki, että tusina muuta turistia, mutta sain kuitenkin jonkinlaisen otoksen kyseisestä monumentista.

The silta

Toisella puolella satamaa sijaitseekin toinen Sydneyn kuuluisista nähtävyyksistä, eli Opera House. Pakko oli ottaa tyypillinen "minä ja oopperatalo"-potretti, joka löytyy varmaan jokaisen Sydneyssä vierailleen valokuva-albumista, mutta entäs sitten! :) Harmittavasti sateinen päivä ja pilvinen taivas saivat talon sulautumaan taustaansa vähän turhankin tehokkaasti, mutta onhan kuvassa myös allekirjoittanut, joten ihailkaa sitten vaikka minua ja valkoisia lenkkareitani vaikka ei talosta mitään selvää saisikaan. (Ja kyllä, olen tosituristi ja kiertänyt päivän Sydneytä lenkkareissa. Ei millään kengillä ole niin hyvä kävellä kuin rakkailla Asicseillani! :) Kyseiset kengät kuluu varmaan puhki tämän syksyn aikana joko jumppatunneilla tai kaupunkikierroksilla...)

Minä ja Talo
Sain myös hieman paremman kuvan oopperatalosta vähän kauempaa, kun pilvet olivat alkaneet jo tummua. Noin 15 min kuvan ottamisen jälkeen päälle iski rankkasade, joten suunnitelmat kävellä oopperatalon pihalle ottamaan parempia kuvia sillasta vaihtuivat nopeasti suunnitelmaan tutustua Sydneyn ostoskeskuksiin. :) Mutta pakko on oopperatalosta sanoa, että kyllä se Tiian entisen makuuhuoneen lamppu oikeasti on aika samannäköinen!



Kuten kuvistakin voi siis päätellä, ei sää suosinut meitä eilisellä reissullamme, joten vietimme loppupäivän aika pitkälti sisätiloissa kierrellen kauppoja. Onneksi Sydneystä löytää myös useita ostoskeskuksia ihan keskustasta, joten ajan sai kulumaan vähintään tehokkaasti. Itse en sortunut tuon edellämainitun topin lisäksi ostamaan kuin yhden toisen paidan sekä sormettomat hanskat, ajattelin fiksusti säästää rahani Brisbaneen. :) Sydneyssähän kun voi käydä vaikka joka viikko, mutta Brisbaneen ei niin vain lähdetäkään.

Kaiken kaikkiaan siis ensimmäinen tutustuminen Australian suurimpaan kaupunkiin sujui aivan mallikkaasti, ainoastaan sää olisi voinut olla hieman parempi. Suunnittelimme Lean ja Katharinan kanssa menevämme myöhemmin keväällä Sydneyyn koko viikonlopuksi, ja silloin toivon mukaan aurinko paistaa ja on lämmin ja voimme nähdä kaiken sen, mikä tällä reissulla jäi näkemättä. :)

Seuraava reissuni suuntautuu siis Brisbaneen, lähtö on ke 24.8. klo 06.20 aamulla. Takaisin palaan lauantai-iltana yhdeksän jälkeen, eli melkein kokonaiset neljä päivää on aikaa kierrellä Brisbanessa. Jännityksellä odotan, mitä uusi tuttavani Irene minulle haluaa näyttää. Mahdollisesti listalla on myös Ikea ja lihapullat, eihän sitä koskaan tiedä. :)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Itärannikolta ei mitään uutta

En ole viikkoon kirjoitellut siitä syystä, ettei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Tai noh, viime lauantaina kävin ensimmäistä kertaa Newcastlen keskustan rannalla ja sunnuntaina kävimme kolmen saksalaisen kanssa tutustumassa Blackbutt Reserve -puistoon, mutta sen lisäksi ei ole oikein uutisoitavaa. Tuo puisto (tai miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua) oli oikein positiivinen yllätys, ilmaiseksi pääsi katselemaan australialaisia eläimiä ja luontoa. Mäkikävelyä sai harrastaa taas kerran, mutta siitähän minä tykkään. :) Alla pari kuvaa.

Lifeguard on duty

Nobby's beach (ehkä?) :)

Keskustassa puistossa

Koala, joka on tajunnut elämän tarkoituksen

Iso puu ja yksi puunhalaaja

Tämän viikon perjantaina (eli ylihuomenna) lähden kahden saksalaistytön kanssa viimeinkin tutustumaan Sydneyyn. :) Tarkoitus on lähteä aikaisin aamulla ja palata takaisin illalla, eli ohjelmassa on lähinnä kiertelyä ja katselua. Pidemmän reissun Sydneyyn teen varmasti jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä pikavisiitti riittää. Ensi viikolla jatkan reissaamista, koska olen Brisbanessa keskiviikosta lauantaihin. Sain jopa kyydin lentoasemalle järjestettyä aamuviideksi keskiviikkona, lauantain paluukyyti on vielä vähän auki. Mutta eiköhän sekin järjesty.

Olemme näiden edellä mainittujen saksalaistyttöjen kanssa suunnitelleet junamatkailua kahden viikon "syyslomalle". Yliopistossa on siis luentotaukoa viikot 39 ja 40, joten ajattelimme tutustua New South Walesiin junalla. Vielä on vähän auki mihin mennään ja milloin, mutta kaikki haluavat nähdä ainakin Melbournen. Eli rinkka selkään ja menoksi! :) Toinen (tai molemmat) näistä tytöistä on myös mahdollisesti tulossa kanssani Uuteen-Seelantiin kun jätän Australian taakseni marraskuussa, joten te, joita minun yksin reissaamiseni on jännittänyt voitte ainakin hieman rentoutua. :) Varmaahan ei ole mikään ennenkuin myöhemmin syksyllä (tai keväällä australialaisittain), mutta hyvältä näyttää!

Kirjoittelen taas kuulumisia kun on oikeasti jotain kerrottavaa, tavalliset "kävin salilla, kävin luennolla, kirjoitin esseen ja palautin sen"-postaukset ei varmaan kiinnosta ketään enää tässä vaiheessa. :)

torstai 11. elokuuta 2011

Kiitos muistamisesta!

Vietin eilen 24-vuotispäivääni. Kauhia ku mää oon vanaha! Tai siltä se ainakin välillä tuntuu.. :) Aloitin aamun vesijumpalla, jossa miesohjaaja (jota en siis ollut ikinä ennen tavannut) päätti onnitella minua ihan poskisuudelmalla. Hieman meinasi kummastuttaa tällainen yhtäkkinen läheisyydenosoitus, mutta vissiin se on ihan yleistä täälläkin puolella maailmaa. Salzburgissa tähän tapaan melkein ehti tottua, nyt pitää aloittaa vissiin uudestaan totuttelu. Lisäksi minua kutsuttiin eilen sanoilla "dear", "gorgeous" ja "love", joten kai mä oikeasti olen aivan ihana ja mahtava. :) Heh heh.

Kuvittelin, ettei kenenkään lähettämä paketti ehdi perille oikeasti syntymäpäiväkseni, mutta kas kummaa, aamulla olikin ulko-ovella Muumi-paketti! :) Kiitos Sisko! Vaikkei paketti ollutkaan oikeasti synttäreiksi tarkoitettu (koska lähettäjä ei tiennyt milloin mun synttärit on) piristi se kummasti aamua. Varsinkin kun luulin, etten tänä vuonna saa yhtään lahjaa. Tämäkin olettamus osoittautui vääräksi, kun kämppikset muistivat minua noin 7dl kokoisella mukilla. Ilmeisesti teenkulutukseni ei ollut jäänyt huomaamatta heiltäkään. Eilen joinkin illan mittaan pari kertaa mukin tyhjäksi, mikä ei sinänsä ollut kovin fiksua, koska yöllä piti nousta vessaan ja hoiperrella kylmän ja pimeän talon halki. Mutta en törmännyt mihinkään, mikä mulle on jo saavutus! :) Kämppikset veivät minut myös Wests-klubille, mutta lounas jäi minun osaltani syömättä koska olin juuri ennen lähtöä ehtinyt tuhota kauheassa nälässäni tiistaisen ruoan jämät. Mutta minulle tarjottiin kuitenkin hedelmäsalaatti (nam!) ja pullollinen Strongbow-omenasiideriä.

Kävin eilen myös vähän ostoksilla synttäreiden kunniaksi. Ostin viimeinkin uusia urheiluvaatteita, koska Suomesta tuodut on olleet niin kovalla käytöllä ettei niitä kohta enää viitsi julkisesti pitää. Tai onhan se tuuletuksen kannalta kätevää, että paidasta näkee läpi, kuivuu ainakin nopeasti! :) (Tosin täällä ei salilla tarvi tuuletuksesta huolehtia, koska tunneilla pidetään ikkunoita auki ja tuulettimia päällä, joten ennemminkin on kylmä kuin kuuma jumpatessa). Ostin myös muutaman uuden paidan, koska tähän mennessä ainakin kahdessa hyvässä paidassani on reikä kiitos keittiössä törröttävän naulan. Eilen hakkasin sen samperin naulan takaisin lautaan puisella paistinlastalla. :) Älkää kertoko kellekään.

Illalla juhlin vanhenemista villisti kirjoittamalla lukupäiväkirjaa yhdelle kurssille. Kauhean radikaalia. :) Kokkasin myös ensimmäistä kertaa tofua, tein oikein mainion porkkana-parsakaali-herkkusieni-tofusosekeiton, jota jopa Lily kehui! :) Ehdin jo Facebookiinkin mainostaa, että mahtavaa kun voi kokkailla kasvisruokia ja vieläpä keittoja, koska meidän taloudessa niitä ei hirveästi ole aiemmin tehty (johtuen osittain raksun mielipiteestä kyseisiä ruokia kohtaan, ja osittain laiskuudesta).

Tänään heräsin siihen, että Warren koputtaa oveen ja huutaa "MAIL!". :) Postimies oli muistanut minua myös toisella paketilla, tällä kertaa kotiväeltä. Täällä on tapana toimittaa paketit ovelle asti mikäli vain mahdollista, joten herra Postimies oli herättänyt Warrenin tuodessaan minulle unikonmuotoisia terveisiä Oulusta. Warren ei hirveästi nauttinut herätyksestä, mutta minä kyllä senkin edestä! :) Nyt on siis varastot täynnä Läkerol-pastilleja, salmiakkia ynnä muita karkkeja ja sainpa vielä pari pakettia näkkäriäkin! Purkkaakin tuli 3 pussia, ja onneksi tulikin, koska Tax Freestä ostamani laatikko alkaa olla tyhjä. Jos joku kokee polttavaa halua lähettää minulle vielä jotain, niin purkka on kaikista paras vaihtoehto, koska täältähän ei saa kuin sokeripurkkia ja niitä on parempi vältellä viimeiseen asti mikäli haluaa välttää haukut kotiin palatessa. On se ihanaa asua yhdessä hammaslääkärin kanssa. :) Mutta älkää huoliko kaikki suuhygieniastani huolehtivat, käytän hammaslankaa ja harjaan hampaani aamuin illoin, joten lähettämänne karkit eivät tuhoa koko purukalustoani.Alla vielä todiste siitä, että kaikki lähetetyt asiat selvisivät minulle asti. Huomatkaa kuvan oikeassa alareunassa uusi jättimukini, teen sekoittamiseen vaaditaan oikeasti iso ruokailulusikka eikä senkään varsi meinaa välillä riittää.  :)

Kiitos kaikille! :)